Vastuullisuus

Suomen Merimieskirkko laatii parhaillaan vastuullisuusohjelmaansa. Alla on kuvattu siihen liittyvä ja pian päivitettävä Merimieskirkon ympäristöohjelma.

Ympäristöohjelma

Suomen Merimieskirkko välittää ympäristöstä. Merimieskirkossa tehtiin ympäristöohjelman laatimisen yhteydessä vuonna 2009 selvitys ympäristöön vaikuttavista toiminnoista eri yksiköissä. Uusin laadittu ympäristöohjelma on vuodelta 2019 ja sitä on täsmennetty vuosittain.

Merimieskirkolle on tärkeää, että sen kaikissa toimipaikoissa kaikki työntekijät ovat tietoisia, mitä sovittujen asioiden eteen tulee tehdä. Ympäristöasiat on nivouttu osaksi toimipaikkojen normaalia, päivittäistä toimintaa. Jokaisessa toimipaikassa on nimetty ympäristövastaava, joista koostuva yhteistyötoimikunta kokoontuu säännöllisesti.

Ympäristökysymyksiä pidetään esillä Merimieskirkon henkilöstön kokoontumisissa ja intrassa. Merimieskirkko-lehti (vuosikertomus) on hiilineutraali painotuote ja painopaikalla on virallinen ympäristömerkki.

Johtoryhmä seuraa ympäristötavoitteiden toteutumista ja määrittelee vuosittain sille painopistealueet. Vuoden 2023 ympäristöohjelmassa painopistealueena on jätteiden käsittely ja lajittelu sekä kierrätys.

Muita ympäristötyön seurattavia teemoja

  • Henkilöstön tietoisuuden lisääminen ympäristökysymyksissä
  • Jätteiden määrän vähentäminen
  • Energiansäästö ja vihreään sähköön siirtyminen
  • Hankintojen ja palvelujen ohjaaminen ympäristömyönteiseen suuntaan
  • Ympäristöasioiden huomioiminen alihankintana ostetuissa tuotteissa ja palveluissa sekä peruskorjauksissa
  • Materiaalitehokkuuden parantaminen
  • Logistiikan ja työmatkaliikkumisen tehostaminen