Vesillä liikkuminen on navigointia, aluksen paikan ja kulkusuunnan määrittelyä. Mutta miten navigoida, jos sähköt katkeavat?
Teksti Taina Saarinen
Kaikissa soutuvenettä suurempien alusten ohjaimissa on näkymä helposti kuin lentokoneen ohjaamossa. Sähköisiä laitteita riittää, on valoja, mittareita ja nappuloita. Mutta miten navigoida, jos sähköt katkeavat? Osataanko enää lukea merikorttia?
– Katsastetussa aluksessa on oltava kompassi ja ”tarvittava navigointivälineistö”. Merikortti ei ole pakollinen, kertoo kokenut vesilläkulkija, Turun työväen pursiseuran veneilykouluttaja Mikko Jokela.
– Suomessa on totuttu siihen, että yhteydet toimivat. Vesillä täytyy kuitenkin varautua siihen, että voi sattua mitä vain. Vaikka miten ennakoisi.
Rantaan olisi siis päästävä, vaikka plotteri sammuu. Silloin on vanha kunnon kartta paikallaan, ja sitä on syytä osata lukea.
Tähystäjät kannelle
Jokaisella aluksella, oli se sitten Atlantin-rahtilaiva, purjevene tai lillumiseen otettu ovi, on nimettävä aluksen kapteeni. Kapteeni vastaa kulkusuunnasta ja reitistä ja hän päättää, milloin lähdetään ja rantaudutaan. Kapteeni vastaa turvallisuudesta, ja muut aluksella olijat osallistuvat siihen.
Onnettomuustutkintakeskuksen viimevuotisen raportin mukaan merkittävä osa inhimillisistä syistä johtuvista huviveneonnettomuuksista olisi voitu ehkäistä paremmalla tähystyksellä.
Tätä kirjoittaessa päivän lehdessä oli pikku-uutinen karikkoon vauhdilla rysäyttäneestä vapaa-ajanveneestä. Kumpi lienee laiminlyönyt tehtävänsä, kapteeni vai tähystäjä? Oli miten oli, kapteeni on vastuussa.
Tähystäminen on tärkein navigointitehtävä. Navigointi lähtee siitä, että joka aluksella on jatkuva, 360 asteen tähystys. Tähystämiseen kykenee kokematonkin miehistön jäsen, jokainen silmäpari on tarpeen.
Meripelastusseura auttaa
Meripelastusseura tulee apuun minkä kerkeää, kun jotain sattuu. Vahingot sattuvat usein lähellä rannikkoa, jossa on vaikkapa karikkoa, sanoo Petteri Myllynen Haminan seudun meripelastajista.
Pelastustehtävissä näkee, että laitteita on, mutta tähystys on voinut jäädä hoitamatta.
– Tärkein monitori on ikkuna.
Vesillä on syytä opetella suunnistamaan maiseman ja maamerkkien mukaan. Se pitää opetella valoisaan aikaan. Pimeässäkin on suuri apu mastoista, valoista, isoista maastonmuodoista.
Haminan seudulla avustuksia on 24–40 veneilykaudessa, Turun vesillä 150 per kausi ja Helsingin vesillä vielä enemmän. Tyypilliset tehtävät ovat hinauksia eli teknisiä vikoja.
– Haminan vesillä alle 15 prosentissa pelastustehtävistä on merihätä.
Kompassi antaa vain suunnan
Ennen tietokoneita navigointi oli vaikeaa tai helppoa riippuen navigoijan tiedoista ja taidoista. Plotteria ja tutkaakin on osattava lukea.
Kompassi ei tarvitse sähköä ja se kertoo mihin ilmansuuntaan ollaan menossa. Laivakompassi on kevyttä suunnistajan laitetta järeämpi, mutta periaate on toki sama: kompassin neula osoittaa lähes maagisesti aina magneettista pohjoisnapaa kohti.
Ison veden keskellä esimerkiksi Atlantilla ei näy rantaa. Silloin osataan selvittää oma sijainti kompassilla, kronometrillä, sekstantilla ja merikortilla.
Pituus ja leveys ja asteet
Oman sijainnin selvittämiseen avomerellä tarvitaan leveys- ja pituusasteet. Ensin katsotaan kelloa.
Pituusaste nimittäin käy ilmi, kun kellonaikaa laivassa, auringon ollessa korkeimmillaan, verrataan siihen, kuinka paljon kello on Greenwichin nollameridiaanilla. Vertaamiseen tarvitaan kronometri eli tarkkuuskello. Se on kello, joka pysyy merellä ajassa. Ennen muinoin kellon tasainen käynti ei ollut merenkäynnissä ollenkaan selvää.
Leveysaste paljastuu mittaamalla horisontin ja eri taivaankappaleiden välinen kulma. Siihenkin on oma vekottimensa – mittausväline on nimeltään sekstantti.
Näillä avuin kapteeni merkitsee suunnittelemansa reitin merikorttiin. Merikorttiin eli kartalle on painettu leveys- ja pituusasteet, matalikot, syvyyslukemat, merimerkit, majakat, kaikki se mitä aluksella on hyvä välttää ja tavoitella.
Kätevä sekstantti, kiehtova astrolabi
Helsingfors Segelklubbin purjehtija Tapio Lehtinen on tämänvuotisia Golden Globe -purjehtijoita. Kisassa purjehditaan maapallon ympäri käyttämällä enintään 60-luvun navigointitekniikkaa. Turun Pursiseuran toiminnanjohtaja Katja Rytkönen kertoo, että Lehtinenkin joutui kisaa varten opettelemaan sekstantin käytön oikein kunnolla.
Jos sekstantti vielä olisikin tuttu, oudommalta ehkä kuulostaa astrolabi. Se on kulmanmittausväline.
Wikipedia saa astrolabin vaikuttamaan kiehtovalta. Se on antiikin maailmassa käytössä ollut taskukokoinen laite, jonka avulla katsoja pystyy muuttamaan kolmiulotteisen maailmanäkymän kaksiulotteiseksi.
Astrolabilla laskettiin matemaattisia tehtäviä, observoitiin eli tehtiin havaintoja taivaankappaleiden liikkeistä, mitattiin aikaa ja tehtiin horoskooppeja. Ja määritettiin ilmansuunnat. Kuulostaa kännykältä, jossa on kattava appivalikoima.
Tämän hienon laitteen salaisuus on siinä, että se simuloi taivaankappaleitten liikettä maan pinnalla seisovan havainnoitsijan näkökulmasta.
Jaakobinsauva ja atsimuutti
Jaakobinsauva on käsivarren mittainen ja ristin muotoinen kulmanmittauslaite. Sekin on ollut monikäyttöinen, ja hyödyksi maanmittauksessa ja tähtitieteessä. Jaakobinsauvalla navigoidaan määrittämällä leveyspiiri tähtien tai auringon avulla.
Sitten myös vain lasketaan. Laivurikursseilla opetetaan aivan ensimmäiseksi ristisuuntiman käyttö. Se on helpompaa kuin miltä se kuulostaa. Maisemasta valitaan pisteet, jotka voi myös löytää kartalta ja tiettyjen sääntöjen mukaan vedetään kaksi viivaa, jotka leikkaavat toisensa. Siinä pisteessä on viivanvetäjä.
Hauskin navigoinnin termeistä on atsimuutti. Atsimuutti on suunnan horisontaalinen tekijä eli suuntima maata pitkin.
Auttaisiko ajokortti?
Olisiko vesilläliikkujan ajokortti ratkaisu kokemattomien veneilijöitten havereihin? Katja Rytkönen sanoo Turun Pursiseuran olevan vapaaehtoisen koulutuksen kannalla. Myös alan kattojärjestö Suomen Purjehdus ja Veneily ry panostaa koulutukseen.
– Kortti ei takaa taitoa. Merikorttia on osattava lukea, jos plotteri sammuu. Mutta laitteet ovat ilmeisen luotettavia, ja niihin tukeudutaan.
Vaikka osaamattomuudesta johtuvat haverit ja onnettomuudet nousevat julkisuuteen, Rytkönen sanoo, että valtaosa ainakin Turun Pursiseuran aloittelevista veneilijöistä osallistuu koulutuksiin.
Kursseja ja koulutusta
Navigointikoulutusta on saatavilla paljon. Työväen- ja kansalaisopistojen laivurikurssit ovat suosittuja ja luotettavia. Myös pursiseuroilla on navigointikoulutuksia.
Suomen navigaatioliitolla on tutkintojärjestelmä, jossa on kolme tutkintoa: saaristolaivuri, rannikkolaivuri ja avomerilaivuri. Liitto pitää yllä vanhoja matemaattisia ja maantieteeseen perustuvia merenkulkutaitoja. Kursseille voi osallistua veneettäkin.
Lisäksi tarjolla on gastikoulutuksia. Gasti tarkoittaa muuta miehistönjäsentä kuin kipparia purjealuksessa. Yhdellä gastilla voi olla purjehduksen aikana monta tehtävää, mutta kilpapurjeveneessä gastilla on useimmiten hyvin rajattu rooli.
Turkulainen merikapteeni ja purjehduskouluttaja Jasper Armanto sanoo, että perusasiat taitava gasti lisää merkittävästi aluksen turvallisuutta ja kapteeni voi paremmin keskittyä navigointiin.
Vuonna 1992 syntynyt Armanto kertoo verkkosivuillaan, että hänen sielussaan sykkii intohimo jakaa merellisiä kokemuksia ja opettaa merenkulkua purjeveneellään s/y Fareatalla kaikille merestä, seikkailuista ja purjehdusretkistä kiinnostuneille. Tällä hetkellä tarjolla on talvipurjehdusta Turun saaristossa.
Armanto elää niin kuin opettaa. Hän on myös asunut veneessä vuodesta 2016.
– Siitä lähtien en ole kaivannut enkä tarvinnut muuta kotia.
Gastin perustaidot:
1. Merimerkit. Kardinaalimerkit eli ilmansuunnan mukaan kierrettävät merkit, lateraalimerkit eli vihreä ja punainen väylämerkki, kummelit, majakat, loistot, linjataulut, joita ilman ei navigointi onnistu.
2. Merikartanlukutaito. On tiedettävä, miltä karikko, kaapeli tai vedenalainen kivi näyttävät kartalla.
3. Solmut. Muutamalla perussolmulla saadaan vene sidottua lujasti rantaan tai hinaukseen.
4. Turvallinen liikkuminen veneessä. Pelastusliivit aina päällä. Aluksen perusohjailu.
(Jasper Armanto, gastikouluttaja, Art Sail Training)