Merimieskirkot ovat avanneet ovensa ja alkaneet palata normaaliin eli koronaa edeltäviin toimintoihin ja palveluihin. Rikkoutuuko tänä vuonna 50 000 kohtaamisen raja Suomen Merimieskirkon Euroopan toimipaikkojen joulumyyjäisissä?
Viime vuonna joulumyyjäiset peruttiin koronan vuoksi, mutta joulutunnelma saatiin nostettua mm. perustamalla suomalaistuotteiden verkkokauppa ja toimittamalla myös sähköpostitse tilatut tuotteet kotiovelle. Tänä vuonna haasteena on ollut Britannian uudistuneet tullimääräykset brexitin tultua voimaan, mutta kuormat on saatu perille.
Joulumyyjäiset ovat tänä vuonna odotettu ja erityisen tärkeä joulunajan aloituskohta ulkosuomalaisyhteisöille.
Joulumyyjäisissä myytävät tuotteet jouluherkuista suomalaisiin design-tuotteisiin ja lahjatavaroihin tuodaan Suomesta rekoilla ja merikonteilla. Rekat ajaa perille O. Jylhä Oy ja merikontit merimieskirkoille toimittaa Finnlines yhteistyökumppaneineen.
Yhteisöllinen vapaaehtositapahtuma
Myyjäiset ovat ennen kaikkea yhteisöllinen vapaaehtoistapahtuma, ja parhaimmillaan niihin osallistuu yhdessä toimipaikassa yli 200 vapaaehtoista. Jo ennen varsinaisia myyjäisiä henkilökunta ja vapaaehtoiset tekevät työtä tilojen järjestämisessä ja rakentamisessa myyjäiskuntoon, kuorman purussa, hyllyttämisessä, hinnoittelussa, tavaroiden paikolleen laittamisessa jne. Hampurissa ja Lontoossa joulumarketin rakentaminen alkoi 1.11. ensimmäisten konttien saapumisen myötä. Brysseliin ja Rotterdamiin jouluiset Suomi-kuormat saapuvat marraskuun puolivälissä.
Myyjäisten aikana vapaaehtoisten on mahdollista olla mukana mm. keittiössä, kahvilassa, kassalla, kaupassa. “Yhdessä tekemällä tuomme palan suomalaista joulua myös tänä vuonna eri puolille Eurooppaa, myyjäiset käynnistävät monelle ulkosuomalaiselle joulun odotuksen”, sanoo Benelux-maiden merimieskirkon johtaja Tuomas Meurman.
“Valtavan suuret kiitokset niistä tuhansista talkootunneista, joita vapaaehtoiset myyjäisten eteen tekevät. Ilman vapaaehtoisten joukkoa ei tällaisia tapahtumia voitaisi järjestää”, kiittää Pohjois-Saksan merimieskirkon johtaja Valtteri Salmi.
Lontoon merimieskirkon johtaja Marjaana Härkönen yhtyy kiitoksiin ja lisää: ”Tuntuu koskettavalta ja hienolta päästä tekemään joulutunnelmaa yhdessä. Tänä vuonna joulumyyjäiset ovat erityisen tärkeä joulunajan alkamisen merkki koko yhteisölle.”
Monelle ulkosuomalaiselle myyjäiset ovat alku joulun odotukselle. Tämä näkyy paitsi suuressa vapaaehtoisten määrässä myös suomalaisten joulukinkkujen ennakkotilauksista.
Merimieskirkkojen myyjäisistä voi tehdä kaikki suomalaiset lahja- ja ruokahankinnat niin jouluun valmistautumiseen kuin joulun viettoon. Pöytäpaikkoja on lisäksi omien tuotteiden, kuten käsitöiden myyjille.
Ja kaiken kruunaa aito suomalainen joulutunnelma. Jouluisten tuotteiden ostaminen myyjäisitä on samalla mahdollisuus tukea Merimieskirkon toimintaa ja esitellä suomalaista kulttuuria paikallisille ystäville, työporukoille jne. Myyjäiset ovat niin ikään monelle suomalaisyritykselle näyteikkuna ja ensiaskel eurooppalaisille markkinoille.
Tänä vuonna myyjäiset ja joulukauppa järjestetään seuraavasti:
- Lontoon merimieskirkon joulumyyjäiset: 10. –14.11 ja 17.–21.11.
- Hampurin merimieskirkon joulumyyjäiset: 12.-14.11 ja 19.–21.11.
- Rotterdamin merimieskirkon joulukauppa auki 18.11-25.12.2021.
- Brysselin merimieskirkon joulukauppa: 24.11.–24.12.
- Ateenan skandinaavisen merimieskirkon joulumyyjäiset 22.11.–5.12. järjestää Ruotsin kirkko Kreikassa.
Myyjäisissä ja joulukaupassa noudatetaan paikallisen hallituksen covid-turvallisuusohjeita. Osallistujilta odotetaan koronapassia (rokotustodistus tai todistus sairastetusta taudista) ja kasvomaskin käyttöä.
Lisätietoa:
- Lontoon merimieskirkko: johtaja Marjaana Härkönen, +44 797 652 1105
- Pohjois-Saksan (Hampuri) merimieskirkko: johtaja Valtteri Salmi, +49 171 6002 168
- Benelux-maiden (Bryssel ja Rotterdam) merimieskirkko: johtaja Tuomas Meurman, +32 475 728 680
- Joulu- ja pääsiäismyyjäiset -verkkosivu

