Vuonna 1875 perustetun Suomen Merimieskirkon 150-juhlavuosi on täynnä monipuolisia tapahtumia ja näyttelyitä. Juhlavuoden teemaan ja Merimieskirkon historiaan keskittyvä “Kanssasi maailmalla” -juhlamessu vietetään Helsingin Tuomiokirkossa sunnuntaina 21.9.2025.
Merenkulkijoiden, ulkosuomalaisten ja raskaanliikenteen kuljettajien parissa merkittävää työtä tekevä Suomen Merimieskirkko viettää parhaillaan 150-juhlavuottaan teemalla Kanssasi maailmalla.
“Perinteikäs Merimieskirkko perustettiin suomalaisten merimiesten ja siirtolaisten lähdettyä joukoittain maailmalle 1800-luvun loppupuolelta alkaen. He tarvitsivat monenlaista tukea, sekä sosiaalista että hengellistä. Tätä tärkeää työtä me Merimieskirkossa jatkamme vielä tänäkin päivänä”, kuvailee Suomen Merimieskirkon pääsihteeri Hannu Suihkonen.
Merimieskirkko on eri tavoin läsnä noin 40 maassa. Toiminta on tänä vuonna laajentunut, kun Merimieskirkko siirtyi vastaamaan kirkon koko ulkosuomalaistyöstä vuoden 2025 alusta.
Merimieskirkon juhlavuosi on täynnä erilaisia tapahtumia, joita järjestävät toimipaikat kotimaassa (mm. Hamina, Turku, Oulu) ja ulkomailla (mm. Bryssel, Hampuri, Rotterdam).
Esimerkiksi Lontoon merimieskirkolla järjestetään kesäkuussa juhlavuoden kunniaksi juhannusjuhla, kuten monissa muissakin toimipaikoissa.
“Tavoitteemme on kerätä kirkko täyteen”
Juhlavuoden suurin yhteinen tapahtuma on 20.–21.9. Helsingissä vietettävä Merimieskirkon ja yhteistyökumppaneiden 150-juhlaviikonloppu, johon kuuluvat Kanssasi maailmalla -pääjuhla Wanhassa Satamassa lauantaina 20.9. (klo 15–18) ja kaikille avoin juhlamessu Helsingin Tuomiokirkossa sunnuntaina 21.9. (klo 10.00).
Merimieskirkossa toivotaan mahdollisimman runsasta osanottoa etenkin juhlamessuun.
“Merimieskirkko perustettiin nykyisen Tuomiokirkon itäisessä sivukappelissa syyskuussa 1875. Erityisjumalanpalvelus juhlistaa Merimieskirkon pitkää historiaa. Tavoitteemme on kerätä kirkko täyteen”, kutsuu pääsihteeri Suihkonen.
Juhlamessu televisioidaan suorana lähetyksenä TV1:ssä. Korkeatasoista musiikkiohjelmaa esittävät Laivaston soittokunta ja Tuomiokirkon kuoro Viva vox. Messussa saarnaa Oulun ja ulkosuomalaisten piispa Jukka Keskitalo.
Merimuseot ja teatterilaiva
Kesä- ja heinäkuussa avautuvat Merimieskirkon 150-juhlavuoden näyttelyt useissa merimuseoissa. Ensimmäisenä on vuorossa Vaasan merimuseon juhlanäyttely, jonka avajaiset ovat 28.5.
Juhlavuoteen kuuluu myös Pohjanlahden rannikolla seilaavan teatterilaiva M/S Suukko II:n kiertue (kiertuepaikkakuntia mm. Kokkola, Pori, Oulu).
Merenkulkijatyön johtaja, yhteyspäällikkö Jaakko Laasio muistuttaa, että juhlavuonnakin Suomen Merimieskirkon toiminta perustuu merkittävästi vapaaehtoistyöhön ja ulkopuolisiin lahjoituksiin:
“Ihmisten voi olla hyvä tietää, että haemme toimintaamme jatkuvasti uusia vapaaehtoisia sekä kotimaassa että ulkomailla. Haemme myös uusia yhteistyökumppaneita ja lahjoittajia. Nämä kaikki ovat juhlavuotemme tärkeitä tavoitteita.”
Juhlavuoden kaikki tapahtumat löydät kootusti Suomen Merimieskirkon verkkosivuilta: 150-juhlavuoden tapahtumat.
Lahjoitusmahdollisuus: Lahjoita – Suomen Merimieskirkko.
Lisätietoa:
Hannu Suihkonen, pääsihteeri
+358 40 192 2778
hannu.suihkonen@merimieskirkko.fi
Jaakko Laasio, merenkulkijatyön johtaja, yhteyspäällikkö
+358 400 156 660
jaakko.laasio@merimieskirkko.fi