”Kyllä tästä työstä on romantiikka kaukana. Tämähän on kuin vapaaehtoinen vankila.”
”Isäni oli myyntiagentti ja pienestä pitäen kuljin isäni mukana laivoilla. Halusin aina merille. Ihailin laivojen kansainvälistä ilmapiiriä. 16-vuotiaana lähdin ensimmäisen kerran merille ja olin matkalla vuoden ja kuukauden.”
”Sitten tuli perhe. Koin välillä syyllisyyttä merelle lähtemisestä. Törnillä ollessa mieleen nousee erilaisia tunteita ja pelko perhe-elämästä sivuun jäämiselle. Ikävä ja huoli… ne on kovat. Joka kerta törniltä kotiin palatessa tutustutaan uudestaan.”
”Merenkulkijan työstä on tänä päivänä romantiikka kaukana: työtahti on tiukka ja miehistön määrä on minimissä. Mutta itse olen työni valinnut. Tämähän on vähän niin kuin vapaaehtoinen vankila. Siksi tuntuu tärkeeltä, että saan tukea ja ymmärrystä vaikeassa tilanteessa merimieskirkon Pekalta. Pekka kuuntelee, kulkee rinnalla ja jakaa ilon ja surun. Ikävä ja huoli puolittuu, kun sen jakaa.”
Pekka ja muut Merimieskirkon kuraattorit tuntevat merenkulkijan ikävän. Laivakuraattori elää laivan arkea yhdessä merimiesten kanssa heitä kuunnellen ja heidän kanssaan keskustellen. Merimieskirkon laivakuraattorityö on laajuudessaan ainutlaatuinen koko maailmassa. Laivakuraattorit kohtaavat vuosittain lähes 2000 merenkulkijaa.
Lahjoita, jotta kukaan ei jää yksin ikävään.
Tarina on esimerkinomainen, eikä kuvan henkilö ja varustamo liity tarinaan.
Lue lisää tarinoita ikävästä.
Lue lisää työstämme.