“Olen 38-vuotias suomalainen mies. Nyt olen ollut jo kohta kaksi vuotta työkomennuksella Brysselissä. Kotiin Suomeen jäivät vaimo ja lapsi. Suunnitelma oli toinen. Oltiin mietitty kauan muuttoa, kun minulle tarjoutui tämä mahdollisuus. Vaimo etsi yli puoli vuotta töitä Brysselistä, mutta sopivia töitä ei löytynyt. Sellaiselle, joka on aina töitä tehnyt, on vaikea ajatella, että työnä olisi koti. Ymmärrän tämän. Vaimollani on hyvä työpaikka Suomessa.”
Tarina jatkuu kuvan jälkeen.
”Ikävä perhettä on kova. Käyn Suomessa niin usein kuin on mahdollista. Teen pitkää päivää töissä. Se auttoi unohtamaan ikävän hetkeksi. Minulla ei ollut ystäviä työn ulkopuolella. Kuulin työpaikalla usein puhetta kirkolla käymisestä ja ihmettelin, että mitä ne siellä tekee. Mietin, että onpa täällä harrasta porukkaa.”
”Viime juhannuksena en päässyt Suomeen. Se oli vaikea paikka. Onneksi kuulin, että siellä kirkolla oli juhannusjuhlat. Hämmästyin, miten mukavaa siellä oli. Kirkko oli aika erilainen kuin perinteinen kirkko. Sain kaverin, Tapsan, ja ruvettiin käymään kirkolla säännöllisesti saunomassa ja kahvilla. Tapsallakaan ei oikein ollut kavereita. Ne saunaillat on mun henkireikä ja monesti koko viikon kohokohta. Nyt oon tavannut siellä muitakin.”
Merimieskirkot ulkomailla tuntevat ikävävän. Merimieskirkot ovat suomalaisia kohtauspaikkoja, jossa voit lukea suomalaisia lehtiä, käydä kahvilassa, ostaa suomalaisia tuotteita, käydä kirjastossa, saunoa ja osallistua harrastustoimintaan.
Lahjoita, jotta kukaan ei jää yksin ikävään.
Tarina on esimerkinomainen, eivätkä kuvan henkilöt liity tarinaan.
Lue lisää tarinoita ikävästä.
Lue lisää työstämme.