Kirkon ulkosuomalaistyö siirtyy kokonaan Merimieskirkolle vuonna 2025

16 hengen hymyilevä ryhmä punatiilisen Hampurin merimieskirkon ulkoportailla.

Kirkon ulkosuomalaistyön yksikkö lopettaa toimintansa 31.12.2024. Samalla ulkosuomalaistyön operatiivinen vastuu siirtyy kokonaan Merimieskirkolle. Muutos ei vaikuta palveluihin, vain hallinto keventyy.

Kirkon ulkosuomalaistyön yksikkö on vastannut ulkomailla asuvien suomalaisten parissa tehtävän kirkollisen työn suunnittelusta ja toteutuksesta yhteistyössä Merimieskirkon ja paikallisten sisarkirkkojen kanssa.

Ulkosuomalaistyön johtaja vt. Riikka Porkola kertoo sammuttavansa valot yksikön toiminnasta luottavaisin mielin, koska muutos tuo paljon hyvää mukanaan.

“Nyt työntekijät voivat muodostaa tiiviimmän työyhteisön Merimieskirkon ympärille. Maailmalla saadut työkaverit on haikea jättää taakse, ja haluankin sydämellisesti kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana ulkosuomalaistyössä”, Porkola sanoo.

Kirkon ulkosuomalaistyötä tehdään lähes 40 maassa. Ulkosuomalaisseurakunta on seurakuntalaisten avoin yhteisö, jonne jokainen ulkosuomalainen ja lomailija on tervetullut.

Muutosta valmisteltu pitkään

Kirkkohallitus ja Suomen Merimieskirkko solmivat yhteistyösopimuksen vuonna 2020. Sopimuksen myötä Kirkkohallituksen vastuulla olleet operatiiviset tehtävät päätettiin siirtää vaiheittain Suomen Merimieskirkon hoidettaviksi vuoteen 2025 mennessä.

Ensimmäisessä vaiheessa vuoden 2023 kesällä Kirkkohallitukselta siirtyi Merimieskirkolle kirkollinen työ Aurinkorannikolla ja yhteistyö Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan kanssa. Samalla siirtyi myös kausityö Kanarian saarilla, Costa Blancalla ja itäisellä Välimerellä.

Merimieskirkoilla rikas ja pitkä historia

Suomen Merimieskirkko on palvellut ulkosuomalaisia ja maailmalla liikkuvia jo 150 vuoden ajan kantaen tunnustaan ”Kanssasi maailmalla.” Muutoksen tavoitteena on hyödyntää Merimieskirkon vankkaa kokemusta vapaaehtoistyöstä, sosiaalityöstä ja ihmisten kohtaamisesta heidän arjessaan, jotta ulkosuomalaisseurakunnat voivat entistä paremmin hyötyä tästä osaamisesta.

”Tietyllä tavalla ympyrä sulkeutuu ulkosuomalaisten kirkollisessa työssä, kun Merimieskirkko saa hoidettavakseen Kirkkohallituksen pitkään ansiokkaasti hoitaman työn”, kertoo pääsihteeri Hannu Suihkonen Suomen Merimieskirkosta.

“Alamme määrätietoisesti vahvistaa kollegiaalista vertaistukea ulkosuomalaistyön papeille sekä edistää rajat ylittävää yhteisöllisyyttä ulkosuomalaisseurakuntien kesken. Kaiken toiminnan ytimessä on ulkosuomalaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen ilossa, surussa ja tavallisessa, jossa hengellisyyskin on luonteva osa hyvinvointia.”

Kuva: Kansainvälisen opiskelijatyön tiimi Hampurin merimieskirkolla. Merimieskirkot tukevat myös suomalaisia opiskelijoita yhdessä kirkon oppilaitostyön kanssa. Suomalaisten yhteisöjen merkitys maailmalla on kasvanut kriisiaikoina. Kuva: Merimieskirkon arkisto.

Lisätietoja:

Riikka Porkola vt. johtaja Kirkon ulkosuomalaistyö, Kirkkohallitus riikka.porkola@evl.fi, 406881571

Hannu Suihkonen, Suomen Merimieskirkko ry:n pääsihteeri, hannu.suihkonen@merimieskirkko.fi p. 040 192 2778