Kirkkohallitus siirtää ulkosuomalaistyön yksikkönsä hoitamat operatiiviset tehtävät Suomen Merimieskirkko ry:lle. Näitä tehtäviä ovat kirkon ulkosuomalaistyön operatiivinen johtaminen ja tehtävien koordinointi maailmalla sekä työhön liittyvä vaikuttamistoiminta ja viestintä kotimaassa.
Siirto tapahtuu vaiheittain vuoden 2025 alkuun mennessä siten, että Kirkkohallituksen niin sanottu turistityö siirtyy Merimieskirkolle 1.6.2023 ja loput vastuut vuoden 2025 alussa.
”Tehdyllä sopimuksella pyritään varmistamaan kirkollisen ulkosuomalaistyön edellytykset tulevaisuudessa. Hyvä tulevaisuus perustuu hyvin toimiviin paikallisiin yhteisöihin ja tätä tulevaisuutta Merimieskirkko haluaa omalta osaltaan olla rakentamassa”, sanoo Merimieskirkon pääsihteeri Hannu Suihkonen.
Merimieskirkko päättää itsenäisesti nykyisten toiminta-alueidensa työstä
Merimieskirkko päättää jatkossakin itsenäisesti nykyisten toiminta-alueidensa Britannian, Benelux-maiden ja Pohjois-Saksan Merimieskirkon toiminnasta. Lisäksi Merimieskirkko jatkaa ja kehittää edelleen työtään merenkulkijoiden ja raskaan liikenteen kuljettajien parissa niin Suomessa kuin ulkomailla.
Kirkkohallituksella säilyy edelleen vastuu toiminnan strategisista linjauksista yhteistyössä Merimieskirkon kanssa. Käytännössä tämä toteutuu siten, että Kirkkohallituksen täysistunto päättää kirkon ulkosuomalaistyöhön myönnettävän rahoituksen painopisteet joka kolmas vuosi. Painopisteet valmistellaan yhdessä Merimieskirkon kanssa. Samalla määritellään ulkomaiset toiminta-alueet sekä niiden ylläpitoon tarvittavat varat ja Merimieskirkolle tämän sopimuksen perusteella myönnettävän avustuksen määrä.
Maailmalla toiminnan kirjo ja erilaisten ulkosuomalaistyön toimijoiden identiteetit säilyvät. Merimieskirkot ovat jatkossakin Merimieskirkkoja. Sisarkirkkojen yhteydessä toimivat suomalaiset seurakunnat ovat jatkossakin sisarkirkkojen seurakuntia, joita tuetaan, mutta ei johdeta Suomesta. Eri maihin rekisteröityneet, yhdistyksinä toimivat suomalaiset seurakunnat ovat edelleen itsenäisiä toimijoita, joita tuetaan, mutta ei johdeta Suomesta.
Yhteistyön tiivistämisestä on neuvoteltu parin vuoden ajan. Kirkkohallitus ja Suomen Merimieskirkko hyväksyivät yhteistyösopimuksen kokouksissaan 15. ja 16.12.2020. Neuvottelujen tavoitteena on ollut ulkosuomalaistyön tunnettuuden vahvistaminen sekä ulkosuomalaistyön kotimaan toimintojen tehostaminen poistamalla turhaa päällekkäisyyttä. Taloudellisesti haastavina aikoina kotimaan hallinnosta säästetään suhteessa enemmän kuin ydintehtävästä maailmalla.
Merimieskirkon sloganina on ”Kumppanisi kotona ja maailmalla”. Kirkon ulkosuomalaistyön toiminta-ajatus on puolestaan ”Turvaverkkosi maailmalla”. Tunnuslauseet kertovat yhteisestä tehtävästä, joka on ulkomailla elävien ja liikkuvien suomalaisen kokonaisvaltainen palveleminen. Nyt tehty sopimus pyrkii varmistamaan palvelutehtävän mahdollisimman hyvän hoitamisen myös tulevaisuudessa.
Kirkollista ulkosuomalaistyötä tehdään tällä hetkellä noin 40 maassa. Verkostomaista toimintaa koordinoi Kirkkohallituksen alainen Kirkon ulkosuomalaistyön yksikkö (KUST). Kirkollisen ulkosuomalaistyön uranuurtaja Suomen Merimieskirkko on osa tätä verkostoa ja vastaa tällä hetkellä ulkosuomalaistyöstä Brittein saarilla ja Benelux-maissa sekä lisäksi yhteistyössä KUSTin kanssa Pohjois-Saksassa, Kaakkois-Aasiassa, Aurinkorannikolla ja Kreikassa. Prosessin lopuksi Merimieskirkko jatkaa itsenäisenä toimijana ja KUSTin toiminta päättyy 1.1.2025.
Lisätietoja:
Suomen Merimieskirkon pääsihteeri Hannu Suihkonen , p. 040 192 2778
Kirkon ulkosuomalaistyön johtaja Mauri Vihko , p. 040 688 1443