”Taisin haudata omat urahaaveeni, kun mies sai töitä ulkomailta. Hänellä on kiinnostava työ, mulla on nyt vaan tämä kotityö.”
”Taas jäin yksin kotiin. Vaikka ei tämä vielä kodilta tunnu. Mies lähti töihin, enkä tiedä koska tulee takas. Kaikki päivät on niin pitkiä. Miehellä on kiinnostava työ, mulla on kotityö. Hautasin omat urahaaveeni, kun mies sai työtarjouksen ulkomailta. Yhteinen päätös oli, että lähdettiin.”
”Ajattelin, että olisi hienoa asua ulkomailla ja lapset oppis jotain kieltä ja niistä tulis kansainvälisiä. No, ei tämä ollut ihan kaikkea sitä mitä kuvittelin. Ensimmäinen riita avasi silmät: se tunne, että nyt ollaan täällä ja turvaverkko kaukana. Ei mulla ole kuin toi mies ja nuo lapset. Tuli ikävä elämää Suomessa.”
”Onneksi löysin merimieskirkon. Tuntui kuin olis tullu kotiin. Käymme siellä välillä päivittäin, välillä viikoittain. Se on mun toinen koti. Lapsilla on siellä kavereita, ja mäkin tutustuin moneen muuhun, jolla on sama tilanne. Tehdään kaikkea yhdessä. Mulla on tunne, että kuulun sinne. Merimieskirkko on mun turvaverkko.”
Merimieskirkko tuntee ulkosuomalaisen ikävän. Tarjoamme yhdessäoloa ja harrastustoimintaa kaiken ikäisille. Olemme kanssasi ilossa, surussa ja tavallisessa.
Tarina on esimerkinomainen, eivätkä kuvan henkilöt liity tarinaan.
Lahjoita, jotta kukaan ei jäisi yksin ikävään.
Lue tarina ulkosuomalaisisän ikävästä.
Lue lisää tarinoita ikävästä.
Lue lisää työstämme.