”Meitä on kahdeksan sisarusta. Minut valittiin heistä. Sain ainoana koulutuksen. Kouluttauduin merenkulkijaksi ja pääsin töihin rahtilaivalle. Minulla on vastuu perheeni toimeentulosta. Lähetän säännöllisesti rahaa kotiin. On kunnia asia olla merenkulkija ja hankkia perheelle toimeentulo ja lapsille koulutus.”
”Perheelleni olen suurimman osan aikaa vain kasvot tietokoneella tai ääni puhelimessa. Olen merillä lähes vuoden yhteen putkeen ja ikävöin kotiin koko ajan. Kun pääsen kotiin, tajuan että olen vieras omassa kodissani, lapset eivät tunne. Piilotan elämäni vaikeudet hymyyn.”
”Maissa olevat ystävät eivät ymmärrä työtäni. He menevät töistä kotiin, minä menen vapaavuorolla hyttiin. Kulutan aikaa nukkuen tai katsellen elokuvia. Usein en edes voi soittaa kotiin, koska merellä ei ole yhteyttä. Sitten vain odotan seuraavan työvuoron alkua.”
“Merimieskirkko on yhteyteni kotiin. Menen merimieskirkolle, jotta saan näköyhteyden kotiin. Samalla käyn Mian kanssa kaupassa. Tällä kertaa tarvitsen pyörään sisäkumin.”
“Mian kanssa voin jutella luottamuksella asioistani, sellaisistakin asioista, joista laivalla en voi laivaperheeni kanssa jutella.”
Mia tuntee merenkulkijan ikävän. Mia pitää huolta merenkulkijoista Oulun merimieskirkolla ja laivoilla. Suomessa Merimieskirkko toimii kaikissa suurimmissa satamissa.
Lahjoita, jotta merenkulkijat saavat yhteyden kotiin ja kukaan ei jää yksin ikävään.
Tarina on esimerkinomainen, eikä kuvan henkilöt liity tarinaan.
Lue lisää tarinoita ikävästä.
Lue lisää työstämme.