“Mieheni on aina tehnyt reissuhommia, ja kun tiedossa oli kahden vuoden rupeama ulkomailla, niin hän ehdotti, että jättäisin oman työni ja lähtisin mukaan Rotterdamiin. Ja minä lähdin”, kertoo Heidi, joka ryhtyi pian muuttonsa jälkeen Rotterdamin merimieskirkon vapaaehtoiseksi.
“Kun olimme muuttaneet, aloin seuraamaan Rotterdamin merimieskirkkoa Facebookissa ja näin siellä pyynnön tulla auttamaan myyjäisissä. Lokakuussa tultiin Hollantiin ja jo marraskuussa olin mukana myyjäisissä!“
”Merimieskirkolle oli helppo mennä, tuntui että kaikki olisivat olleet vanhoja tuttuja, helppoa ja rentoa olla. Kotoinen paikka.”
Merimieskirkko on kotoinen paikka.
Heidi on 52-vuotias ja kotoisin Kotkasta. “Olen aina tiennyt, että Rotterdamissa on merimieskirkko. Kun olin pieni, äitini kertoi minulle ystävästä, joka lähti merille ja joka oli kertonut, että he aina juoksivat merimieskirkolle, kun pääsivät satamaan.“
”Ihan kivasti täällä on mennyt, mutta on ollut pelastus, että on Merimieskirkko. Mutta saunaan en ole vieläkään ehtinyt!”
Merimieskirkolta täytettä elämään
Heidin työtehtävät ovat moninaisia ja yhdessä tekeminen innoittaa: “Auttelin joulubasaarissa ja nyt hoidan esimerkiksi kokouslounailla tarjoilua. Catering-toiminnan oppiminen on ollut tosi mielenkiintoista. Pian olen menossa Naisten iltaan auttelemaan ja osallistumaan. Kirkolla pääsen keskustelemaan ja juttelemaan ihmisten kanssa. Odotan keskusteluja etenkin heidän kanssa, jotka ovat asuneet jo vuosikausia Hollannissa.”
”Täytyy sanoa itsekkäästi, että kun olen aina ollut asiakaspalvelussa töissä, niin saan enemmän yhdessä tekemistä irti kuin vaan pelkästä olemisesta vieraana. Tekeminen tuntuu kivalta ja kaikki ihmiset kirkolla ovat niin mukavia”, Heidi innostuu.
“Vapaaehtoisuudessa on hienoa, kun ei ole kiinni missään, mutta sitten taas menen, kun pyydetään. Meiltä pääsee kirkolle kävellen puolessa tunnissa ja metrolla vartissa.“
Mieleenpainuvia tilanteita ovat Heidille olleet ne, joissa on saanut auttaa hyvinkin konkreettisesti.
Täällä kokee olevansa merkityksellinen.
“Kerran kirkolle tuli henkilö, jolla oli tukala tilanne: rahat tai pankkikortti oli viety. Hänelle annettiin paikka peseytyä ja ruokaa ja hänet autettiin palaamaan Suomeen. Jouluna puolestaan joltakin nuorelta mieheltä oli viety kännykkä, ja kirkolla autettiin häntä saamaan yhteys läheisiinsä.”
“Parasta vapaaehtoistyössä on se, kun saa antaa muille ihmisille jotain positiivista ja helpottaa toisten olemista. Tässä saa myös kokea, että on itsekin tärkeä. Jos elämä tuntuu tyhjältä, Merimieskirkko antaa ehdottomasti täytettä siihen!”
Heidin kannustaa muitakin lähtemään mukaan Merimieskirkon vapaaehtoistyöhön. “Ehdottomasti kannattaa mennä, siinä yllättyy mahdollisesti tosi positiivisesti. Mukaan vaan toimintoihin. Se vaan antaa niin paljon iloa. On kasvattavaa tavata ja keskustella sellaisten kanssa, jotka ovat asuneet täällä jo pitkään. Ja siinä näkee sitä työtä, mitä merimieskirkko tekee.“
Hae vuosivapaaehtoiseksi ulkomaille!
Hae paikallisvapaaehtoiseksi kotimaahan tai ulkomaille!
Lämmin kiitos kaikille vapaaehtoisillemme. Ilman teitä näin monipuolinen ja laaja-alainen työ ei olisi mahdollista.