Kuten sanonta kuuluu – ellei Merimieskirkkoa olisi, se olisi viimeistään nyt keksittävä. “Merimieskirkko tekee erittäin tärkeää työtä ihmisten kohtauspaikkana ympäri maailman. Ateenan merimieskirkko on tästä malliesimerkki. Ateenan merimieskirkon tilaisuudet ovat poikkeuksetta hengeltään lämpimiä, välittömiä, myönteisiä ja ihmisten välisen kohtaamisen raja-aitoja rikkovia. Suurlähetystön väelle nämä tilaisuudet ovat tervetullut mahdollisuus tavata Ateenan ja laajemminkin Kreikan suomalaisyhteisöä”, kehuu Suomen Ateenan suurlähettiläs Juha Pyykkö. Merimieskirkon sosiaalikuraattori on tavattavissa niin ilon, ikävän kuin tavallisen arjenkin keskellä. Apua häneltä pyydetään useimmiten vaikeassa elämäntilanteessa, erilaisissa perheongelmissa tai eläkeasioiden hoitamisessa. Sosiaalikuraattori kohtaa suomalaisia myös kotikäynneillä, sairaaloissa ja vankiloissa sekä pitää tarvittaessa yhteyttä puhelimitse yksinäisyyttä ja ikävää kokevien kanssa…. [Lue lisää]

”Merimieskirkolta löytyivät kaverit ja karkit. Joskus se ikävä on vaan salmiakkia ja ruisleipää.” ”Lensin syyskuun alussa Brysseliin. Juuri ennen koulujen alkua. Täällä oli vielä kesä, ja uusi työ au pairina tuntu kivalta jutulta”, aloittaa Leena kertomuksensa. ”Olin ollut yhteydessä perheeseen jo Suomesta: ensin oli hakuprosessi ja sitten juteltiin pari kertaa facetimen kautta ja olin nähnyt perheen kolme lastakin. Nuorin on vasta kolme, vanhin seitsemän vuotta. Pidän lapsista, mutta Brysseliin halusin, koska ajattelin, ettei oikein muuten ole mahdollisuutta ulkomaille lähteä.” ”Olen pienestä kylästä Keski-Suomesta… en oikein viitsi sanoa edes kylän nimeä, kun siellä kaikki tuntevat toisensa.” ”No, arki alkoi ja ensimmäiset… [Lue lisää]

Kävelen suurten korvien perässä laivaan. Edelläni askeleet etenevät reippaasti ja määrätietoisesti. Rampin jälkeen puikkelehdimme eteenpäin erilaisista ovista ja portaista. Kaikki vastaantulijat tervehtivät tuttavallisesti suuria korvia, satama- ja laivakuraattori Pekka Wilskaa. ”Tässä työssä tärkeintä on olla läsnä ja olla oma, aito itsensä”, Pekka kertoo. ”Ja että on ne korvat.” Viereisestä ikkunasta aukeaa merinäkymä, Lili Autio istuu kahvikuppi edessään ja hämmentää kahvia. Hän on syntynyt Kotkassa, mutta nyt emme ole Lilin kotona vaan M/S Seagardilla Kotkan satamassa. ”Halusin töihin merelle jo heti peruskoulusta, mutta silmälasipäisenä en sitten hakenut merikouluun. Päädyin merille kiertokautta suoraan”, Lili summaa. ”Opiskelin yliopistolla ja olin töissä, sitten leikkautin… [Lue lisää]

”Monesti sanon, että tulin kirkolle takaoven kautta. Oikeastaan etsin Suomi-koulua lapsille”, Maisa muistelee. ”Halusin, että lapset kävisivät Suomi-koulua, sillä minulle on tärkeää, että he tietävät mistä äiti tulee ja mikä on äidin kulttuuri. Koin velvollisuudekseni sen, että mahdollistan lapselleni Suomen kulttuurin oppimisen, kielen ja tavan olla. Tuntuu, etteivät lapseni tunne minua, jos eivät tunne taustaani. Saksalainen kulttuurihan heille tulee päivittäin tutuksi arjessa ja isän mukana.” Maisa sanoo, että hän oli Suomessa ns. tapakristitty ja kävi kirkossa vain jouluisin. ”En koskaan mennyt seurakuntaan. Sen sijaan Merimieskirkko tuntui heti mulle läheiseltä. Hampurin kirkolla koin, että jumalanpalvelus ei ollut pelkkä jumalanpalvelus. Tuttuja virsiä… [Lue lisää]

Kaisu saapui 60 vuotta sitten laivalla Thamesia pitkin Lontooseen. Matka jatkui Surreystä Eustoniin ja siitä lentäen Skotlantiin. ”Meitä oli kolme suomalaista: keittäjä ja kaksi sisäkköä. Asuimme vanhassa linnassa, jossa oli kylmät seinät. Totesimme, että jos talven kestämme, niin toista talvea ei enää täällä vietetä. Seitsemän kuukauden päästä muutin Lontooseen.” ”Jännitin ennen ensimmäistä vierailuani Merimieskirkolle, että löydänköhän perille. Tutkin karttaa tarkasti ja lähdin matkaan. Kurjalla englannillani kysyin neuvoa Albion streetille, ja ystävällinen rouva nappasi käsipuoleensa ja lupasi auttaa minut perille.” “Muistan, kun näin ylhäällä kirkasta taivasta vasten heiluvan Suomen lipun. Rouva puhui minulle jotain, mutta lippu pysäytti ja mykisti. Ja itku… [Lue lisää]

Luoja minua varjelkoon merimiehen muijaksi joutumiselta, pyydetään vanhassa lausahduksessa. Kohtalo päättää joskus toisin. Vuonna 2016 sukulaisen somepäivityksen seurauksena päätyivät Nina ja Wellu kirjoitelemaan toisilleen, tiesiväthän he toisensa saman kylän lapsina entuudestaan. Vaikka välissä oli vierähtänyt parikymmentä vuotta, niin uudelleennäkemisestä ei kulunut kuin viikko, kun kuulutukset oli jo jätetty. Naimisiin meno oli molemmille itsestäänselvyys: ”Sen vaan tiesi.” Mutta merimiehen vaimona Nina on puolet vuodesta yksin. Mies on töissä aina kuusi viikkoa kerrallaan ja kuusi kotona. Pariskunnan yhteinen elämänlaatuun liittyvä valinta oli, että Nina jää kotirouvaksi. Jos hän olisi päivätyössä, olisi heillä tuskin lainkaan yhteistä aikaa silloin, kun Wellu on vapaavuorolla. ”Kun… [Lue lisää]

Merenkulkija on laivalla puolet vuodesta. Ikävä on aina läsnä, vaikka siitä ei puhuta. Wellu syntyi merenkulkumaailmaan. Hänen vaarinsa perusti aikoinaan Rahjan sataman Kalajoelle ja kipparoi työkseen pienempiä aluksia. Wellun isovelikin oli merillä, samoin muita sukulaisia. Satamassa Wellu autteli jo pikkupojasta lähtien, joten merenkulkuoppilaitos ja sitä seurannut merimiesura tulivat eteen luonnostaan. Tällä hetkellä Wellu toimii päällikkönä Suomen suurimmalla tankkilaivalla, joka liikennöi Pohjois-Euroopan liikenteessä. Wellu on puolet vuodesta laivalla. Kuuden viikon työjakson alkaessa hänen on keskityttävä täysipainoisesti työhönsä. Kun törni alkaa, laivalla on yleensä niin kiire, ettei ikävää edes tajua. “Samaan aikaan tiedän, että vaimolla on ikävä suurimmillaan juuri noina ensimmäisinä päivinä…. [Lue lisää]