Suomen Merimieskirkon visuaalinen ilme ja verkkosivut ovat uudistuneet. Samalla uuden ilmeen ja rakenteen ovat saaneet myös Suomen Merimieskirkon ulkomaisten toimipaikkojen verkkosivut kuudessa Euroopan maassa.
Merimieskirkon perinteikäs ankkurilogo ja sininen tunnusväri säilyvät. Uudistuksessa ilmettä on raikastettu. Erityistä huomiota on kiinnitetty kuvamaailmaan ja merimieskirkkotyön arjen avaamiseen visuaalisen viestinnän kautta.
“Haluamme kertoa, että merimieskirkkotyö on kiinni ajassa ja muuttuu sen tarpeiden mukaan. Sata vuotta sitten olimme kiinnekohta etenkin suomalaisille merimiehille Euroopan satamakaupungeissa. Tänään Suomen Merimieskirkko palvelee ja tukee huomattavasti laajempaa ulkosuomalaisten, Suomen ystävien sekä suomalaisten ja kansainvälisten merenkulkijoiden joukkoa”, sanoo Suomen Merimieskirkon pääsihteeri Hannu Suihkonen.
Uusi visuaalinen ilme otetaan vaiheittain käyttöön kaikissa Suomen Merimieskirkon viestintämateriaaleissa, kuten Merimieskirkko-lehdessä.
Visuaalisen ilmeen ja verkkosivu-uudistuksen on suunnitellut ja toteuttanut Noon Kollektiivi. Sivujen palvelinpalvelut tuottaa ja jatkokehityksestä huolehtii pitkäaikaisesta yhteistyökumppanista Kotimaa Oy:stä kehitetty Aste Oy.
Suomen Merimieskirkon työssä syntyy vuosittain noin 300 000 kohtaamista. Ulkomailla Merimieskirkko on kävijöilleen kappale kotimaata vieraassa maassa ja uuden kulttuurin keskellä. Suomessa Merimieskirkko tekee kansainvälistä merenkulkijatyötä.
Lisätietoa:
Marko Toljamo, viestintäpäällikkö