Jasmin Mäki-Maunus, 29, on ollut Lontoon merimieskirkolla vuosivapaaehtoisena pian puoli vuotta. Sinne hän päätyi Seinäjoelta, Tampereen kautta.
“Olen ollut aina ravintola-alalla, mutta silti on tuntunut, ettei se ole se mun juttu. Tuntui, että olen antanut sille kaikkeni. Mietin, että mitä muuta tässä elämässä voi tehdä.”
Sitten Jasmin sain ystävältään vihjeen, että Lontoossa toimii Merimieskirkko. ”En ollut ikinä kuullutkaan Merimieskirkosta. Toisaalta Lontoo on tuntunut aina henkiseltä kodilta, joten siksi hain sinne vuosivapaaehtoiseksi.”
“Täytin hakemuksen vuosivapaaehtoiseksi kesäkuussa 2018. Silloin vastattiin, että paikkoja ei ole, mutta he ilmoittaisivat, jos paikka vapautuu. Ajattelin jo, että en varmaan pääse, mutta sitten marraskuussa Mervi soitti Lontoosta ja kysyi, olinko vielä kiinnostunut. Mietin siinä parin tunnin juttelun aikana, että nytkö elämäni muuttuu ja pääsen ensimmäisen kerran tekemään jotain ihan uutta.”
Nytkö elämäni muuttuisi?
Lontoossa Jasmin on ollut joulukuusta 2018 lähtien.
“Ihan matava onnenpotku, kun pääsin tänne! Kuukauden sisällä sanoin itseni irti oltuani seitsemän vuotta samassa työnantaja palveluksessa, laitoin asuntoni Tampereella vuokralle ja lähdin.”
Vapaaehtoisena Jasmin on saanut laittaa ruokaa, paistaa pullaa, hoitaa hostellin sisäänkirjautumista, siivota, myydä saunavuoroja ja järjestellä erilaisia tapahtumia.
“Työ, jota kirkolla tehdään, on tosi mielenkiintoista. Pystyn myös hyödyntämään omaa keittiöalan osaamistani. Työ tekee mun oloni täällä tärkeäksi ja koen olevani tärkeä. Haluan myös, että asiakkaat kokevat olevansa tärkeitä.”
Maailmankuva avartuu
Jasmin sanoo, että materia ei ole tärkeää, mutta ihmiset ovat. ”On ihanaa nähdä, kuinka kiitollisia ihmiset ovat. On ollut silmiä avaavaa nähdä, kuinka vähällä voi tulla toimeen ja kuinka vähään ihmiset voi olla tyytyväisiä.”
”Olen kohdannut yksinäisiä ja kodittomia ja nähnyt, miten jo pienikin juttelu voi auttaa. Kun olen kuullut erilaisia elämänkohtaloita, on omakin maailmankatsomukseni muuttunut aika lailla.”
Pienikin jutustelu voi auttaa.
“Parasta vapaaehtoisuudessa ovatkin kaikki ihmiset, joihin pääsen tutustumaan. Kirkolla on hyvä työporukka ja pääsen osaksi kirkolla käyvien arkea.”
Jasminia hämmästyttää yhä uudelleen, kuinka paljon britit tietävät Suomesta. ”He osaavat pyytää karjalanpiirakkaa ja kertovat kokemuksistaan ja hauskoja juttuja Suomesta. Nyt alan nähdä myös kulttuurieroja brittien ja suomalaisten välillä.”
Vapaaehtoisuutta miettivälle Jasminilla on vahva viesti: ”Ole rohkea ja toimi! Elämässä pitää kokea uutta ja ottaa riskejä. Menee hetki, kun tottuu talon tavoille, mutta se on normaalia. Et tipu korkealta, vain korkeintaan matolta lattialle.”
Lopuksi Jasmin toteaa: “Merimieskirkko tekee hyvää työtä ja olen kiitollinen, että saan olla osana tätä yhteisöä.”
Hae vuosivapaaehtoiseksi ulkomaille!
Hae paikallisvapaaehtoiseksi kotimaahan tai ulkomaille!
Lämmin kiitos kaikille vapaaehtoisillemme. Ilman teitä näin monipuolinen ja laaja-alainen työ ei olisi mahdollista.