Merimieskirkko ja Mepa järjestivät yhdessä ylläpitämänsä Vuosaaren merimieskeskuksen 10-vuotisjuhlan 23.1.2019. Tapahtumaan osallistui päivän mittaan noin 80 henkilöä.
Vuosaaren merimieskeskus vihittiin 10 vuotta sitten ekumeeniseksi merimieskirkoksi Helsingin piispan Eero Huovisen, ortodoksisen metropoliitan Ambrosiuksen ja katolisen kirkon isän Teemu Sipon toimittamana. Vuosaaren merimieskirkosta tuli samalla maailman ensimmäinen tähän tarkoitukseen vihitty ekumeeninen merimieskirkko.

Toiminnasta Vuosaaren satamassa on nyt 10 vuoden kokemus, jota on syytä juhlistaa. Tammikuisen juhlapäivän alussa kuultiin järjestäjien tervehdykset. Merimieskirkon pääsihteeri Hannu Suihkonen kiitti yhteistyökumppaneita, asiakkaita ja etenkin vapaaehtoisia, joiden panosta ja tukea ilman merimieskirkkotyötä ei olisi mahdollista tehdä. Mepan toimitusjohtaja Sampsa Sihvola yhtyi kiitoksiin ja kertoi keskuksen arjen koostuvan tapahtumista, merimiesilloista ja kursseista. Merimieskirkkotyö sisältää niin ikään laivoilla käyntejä, rekkamiessaunoja ja ryhmävierailuja.

Merimieskeskuksen suunnitteluvaiheesta, rakentamisesta ja alkutaipaleesta kertoivat sanoin ja kuvin merenkulkijatyön johtaja Jaakko Laasio ja Mepan tiedottaja Pekka Karppanen. Merimiespastori Hanna Vuollo piti hartauspuheen, jossa hän korosti yhdessä tekemisen ja vapaaehtoisten merkitystä merimieskirkkotyön onnistumiselle.
Kakkukahvien jälkeen merimiespastori Vuollo vapaaehtoisten avustamana piti hartaushetken. Haitarimusiikista ja yhteislaulusta vastasi päivän aikana Anja Hinkkanen.
Samalla avattiin merimiestaiteilija Risto Honkaharjun näyttely Laivoja vuosien takaa. Esillä on noin parikymmentä akvarelliteosta, jotka ovat myös myytävänä. Honkaharju on maalannut kaikkiaan noin 1400 taulua ja tehnyt kuusi laivapienoismallia. Näyttelyyn on vapaa pääsy Vuosaaren merimieskirkon aukioloaikoina 28.2. saakka.

Juhlapäivä huipentui maittavan lohisopan jälkeen palkitun toimittajan ja kirjailijan Rauli Virtasen mietteisiin suositusta merimieskirjastaan Riosta Rotterdamiin. John Nurmisen säätiön kustantama teos on Virtasen seitsemäs tietokirja. Häntä haastattelivat Vuosaaren merimieskirkon vapaaehtoinen, toimittaja Paavo Tukkimäki ja Mepan tiedottaja Pekka Karppanen.

Rauli Virtanen kertoi tilaisuudessa kirjansa olevan kunnianosoitus Merimieskirkolle ja sen tekemälle työlle. ”Merimiespapit ovat olleet töissä 24/7 ja valmiudessa koko ajan. Toivon, että lukijat huomaavat, kuinka tärkeää työtä merimieskirkoilla on tehty.”
10-vuotisjuhlavuosi jatkuu juhlamessulla Vuosaaren merimieskirkolla sunnuntaina 24.3. klo 15.00 ja juhlakonsertilla Puhdas Itämeri sunnuntaina 31.3. klo 16.00, jossa ovat mukana Sakarat-laulupelimannit, Sibbo Spelmanslag ja Harpolekarna Borgå.
Lue täältä Joni Skiftesvikin arvio Rauli Virtasen kirjasta Riosta Rotterdamiin.