
Kontti on saapunut Rotterdamin merimieskirkolle. Lataa alkuperäinen kuva tästä.
Suomalaiset merimieskirkot Euroopassa valmistautuvat parhaillaan yleisöryntäykseen. Merimieskirkon perinteisiin joulumyyjäisiin odotetaan tänäkin vuonna yli 50 000 kävijää.

Joulumyyjäiset ovat Merimieskirkolle tärkeä varainkeruutilaisuus, mutta ennen kaikkea myös suomalaisia ja Suomen ystäviä yhteen kokoava tapahtuma. Merimieskirkoilla tiedetään, että suurimpien juhlapäivien lähestyessä koti-ikävä Suomeen ja läheisten kaipuu voimistuvat. Merimieskirkon myyjäiset ja muu merimieskirkkotyö tuovat lievitystä ikävään.
Myyjäiset sekä merimieskirkoilla pidettävät joulun ajan tilaisuudet tuovat Suomen ja suomalaisen joulun ulkosuomalaisten keskuuteen. Monelle joulun odotus alkaa juuri Merimieskirkon joulumyyjäisistä.
Myyjäistavarat tulevat valtaosin Suomesta. Merimieskirkko tuottaa joulumyyjäisiinsä merikonteittain maamme tunnetuimpia ja kysytyimpiä elintarvikkeita ja muita tuotteita. Valikoima sisältää niin perinteiset suomalaiset joululaatikot, glögit, hillot, ruisleivät, makkarat kuin kala- ja porosäilykkeet makeisia unohtamatta. Pukin konttiin käärittäväksi löytyy suomalaista muotoilua Arabiasta Pentikiin.
Myyjäiset palvelevat paitsi asiakkaita myös suomalaisia yrityksiä ja niiden brändejä. Useita suomalaisia tuotteita ei Länsi-Euroopassa muualta saa, ja myyjäiset ovat monelle yritykselle mahdollisuus esitellä tuotteitaan eurooppalaisille. Ulkosuomalaisten ohella paikalliset ihmiset muodostavat merkittävän osan myyjäisvieraista. Monia suomalaisia tuotteita on tarjolla merimieskirkkojen Suomi-kaupassa ympäri vuoden.
Myyjäisten eri tehtäviin osallistuu henkilökunnan lisäksi noin 200 vapaaehtoista kussakin maassa, eikä ilman heidän panostaan tämän kokoluokan tapahtuma olisi mahdollinen.
Merimieskirkon myyjäiset ulkomaan toimipaikoissa 2018:
- Ateena: 30.11.–1.12.
- Bryssel: 28.11.–2.12. ja 5.–9.12. Lataa tästä Brysselin merimieskirkon joulumyyjäistiedote ja –juliste.
- Hampuri: 16.–18.11. ja 23.–25.11.
- Lontoo: 21–25.11.
- Rotterdam: 16.–18.11. ja 23.–25.11.
Lisätietoa:
Suomen Merimieskirkon varainhankintakoordinaattori Katja Honkala, 050 582 9007,