Vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtoisena pääset mukaan toimintaamme

Hyppää mukaan Merimieskirkon maailmaan ja hanki kokemusta, jonka muistat aina ja josta on hyötyä jatkossakin.

Paikallisvapaaehtoisena voit osallistua kotikaupunkisi merimieskirkon työhön vaikkapa tapahtumissa tai päivittäisessä työssä. Jokaiselle löytyy taitojen ja mieltymysten mukaan tekemistä – säännöllisesti tai silloin tällöin. Ota rohkeasti yhteyttä lähimpään kirkkoomme – Suomessa tai ulkomailla.

Vuosivapaaehtoisena pääset elämään ulkomaan kirkkomme monipuolista arkea puoli vuotta tai jopa kokonaisen vuoden.

Euroopan solidaarisuusjoukot -vapaaehtoisena voi toimia Suomesta lähtevä 18-30-vuotias Hampurin merimieskirkolla.

Kaksi naista kantaa isoja pahvilaatikoita portaikossa.

Paikallisvapaaehtoinen

Avuksi kirkolle silloin kun sinulle sopii

Paikallisvapaaehtoisella tarkoitetaan kunkin toimipaikan lähistöllä olevia ja asuvia, joilla on mahdollisuus toimia kiireapulaisina kertaluonteisissa tehtävissä sekä vapaaehtoisia, jotka haluavat sitoutua pidempiaikaisesti merimieskirkkotyöhön. Kaiken ikäiset sopivat vapaaehtoiseksi. Tule mukaan, kaikki vapaaehtoiset ovat meille korvaamaton apu.

Vuosivapaaehtoinen

Vuosi tai puolikas ulkomailla?

Vuosivapaaehtoisena pääset elämään ulkomaan kirkkomme arkea puoli vuotta tai jopa kokonaisen vuoden. Tehtäviä on niin toiminnassa, keittiössä kuin talon ylläpidossakin. Tarjoamme matkat edestakaisin, asumisen ja vaatimattoman ylläpidon. Kaiken tämän lisäksi pääset asumaan ja elämään eurooppalaisessa suurkaupungissa ja kokemaan ulkosuomalaisen arkea suomenkielisessä yhteisössä.

Nuori nainen ja mies sinisissä paidoissaan kantaa kumpikin hymyssä suin vaaleanruskeaa laatikkoa.

Euroopan solidaarisuusjoukot -vapaaehtoinen

Vuodeksi Hampuriin

Merimieskirkko tarjoaa EU:n rahoittamassa Euroopan solidaarisuusjoukot -hankkeessa suomalaisille 18–30-vuotiaille nuorille mahdollisuuden toimia vapaaehtoistyössä Hampurin merimieskirkolla.

Vapaaehtoiseksi tukijaksi, työharjoittelijaksi tai työntekijäksi?

Suomen seurakunnissa toimii merimieskirkkopiirejä, jotka tukevat toimintaamme. Työharjoittelun kautta voit kokeilla, olisiko Merimieskirkko sinun paikkasi. Työpaikat-sivulla kerromme avoimista työpaikoista Merimieskirkolla.