”Yhtenä aamuna se sitten tapahtui. Aamupalalla vieressä oli vain tyhjä tuoli. Siinä sitten lähdettiin etsimään kaveria. Löytyi kannelta lyyhistyneenä, kuolleena työn keskeltä. Muuta en oikein muista. Omaa työtä piti jatkaa, laiva liikkui ja asiat jatkoi kulkuaan. Tein töitäni. Mietin asiaa ja ajatukset harhailivat. Ahdisti. Äkkiä tuli kova ikävä kotiin. Törniä oli jäljellä vielä monta viikkoa. Miten selviän, mietin. Tuli tarve puhua, puhua ja puhua. Onneksi sain tiedon, että illaksi on hälytetty apua. Merimieskirkon kuraattori oli tulossa.”
Tarina jatkuu kuvan jälkeen.
”Piirissä oli hiljaisia miehiä illalla. Sanat ei oikein tullut. Yhdessä oltiin siinä. Merimieskirkon kuraattori veti purkukeskustelun. Se vähän helpotti. Tajusin, etten ole yksin, vaan me ollaan kaikki tässä ja Pekka auttaa meitä.”
”Tapahtumat tunkeutuivat mieleen valveilla ja unessa. Se oli ajoittain piinaavaa. Pyysin vielä kahdenkeskistä aikaa jutella. Se mietitytti, että jos tämä jää kummittelemaan mieleen kun pitäisi kuitenkin jaksaa jatkaa töitä. Pekan kanssa juteltiin ja soiteltiin useaan kertaan. En mä olis kotiin kesken törnin voinut lähteä. Ei ollu ketään kuka olis tullu tilalle.”
Kriisi mullistaa turvallisuuden ja hallinnan tunteen ennakoimatta. Laivalla kriisitilanteet ovat haastavia, sillä laivan pitää kulkea suunnitellusti ja poispääsyä laivalta ei ole. Merimieskirkko tarjoaa kriisiapua rauhoittavaa ryhmämuotoista keskustelutukea, jossa jaetaan tietoa tapahtuneesta sekä siitä, miten itseään ja toinen toistaan voi ymmärtää ja kannatella.
Lahjoita, jotta Pekka ja muut seilaavat satamakuraattorit voivat tehdä kriisityötä merenkulkijoiden parissa, eikä kukaan jää yksin ikävään.
Tarina on esimerkinomainen, eivätkä kuvan henkilöt ja varustamo liity tarinaan.
Lue lisää tarinoita ikävästä.
Lue lisää työstämme.