Artikkeli on kirjoitettu 11.12.2018 uuden satamakuraattorin rekrytoinnin tueksi.
Heli Tuokkola aloitti työt Kemi-Tornion merimieskirkolla 1.9.2006. Syyskuussa 2018 tuli siten 12 vuotta täyteen Merimieskirkon palveluksessa. Nyt Heli on tarttumassa seuraavaan haasteeseen, sillä hänet on valittu Kemin seurakunnan perhetyön diakonin virkaan.
Heli, miksi Kemi-Tornion satamakuraattorin paikkaa kannattaa hakea? (Haku tähän tehtävään päättyi 10.12.2018.)
”Paikkaa kannattaa halea, jos pidät monipuolisesta ja vaihtelevasta sekä kansainvälisestä työstä. Merimieskirkolla työ on mielenkiintoista, monipuolista ja ammatillisesti sopivan haasteellista”, Heli kannustaa.
Kenelle suosittelet paikkaa?
”Ammattilaiselle, joka työskentelee mielellään kansainvälisessä ympäristössä. Kohtaamistaitoinen, mutta käytännöllinen henkilö (kirkon siivous, talous, kirjanpito, ostot, verkostoituminen jne.) olisi omimmillaan satamakuraattorin työssä.”
Mitä työ on antanut sinulle?
”Työ on antanut näköalapaikan kaukana kotoaan työtä tekevän ihmisen maailmaan. Se on antanut sellaisia hetkiä, joita en unohda koskaan. Merimieskirkolla jaetaan sellaisia asioita ja hetkiä, että ne jäävät iäksi sydämeen. Ihmisten kohtaaminen juuri Merimieskirkon työtavalla laivoilla ja satamissa on vaikuttavaa, koskettavaa ja aitoa.”
Mikä tässä työssä on ollut parasta?
”Ihmisten kohtaaminen on ollut parasta: se saa aina vuosienkin jälkeen innostumaan työstä uudelleen. Lisäksi Merimieskirkolla on hyvät ja luotettavat yhteistyökumppanit, paikallisvapaaehtoiset ja työkaverit.”
Mitä Kemi-Tornion satamakuraattorin tyypillinen työpäivä / viikko sisältää?
”Työpäivään ja viikkoon kuuluu Merimieskirkon käytännön tehtävät, kuten kanttiiniasiat, siivous, mahdolliset skypepalaverit, kirjanpito, ryhmien vierailut, yhteydet seurakuntiin, sidosryhmiin jne. Merimieskirkolla palvellaan merenkulkijoita ja satamassa työskenteleviä arki-iltaisin.”
”Päivällä olen tehnyt laivakäyntejä Kemin Ajoksen ja Veitsiluodon sekä Tornion Röyttän satamiin. Laivakäynneillä kartoitetaan kohtaamistyön lisäksi merenkulkijoiden asiointitarpeita. Kuljetamme asiakkaitamme mm. kauppaan ja kaupungille sekä teemme retkiä mm. Lumilinnaan ja jopa Rovaniemelle saakka.”
Miten satamakuraattorin työ eroaa muusta seurakunnan diakonia-/sosiaalityöstä?
”Satamakuraattorin työ on kansainvälistä diakoniaa merenkulun ympäristössä. Se on arjen diakoniaa parhaimmillaan. Yllättävät, nopeat tilanteet ovat tyypillisiä merenkulun maailmassa ja Merimieskirkon työssä. Kutsumus ja diakoninen palvelu ovat muuttuvan toimintaympäristön turvallinen perusta.”
Mitä haasteita / hyviä puolia sinulla on ollut yksin / tiimissä työskentelyssä?
”Yksintyöskentely sopii itsenäiselle ja itseohjautuvalle työntekijälle. Tiimin jäsenet tukevat työssä ja heidän kanssaan voi keskustella työstä nousevista kysymyksistä. Esimiehen tuki on tärkeä voimavara.”
Siirry tästä Kemi-Tornion merimieskirkon verkkosivulle.
Siirry tästä Kemi-Tornion merimieskirkon Facebook-sivulle.