Kun Jan Rautawaara kiikaroi pikkupoikana laivoja Porvoon saaristossa, ei hän voinut aavistaa, että yksi niistä laivoista olisi joskus hänen. Eikä sitä, että kesällä 1997 kipparoimansa aluskin päätyisi vielä hänelle ja yhtiökumppanilleen Juha Pokalle.
Teksti Jan Rautawaara. Kuvat Jan Rautawaara ja Juha Pokka
Kun ensimmäistä kertaa kävin Hampurin merimieskirkolla yli kolmekymmentä vuotta sitten, saattoi siellä tavata muitakin merimiehiä kuin oman laivan väkeä. Mutta tänä päivänä ei satamassa juurikaan laivat siniristilippua liehuta, ja kirkon vieraskirjasta saa tosiaan yrittämällä hakea, josko joku tuttu seilauskaveri olisi sinne nimensä laittanut.
Ei taida Suomen merenkulku houkutella laivanvarustajia oman maan lippua laivoissaan pitämään, mukavamman lipun alla kun on halvempaa ja vaivattomampaa. Ja ne jäljellä olevat harvat suomalaiset laivat eivät juurikaan Hampurissa enää käy.
Oma yhden laivan pienvarustamomme Gretacargo Oy on tästä poikkeus. Ostimme 67-metrisen ja vuonna 1970 Hollannissa rakennetun Jeanny-rahtilaivan viime vuoden toukokuussa. Olimme aiemmin liikennöineet yksinomaan Suomen rannikolla vanhalla, nyt satavuotiaalla Greta-laivalla, joka myytin pois, kun uudempi ja isompi alus saatiin tilalle.
Toistaiseksi Jeanny on käynyt Suomessa vain kerran, viime toukokuussa rekisteröintiä varten. Viime kesästä saakka Jeanny on ajanut yksinomaan erilaisia viljarahteja Saksan rannikkoliikenteessä käyden välillä Tanskan satamissa. Vastaavia pientonnistolaivoja ei ole Pohjois-Euroopan vesillä kuin muutama ja yksikään niistä ei liikennöi yksinomaan viljatuotteita Saksan rannikolla. Olemme tavallaan monopoliasemassa ja töitä siis riittää. Tänä vuonna laskemme ajavamme noin sata rahtia, joten lepopäiviä ei liiemmälti ole.
Jeannyn rahtaajana toimii saksalainen Ahlmann-Zerssen, jolla on monivuotinen osaaminen rannikkolaivojen rahtauksesta.
Laivanajo Keski-Euroopassa on ihan eri tasolla kuin hiljaisella Suomen rannikolla. Liikenneväylillä on ruuhkaa, Weser- ja Elbe-joen voimakkaat nousu- ja laskuvesivirtaukset määräävät pitkälle laivan lähtö- ja saapumisajankohdat. Pakollinen radioraportointi eri alueilla sekä jatkuvat paikallisten viranomaisten tarkistuskäynnit aluksella tekevät työstä hyvin vaativaa, mikä ei sovellu jokaiselle kipparille.
Jeannyssä ei ole keulapotkuria kuten isoissa laivoissa ja tyhjänä laiva sortaa tuulessa kuin korkki vedessä tehden laivan käsittelystä usein hyvin haasteellisia. Aluksen parkkeeraus pieniin laitureihin kovalla sivutuulella taikka tiukka taskuparkkeeraus parin ison bulkkerin väliin kysyy kipparilta ja kiinnitysköysiä käsittelevältä kansimiehistöltä tarkkuutta ja saumatonta yhteistyötä.
Suomalaisia merenkävijöitä Hampurissa
Hampurissa käymme aika useasti sekä purkamassa että lastaamassa. Eri laituripaikkoja, joissa yleensä käymme, on kaikkiaan seitsemän. Useimmiten niistä on julkisilla liikennevälineillä pääsy merimieskirkolle aika hankalaa. Mutta onneksi kirkolla on järjestettävissä autokyyti merimiehille, mikä on erinomainen etu meille.
Hampurin käynnit ovat kireästä aikataulusta huolimatta meille aina odotettu kohokohta. Saamme samalla mennä kunnon suomalaiseen saunaan ja ostaa kotimaisia tuotteita provianttivaraston täytteeksi. Näin “ulkoseilorina” sitä alkaa arvostaa ihan arkisiakin herkkuja, kuten maksalaatikkoa, hernekeittoa, Reissumiestä ja silliä. Saksassa kun näitä suomalaisille olennaisia eineksiä ei ole saatavilla.
Tammikuun lopulla Jeannyn oli aika mennä telakkaan, ja seuraavat kolme viikkoa vierähtivät Jöhnk Werftin tokassa Harburgissa. Tuona aikana sai viisihenkinen miehistömme useasti käydä virkistäytymässä kukin omalla merimieskirkollaan, me suomalaiset omassamme ja filippiiniläismiehistömme Hampurin kansainvälisellä merimieskerholla. Viimeksi mainitut herrat kun eivät oikein olleet kovin innostuneita saunomisesta!
Poissa ovat kutenkin ne päivät, jolloin merimiehet satamassa ollessaan istuivat kapakassa oluen ääressä: nykyajan rahtilaivaan ei tällaisen mentaliteetin omaavalla työntekijällä ole mitään asiaa. Etenkin pienessä laivassa on jokaisen oltava aina levänneenä ja valmiina seuraavan päivän tehtäviin. Kaikesta huolimatta raskaskin työskentely näin pienessä laivassa on silti todella miellyttävää ja hyvän miehistön kanssa myös hauskaa.
Anny von Hamburgin monta elämää
Jeannyn ollessa telakalla saimme aloittaa puuhastelun toisella laivalla, jonka olimme juuri ostaneet yksityisomistukseemme. Kyseessä on oikea purjelaiva, vuonna 1914 Saksassa rakennettu kuunari Anny von Hamburg, joka oli jo pari vuotta maannut Finkenwerderissä.
Aluksen omistaja oli laittanut laivan myyntiin ja sen mastot olivat jo sen verran huonokuntoiset, että ne oli nostettu pois. Nyt pelkkä laivan runko kellui ponttoonilaiturissa parin muun ruoppaajan ja proomun välissä aika masentuneessa olotilassa saapuessamme sen kannelle.
Tällä kulttuurihistoriallisesti merkittävällä laivalla on mittava tausta, jossa Suomikin on mukana. Alun perin Anny-nimisenä se toimi rahtipurjelaivana, eikä siinä ollut apumoottoria laisinkaan. Laivan tilaaja kaavaili asettavansa uuden laivansa Etelä-Amerikan liikenteeseen, mutta sen ensimmäinen matka suuntautui kuitenkin Pietariin.
Annyn ollessa Pietarissa alkoi ensimmäinen maailmansota ja alus internoitiin tsaarin laivaston käyttöön sotilaiden asuntolaivaksi. Laiva muuttui nyt Briz-nimiseksi. Kun bolshevikit murhasivat tsaarin perheineen, siirtyi Briz Neuvostoliiton laivaston käyttöön. Tietojen mukaan laiva oli sijoitettuna Laatokalle.
Vuonna 1924 laiva luovutettiin kuitenkin takaisin Saksaan, missä se sai ensimmäisen apumoottorin ja uuden omistajan sekä nimen Hanna. Alus aloitti rahtiliikenteen seilaten Itämeren ja Pohjanmeren rannikoilla. Myöhemmin se myytiin ja samalla sen kylkeen maalattiin jälleen uusi nimi Kurt Both. Edelleen saksalaisena se kuljetti mm. sementtiä Helgolandiin rakenteilla olevaan sukellusvenebunkkeria varten.
Sodan jälkeen Kurt Bothin purjeet ja mastot poistettiin ja vuonna 1954 laivaa pidennettiin 8 metrillä, jolloin sen lastikapasiteetti kasvoi lähes kahdella sadalla tonnilla. Laivan ulkomuoto oli nyt niin erilainen, ettei sitä enää olisi arvannut vanhaksi purjelaivaksi.
Vuonna 1957 Kurt Both myytiin Ruotsiin, missä siitä tuli Ringö-niminen. Edelleen vuonna 1962 se myytiin Porvooseen, missä Ringö aloitti hiekkaliikenteen Vessön saaresta Helsinkiin usean muun samankokoisen rannikkolaivan kanssa.
Itse Porvoon saaristossa kasvaneena tiirailin pikkupoikana näitä samoja laivoja kiikarilla aavistamatta, että eräs niistä laivoista olisi joskus minun.
Vuonna 1979 Ringö myytiin takaisin Ruotsiin, missä uudet innokkaat omistajat valmistelivat laivaa Afrikan rahtiliikennettä varten. Mutta töiden aikana aluksessa sattui tulipalo, joka tuhosi konehuonetta lukuun ottamatta lähes kaikki sisätilat. Vanhan purjelaivan päivät näyttivät olevan luetut ja se kelpaisi enää vain rautaromuksi.
Eräs saksalainen laivahistorioitsija sattui kuitenkin Ruotsissa matkatessaan näkemään sataman rannassa palaneen Ringön ja tunnisti sen vanhaksi Annyksi. Ja eipä aikaakaan, kun laivahistorioitsija onnistui välittämään vanhan rungon saksalaiselle laivanvarustajalle, joka oli kiinnostunut rakentamaan laivasta luksusluokan huvijahdin. Jälleen Saksan lippu ahterissa se nilkutti vanhalla koneellaan takaisin Saksaan, missä sen miljoonaluokan peruskorjaus alkoi.
Purjelaiva entisöidään ja ehostetaan
Annyn uusi elämä alkoi nyt jahtina, kun se vuonna 1982 luovutettiin Glückstadtin telakalla mittavan uudisrakennuksen jälkeen uudelle omistajalleen. Kahden vuoden korjauksen aikana runko lyhennettiin takaisin alkuperäiseen mittaansa, rungon teräslevyjä uusittiin, tiikkikansi asennettiin ja laivan entiseen ruumatilaan tehtiin jalopuusta käsityönä viisi luksusluokan hyttiä ja salonki.
Anny sai myös uuden koneen, generaattorit, ilmastoinnin ja evaporaattorin – tärkeä laite valtameripurjehduksien aikana – jonka avulla merivedestä sai tehtyä juomavettä. Laivan ulkoasu ja mastot purjeineen oli nyt entisöity tarkasti alkuperäisten rakennuspiirustusten mukaan. Annyn matkat suuntautuivat nyt Välimerelle ja Karibialle mukanaan kuusi miehistön jäsentä ja kymmenen matkustajaa.
Vuonna 1985 alus sai Englannin lipun ja Anny-nimi muutettiin muotoon Anny von Hamburg. Myöhempinä vuosina laiva hulmautteli myös Antigua & Barbudan sekä sittemmin Portugalin ja jälleen Saksan lippua parin uuden omistajan hallinnassa.
Itse seilasin laivan kipparina kesällä 1997. Enpä olisi vielä tuolloin arvannut, että olisin joskus vielä saman laivan omistaja! Vaan niin se merimiehen elämä voi olla yllätyksiä täynnä!
Viimeksi kuluneiden vuosien aikana Anny von Hamburg ei ole enää paljoa seilannut rapistuneen kuntonsa takia. Kun saimme kuulla sen olevan myynnissä, päätimme pelastaa laivan, jota uhkasi jälleen epävarma tulevaisuus. Meillä molemmalla kun on aina ollut unelma omasta purjelaivasta ja nyt siis saimme sen toteuttaa.
Kolmimastokuunari palaa Suomeen
Jeannyn ollessa telakalla saimme mahdollisuuden tutkia uuden laivamme Anny von Hamburgin tekniikkaa. Laiva, joka on maannut käyttämättömänä useitakin vuosia, vaatii tarkan koneiston läpikäynnin, jotta aluksen koneiden toimintaan pystyy luottamaan.
Kun Jeanny palasi telakoinnin jälkeen takaisin liikenteeseen huhtikuun lopulla, käynnistimme myös Anny von Hamburgin pääkoneen, ja Hampurin merimieskirkolta ostettu suuri siniristilippu perässä liehuen ajoimme sen Finkenwerderistä Süderelbe-joella sijaitsevaan pieneen vuorovesisatamaan nimeltään Wischhafen.
Koska tähän pieneen jokeen pääsee ainoastaan nousuveden aikaan, jouduimme olemaan yötä laiturissa Glückstadtissa odotellen siellä vuoroveden nousua. Wischhafeniin saavuttiin seuraavana päivänä. Nousuvedestä huolimatta jäimme pohjamutaan kiinni Anny von Hamburgin suuren syväyksen takia, ja paikallinen pikkuhinaaja sai kiskoa meidät satamaan.
Wischhafenissa on muitakin historiallisia laivoja, ja paikallinen merimuseo oli vierailustamme oikein ilahtunut. Lähiviikkoina laiva valmistellaan seuraavaa matkaa varten, joka tapahtuu toukokuun alussa. Tällöin ajamme sen Maarianhaminaan telakalle pohjan huoltoa varten.
Tämän kevään aikana Anny von Hamburgin uudet mastopuut kaadetaan Suomessa, ja syksyn aikana rakennamme niistä laivaamme uudet mastot ja puomit. Loppuvuodesta alus näyttää jälleen purjelaivalta ja vuoden 2024 The Tall Ships Races -tapahtumassa (>) laivamme tulee tekemään paluun muiden purjelaivojen pariin.
Tavoitteenamme on purjelaivatapahtuman yhteydessä tehdä Anny von Hamburgilla Helsingistä ja Tammisaaresta charter-purjehduksia saaristoon. Myöhempinä vuosina laivan keula suunnataan Norjan Huippuvuorille, Välimerelle ja Karibialle.
Ja totta kai Anny von Hamburg tulee parin vuoden päästä osallistumaan myös Hampurin satamapäiville! Silloin purjehtimisen lomassa tulemme tietenkin vierailemaan merimieskirkolla saunomisen merkeissä. Täytyyhän merimiesperinteistä pitää kiinni!
ovat ostaneet aluksen vastikään ja rekisteröineet sen takaisin Suomen lipun alle. Perässä liehuva Suomen lippu on ostettu Hampurin merimieskirkolta. Alus aloittaa charter-liikenteen kesällä 2024 The Tall Ships Races -tapahtuman yhteydessä.
Gretacargo Oy on Juha Pokan ja Jan Rautawaaran vuonna 2018 perustama pienvarustamo, jonka toimialana on rannikkovesiliikenteen tavarankuljetus. Gretacargon konttoritoimintaa hoitava Jukka-Pekka Kiuru tuli Gretacargon pienosakkaaksi vuosi sitten. Yrityksen kotipaikka on Raasepori ja postiosoite on Helsingissä. Yrityksen nimi Gretacargo tulee sen aikaisemmasta aluksesta Gretasta, joka myytiin Jeannyn oston yhteydessä suomalaiselle Sea Lake S -varustamolle. Gretan uusi nimi on Leonie.
