Mikä voisi lämmittää enemmän mieltä kuin käsin neulotut villasukat? Sukat ovat viesti kodista, lämpimistä ajatuksista ja välittämisestä.
Villasukat liittyvät Merimieskirkon pitkään perinteeseen toimittaa joululahja ”tuntemattomalle merenkulkijalle”. Käsin neulottuja sukkia myös myydään pitkin vuotta merimieskirkkotyön hyväksi.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden antaa joululahjan ”tuntemattomalle merenkulkijalle”. Suomen Merimieskirkko jakaa laivojen miehistöille villasukkia joulun alla. Useimmiten Merimieskirkon lahja on ainoa, jonka merenkulkija aattona merellä saa. Lahja on odotettu ja muistoja herättävä.
Perinne on vanhempi kuin Merimieskirkko. Paketteja jaettiin Pohjanlahden satamissa jo 1800-luvun puolivälissä kapteenskojen toimesta. Toiminta siirtyi vuosisadan lopulla Merimieskirkolle, joka perustettiin vuonna 1875.
Toivomme, että tuot tai postitat lahjasi laivaliikenteen aikataulujen vuoksi marraskuun alkuun mennessä Vuosaaren merimieskirkolle (Provianttikatu 4, 00980 Helsinki) tai lähimmälle merimieskirkolle. Otamme toki paketteja vastaan aina jouluun saakka. Huom! Postittaessasi paketin tarkistathan toimipaikan yhteystiedot, jotta lahjasi löytää perille. Toimipaikkamme Suomessa ja ulkomailla toimittavat lahjasi heille, jotka viettävät joulunsa merellä.
Neulomasi villasukat voivat olla väriltään ja kuvioltaan juuri sellaiset kuin haluat. Halutessasi voit neuloa myös Merimieskirkon ristiankkurilla varustettuja sukkia. Niiden neulontaohje on sivun alareunassa.
Lahjoita joululahja merenkulkijalle
Paketin sijaan voit antaa myös rahalahjoituksen merenkulkijoiden lahjoihin! Lahjoituksellasi valmistamme merimieskirkoilla vastaavia joulupaketteja. Yhden lahjan hinta 0n 20 €.
- Rahalahjan voi lähettää Suomen Merimieskirkko ry:n tilille Nordea FI91 1745 3000 0222 79 NDEAFIHH. Merkitse viitenumeroksi 3052 tai lisätietokenttään viesti ”Joululahja merenkulkijalle.”
- Voit tehdä lahjoituksen myös ao. linkissä. Valitse lahjoitustavaksi ”Kertalahjoitus”, summaksi 20 euroa per lahja ja lahjoituksen kohteeksi ”Ei mitään”. Kirjoita lisätiedoksi ”Joululahja merenkulkijalle”. Täytä yhteystietosi ja lopuksi klikkaa painiketta ”Siirry maksamaan”.
Lämmin kiitos kaikille teille merenkulkijoiden ja merimieskirkkotyön ystäville!
Valokuvia villasukista ja lahjapaketeista löydät mediasivulta.
Katso tästä YouTube-linkistä Duokymi TV:n video, jossa HaminaKotkan merimieskirkon entinen satamakuraattori Pekka Wilska vie joulumieltä merimiehille.
Merimieskirkon villasukkaohje
Mallineuleet:
Joustinneule suljettuna neuleena: neulo *2 o, 2 n*, toista *-*.
Sileä neule suljettuna neuleena: neulo kaikki kerrokset oikein.
Luo sinisellä langalla 40(48)52(56) s sukkapuikoille ja jaa silmukat neljälle puikolle, 10(12)13(14) s kullekin. Kerroksen vaihtumiskohta on aina I ja IV puikon välissä.
Neulo suljettuna neuleena joustinneuletta seuraavasti: 8(10)12 kerrosta sinisellä, 4 kerrosta valkoisella, 4(8)9 kerrosta sinisellä, 4 kerrosta valkoisella ja jatka sitten sinisellä langalla, kunnes varren pituus on 12(14)15(16) cm.
Aloita kantatilkku neulomalla I puikon s:t IV puikolle (= 20-24-26-28). Jätä muut s:t odottamaan. Käännä työ, nosta 1.s neulomatta ja neulo muut s:t nurin. Käännä työ, *nosta 1.s neulomatta, neulo 1 s oikein*, toista *-* vielä 9(11)12(13) kertaa. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 10(12)13(14) kertaa (= 20-24-26-28 krs).
Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset: jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. Neulo työn oikeasta reunasta kunnes toisessa reunassa on jäljellä 7(9)9(10) s. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1.s neulomatta, neulo 6(6)8(8) s nurin ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1.s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 6(8)8(9) s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän s:t pysyvät samana eli 8(8)10(10):nä. Kun sivus:t loppuvat, jaa kantalapun s:t 2 puikolle (4,4 – 4,4 -5,5- 5,5).
Poimi sitten vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta10(12)13(14) s +1 s puikkojen välistä. Neulo poimitut s:t kiertäen oikein I puikolle. Neulo II ja III puikon s:t oikein. Poimi kantalapun oikeasta reunasta 10(12)13(14) s + 1 s puikkojen välistä ja neulo poimitut s:t kiertäen oikein IV puikolle.
Jatka näillä kaikilla 50(58)64(68) s:lla sileää ja tee kiilakavennukset: neulo puikon lopussa 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja IV puikon 2 ensimmäistä s ylivetäen oikein yhteen. Neulo 1 välikerros. Aloita valkoisella langalla oheisen kuvion neulominen II puikon keskelle ja tee kavennukset kuten edellä, neulo 2 välikerrosta, tee kavennuskerros, 3 välikerrosta jne. Kun kaikilla puikoilla on jäljellä 10(12)13(14) s, lopeta kavennukset.
Jatka sileää neuletta kunnes pohjan pituus on 15(20)22(25) cm tai pikkuvarvas peittyy.
Aloita sitten kärkikavennukset: neulo I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein ja neulo II sekä IV puikon alussa 1 s oikein ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset kuten edellä joka 2.krs., kunnes joka puikolla on jäljellä 5(6)6(7) s. Tee sen jälkeen kavennukset joka krs:lla. Kun työssä on jäljellä 8 s, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin. Toinen sukka neulotaan muuten samalla tavalla, mutta ankkurikuvio tulee III puikon keskelle.
Merimieskirkon villasukkien neulontaohje pdf-muodossa
Voit toki myös päättää itse, millaiset sukat haluat neuloa.