Merenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sunday

Ruorissa olevaa merimiestä esittävä pronssiveistos ison Merikortin edessä.

Merenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sunday on Suomen viranomaisten sekä ammatti- ja vapaa-ajan merenkulun järjestöjen vuonna 1997 perustama tunnustus, jonka jakamisesta päätetään vuosittain. Palkinto myönnetään meriturvallisuuden eteen ansiokkaasti toimineelle.

Palkinnon tarkoitus on kannustaa merenkulun turvallisuuden kehittämistä. Palkitsemisen perusteeena voi olla konkreettinen teko, oivallus, asenne, kehitysprojekti tai muu turvallisuuteen liittyvä seikka.

Palkinto annetaan ensisijaisesti nimetylle henkilölle, mutta se voidaan erityisestä syystä antaa jonkin aluksen miehistölle, varustamolle, viranomaiselle tai muulle yhteisölle.

Palkintotoimikunta koostuu Suomen viranomaisista sekä ammatti- ja vapaa-ajan merenkulun järjestöistä ja sen puheenjohtajaorganisaationa toimii Suomen Merimieskirkko.

Ruorimies-veistos

Palkinto on huomionosoitus, jota symbolisoi palkinnon saajalle annettava esine. Esine on 36 cm korkea pronssivalu Emil Cedercreutzin Ruorimies-veistoksesta, jonka kipsimalli löytyi Cedercreutzin museosta Harjavallasta.

Alkuperäinen Ruorimies-veistos on pystytetty Maarianhaminaan Mereen hukkuneiden muistomerkiksi vuonna 1933, jolloin maanviljelysneuvos Eliel Sundström hankki veistoksen Cedercreutzilta ja lahjoitti sen Maarianhaminan kaupungille kunnioittaakseen merikapteeni-isäänsä ja muiden meren syliin jääneiden merimiesten muistoa. Veistos on omistettu ahvenanmaalaisille, jotka ovat löytäneet hautansa merestä.

Ruorissa olevaa merimiestä esittävä pronssiveistos pöydällä.

Merenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sundayn saajat:

  • 1997 johtaja Kari Lehtola
  • 1998 merikapteeni Heikki Valkonen
  • 1999 Suomen Meripelastusseura
  • 2000 merikapteeni Kaj Jansson
  • 2001 ei jaettu
  • 2002 merikapteeni Kari Lehtosalo
  • 2003 Ahvenanmaan meriturvallisuuskeskus
  • 2004 liittosihteeri Erkki Ukkonen
  • 2005 Langh Ship -varustamon henkilökunta
  • 2006 lääketieteen lis. Jaakko Pitkäjärvi
  • 2007 METO-viranomaisyhteistyö
  • 2008 puheenjohtaja Vesa Rissanen
  • 2009 merikapteeni Juhani Tammisto
  • 2010 Meripartiotoiminta
  • 2011 miinalaiva Pohjanmaan alushenkilökunta
  • 2012 merenkulkuneuvos Paavo Wihuri
  • 2013 komentaja Petteri Leppänen
  • 2014 ei jaettu
  • 2015 Liikenneviraston VTS-toiminnot
  • 2016 vartiolaiva Merikarhu
  • 2017 M/V Norstreamin miehistö sekä Bore-varustamo
  • 2018 merenkulkuneuvos Markku Mylly
  • 2019 merikapteeni Ove Hagerlund
  • 2020 ei jaettu
  • 2021 M/S Viking Amorellan miehistö
  • 2022 M/S Midaksen miehistö
  • 2023 merikapteeni Matti Aaltonen
  • Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen ja Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen MIRG-toiminta

Turvallisuuspalkinnon taustaorganisaatiot:

  • Alandia Vakuutus – Alandia Försäkring
  • Helsingin Laivanpäällikköyhdistys ry – Helsingfors skeppsbefälhavareförening rf
  • Finanssiala ry
  • Finnpilot Pilotage Oy
  • Liikenne- ja viestintävirasto Traficom – Transport- och kommunikationsverket Traficom
  • Luotsiliitto ry – Lotsförbundet rf
  • Meriliitto – Sjöfartsförbundet ry
  • Merimiespalvelutoimisto – Sjömansservicebyrån
  • Merivoimat – Sjöstridskrafterna
  • Oy Gard (Baltic) Ab
  • Rajavartiolaitos – Gränsbevakningsväsendet
  • Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL ry – Finlands Yrkesfiskarförbund FYFF rf
  • Suomen Konepäällystöliitto ry – Finlands Maskinbefälsförbund rf
  • Suomen Laivanpäällystöliitto ry – Finlands Skeppsbefälsförbund rf
  • Suomen Merimieskirkko ry – Finlands Sjömanskyrka rf
  • Suomen Merimies-Unioni ry – Finlands Sjömans-Union rf
  • Suomen Meripelastusseura ry – Finlands Sjöräddningssällskap rf
  • Suomen Partiolaiset ry – Finlands Scouter rf
  • Suomen Varustamot ry – Rederierna i Finland rf
  • Suomen Purjehdus ja Veneily ry – Segling och Båtsport i Finland rf
  • Suomen Matkustajalaivayhdistys – Passagerarfartygsföreningen i Finland ry

Tutustu myös näihin sivuihin