
Benelux-maiden merimieskirkon johtajaksi on valittu teologian ja yhteiskuntatieteiden maisteri (kansainvälinen politiikka), pastori Tuomas M Meurman (32 ). Nykyinen johtaja Katri Oldendorff on aiemmin syksyllä valittu kirkon ulkosuomalaistyön pastoriksi Pohjois-Saksaan.
Tuomas toimii tällä hetkellä Suomen Lähetysseurassa kirkollisen työn koordinaattorina ja on tehtävässään vastannut Lähetysseuran työstä Kaakkois-Aasiassa (Thaimaa, Myanmar, Kambodzha) sekä Nepalissa ja Tansaniassa. Tätä ennen hän työskenteli Lähetysseurassa Rauhantyön yksikössä pääosin Syyrian rauhanhankkeen parissa. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. Edukustannuksella, jossa hän oli mukana kehittämässä sähköisiä oppimateriaaleja.
Ulkomailla asumisesta Tuomaksella on kokemusta vuodelta 2014, jolloin hän asui Hongkongissa, missä hän oli Suomen Lähetysseuran kautta harjoittelussa paikallisen kirkon huumevieroitustyössä ja seurakuntatyössä. Tuomas osallistuin myös siellä tehtävään ulkosuomalaistyöhön.
Tuomas muuttaa Brysseliin heti alkuvuodesta ja aloittaa uudessa tehtävässään 1.2.2019. Vaimonsa Sara muuttaa näillä näkymin pysyvästi Belgiaan kesän jälkeen, kun hänen työtilanteensa sen mahdollistaa.
”Olen kovin innoissani ja odottavalla mielellä lähdössä Brysseliin. Olemme vaimoni kanssa jo jonkin aikaa toivoneet mahdollisuutta asua ja työskennellä ulkomailla ja henkilökohtaisesti työ ulkosuomalaisten parissa on ollut ajatuksissani jo useamman vuoden. Tässä tehtävässä yhdistyykin moni unelmani”, Tuomas kertoo.
”Odotan myös kovasti sitä, että saan pappina olla ihmisten palveluksessa Benelux-maissa, tehdä töitä ihmisten kanssa ja antaa aikaa kohtaamisille ja läsnäololle. Odotan myös sitä, että saan olla osa ammattitaitoista ja kokenutta tiimiä ja osaltani auttaa parhaani mukaan.”
Erilaisten ihmisten kohtaaminen eri elämäntilanteissa on asia, jota Tuomas sanoo erityisesti odottavansa. ”Vaihteleva ja monipuolinen työ innostaa minua. Tulevassa työssä pääsee varmasti tekemään hyvin monipuolisia ja erilaisia tehtäviä.”
”Olen kiitollisella mielellä mahdollisuudesta päästä mukaan Merimieskirkon hienoon työyhteisöön. Voisin sanoa, että tämä on varsinainen unelmatyö minulle!”