”Monesti sanon, että tulin kirkolle takaoven kautta. Oikeastaan etsin Suomi-koulua lapsille”, Maisa muistelee.

”Halusin, että lapset kävisivät Suomi-koulua, sillä minulle on tärkeää, että he tietävät mistä äiti tulee ja mikä on äidin kulttuuri. Koin velvollisuudekseni sen, että mahdollistan lapselleni Suomen kulttuurin oppimisen, kielen ja tavan olla. Tuntuu, etteivät lapseni tunne minua, jos eivät tunne taustaani. Saksalainen kulttuurihan heille tulee päivittäin tutuksi arjessa ja isän mukana.”
Maisa sanoo, että hän oli Suomessa ns. tapakristitty ja kävi kirkossa vain jouluisin.
”En koskaan mennyt seurakuntaan. Sen sijaan Merimieskirkko tuntui heti mulle läheiseltä. Hampurin kirkolla koin, että jumalanpalvelus ei ollut pelkkä jumalanpalvelus. Tuttuja virsiä laulaessani minulle tuli ikävä kotia, läheisiä ja luontoa. Useimmat virret lauloinkin itku silmissä. Lempivirteni on ehdottomasti Tule kanssani Herra Jeesus ja Suvivirsi, joka vie minut sielunmaisemaani mökkirantaan.”
”Nyt kun asiaa tarkemmin mietin, kirkossa käyminen nostaa pintaan aika ristiriitaisia tunteita. Toisaalta saan lohtua, toisaalta koen valtavaa ikävää ja pohdin, mitä teen täällä kaukana kotimaasta. Kirkossa käynti on mulle aika puhdistava kokemus. Papin sanat rauhoittaa.”
”Kerran kun odotin lastani Suomi-koulusta näin, miten ihminen kohdataan Merimieskirkolla. Olin vaikuttunut siitä, miten Merimieskirkolla otettiin vastaan sellainenkin, jota kadulla et haluaisi edes huomata. Tuli tunne, että kirkolle saa aina tulla, kuka vaan sellaisena kuin on.”
”Näen merimieskirkkoyhteisön tärkeänä osana itseäni ja ehkä merimieskirkon tuoma yhteisöllisyys auttoi löytämään hengellisyyden itsessäni. Sain siis hengellisyyden kaupan päälle. Minulle Merimieskirkko on yhteisö, jossa hengellisyys on läsnä kaikessa tekemisessä. Voit ottaa sen vastaan, jos haluat”, Maisa sanoo.
Meillä Merimieskirkolla vieraanvaraisuus tarkoittaa Jumalan rakkauden välittämistä, joka kohdistuu jokaiseen. Ulkomailla järjestettäviin hengellisiin tilaisuuksiimme osallistuu vuosittain yli 10000 ulkosuomalaista.
Tarinan henkilön nimi on muutettu. Kuvan henkilö ei liity tarinaan.
Lahjoita, jotta voimme pitää kirkkojen ovet avoinna ja ikävän etäällä.
Lue Kaisun tarina.
Lue lisää tarinoita ikävästä.