Blogi: Ihmisiä

Minä näin siellä vain ihmisiä

 

Perheemme eli merimieskirkkoelämää Lontoossa kahdeksan vuoden ajan. Takaisin Suomeen palasimme syksyllä 2015 eli samoihin aikoihin, kun Suomeen saapui paljon turvapaikanhakijoita.

Itsekin pestauduin palkkatöiden alkua odotellessani Heinänokan leirikeskuksen turvapaikanhakijoiden hätämajoitukseen vapaaehtoistyöhön.

Eräänä iltana perhe tuli hakemaan minua töistä kotiin ja päätyi jäämään ilta-aterialle Heinänokan asukkaiden kanssa. Olimme puhuneet lasten kanssa maailman tilanteesta ja he tiesivät, että Heinänokassa asuu kotinsa jättäneitä ja turvaa hakevia ihmisiä.

Paluumatkalla kotiin keskimmäinen lapsistamme kysyi: ”Äiti, missä kaikki ne pakolaiset olivat? Minä näin siellä vain ihmisiä.”

Hyvä huomio, joka ehkä kertoo myös siitä, että olin itse maalannut turvapaikanhakijoista turhan stereotyyppisen kuvan. Maailman menosta ja kulttuurien ominaispiirteistä kertoessani olin unohtanut, että kysymys on lopulta ihmisistä, ei heistä, vaan meistä.

Kulttuurien kohtaamisessa on kysymys ihmisten kohtaamisesta. Eri kulttuurien tavoista oppiminen on kiinnostavaa, mutta kukaan meistä ei ole lopulta oman taustansa tyylipuhdas ilmentymä. Ei jokainen suomalainen ei ole alastomuuteen luontevasti suhtautuva tuppisuu, eikä jokainen britti kohtelias humoristi.

Ihmisen syvimpiä tarpeita on tulla nähdyksi omana itsenään, ei kotimaansa, uskontonsa, ammattinsa, perheensä tai sukupuolensa edustajana. Tuntuu hyvältä, kun joku osoittaa myönteistä uteliaisuutta omaa elämäntarinaa ja ajatuksia kohtaan. Kurjaa sen sijaan on tulla nähdyksi ennakkoluulojen tai oletusten läpi, stereotyyppisesti jonkun ihmisryhmän edustajana.

Tämä pätee niin tutuissa kuin vieraissa ympäristöissä, enemmistössä ja vähemmistössä.

Toisiin ihmisiin ja uuteen ympäristöön tutustuminen voi vaatia aikaa ja kärsivällisyyttä varsinkin, jos yhteistä kieltä ei heti löydy. Merimieskirkkojen ympärille muodostuneet yhteisöt ovat parhaimmillaan paikkoja, joissa voi tutustua erilaisiin ihmisiin ja oppia samalla erilaisista kulttuureista.

Yhteisöissä, joissa ihmiset tulevat ja menevät, tuoreilla tulokkailla on hyvät mahdollisuudet liittyä nopeasti yhteiseen tekemiseen. Myyjäistavaroiden kantamisen, astioiden tiskaamisen tai sänkyjen petaamisen keskellä voi löytää samalla omaa paikkaansa uudessa yhteisössä, tutustua ihmisiin sekä oppia kieltä ja tapoja.

Parhaimmillaan tässä työssä ei ole saajia ja antajia, auttajia ja avun tarvitsijoita, vaan kaikki voimme oppia toisiltaan vieraanvaraisuutta, uusia näkökulmia ja elämää.

"Hymyilevä silmälasipäinen keski-ikäinen nainen, jolla on papin panta kauluksessa, seisoo järven rannalla laiturilla".

Anna Hälli
pappi, Turku