”Merimieskirkosta on tullut toinen kotimme”, sanovat turvapaikanhakijana vapaaehtoistoimensa Oulussa keväällä 2022 aloittaneet Louis ja Hajri.
Teksti Marko Toljamo, kuvat M.Toljamo ja Mia Haapakorva
”Olen löytänyt täällä itseni. Vapaaehtoisuus on laittanut minut aisoihin ja saanut elämäni oikeille raiteille”, sanoo Oulun merimieskirkolla noin vuoden ajan vapaaehtoisena toiminut Louis Abiliche.
Nuori mies saapui Suomeen turvapaikanhakijana kesällä 2021. Hänen lähtiessään kotimaastaan Kamerunista määränpää ei ollut selvillä, mutta tie outoon pohjoiseen maahan vei Nigerian kautta. Matkastaan Luis kertoo lyhyesti, että se oli rankka. Sitä hän ei mielellään muistele. Kotiin jäivät äiti ja sisko.
Stressi jatkui Suomeen päästyäänkin. Vastaanottokeskuksessa aika kävi pitkäksi, eivätkä koronapandemiasta johtuneet rajoitukset auttaneet yhtään asiaa. Koulukin oli tauolla. ”Ajattelin taustaani ja menneisyyttäni ja päässäni pyöri kummallisia ajatuksia.”
Vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijä ehdotti osallistumista infotilaisuuteen, jossa kerrottaisiin Merimieskirkon aloittamasta EU-hankkeesta. Euroopan solidaarisuusjoukot -hankkeessa nuoret turvapaikanhakijat voisivat osallistua vapaaehtoistyöhön ja samalla oppia mm. suomalaisesta työelämäkulttuurista.
Maahanmuuttoviraston sosiaaliohjaajan vetämässä tilaisuudessa olivat muiden 20 joukossa myös jemeniläiset Mohamed ”Hajri” Alhajri ja Moatasem Aidaros sekä etiopialainen Yonatan Gurmu.
Nämä neljä tarttuivat tilaisuuteen ja hakivat mukaan. Aloitus kuitenkin viivästyi koronatilanteen pitkittyessä, mutta vihdoin maaliskuussa 2022 Louis ja Hajri kulkivat ensimmäistä kertaa Oritkarin sataman portista sisään.
Hajri ja Louis saivat asunnon kaupungilta. He sanovat, että teki hyvää päästä vastaanottokeskuksesta muualle, mikä mahdollisti myös tutustumisen uusiin ihmisiin.
Yonatan ja Moatasem puolestaan muuttivat Helsinkiin ja pääsivät aloittamaan vapaaehtoistoimensa toukokuussa Vuosaaren merimieskirkolla. Merimieskirkko järjesti heille yhteisen vuokra-asunnon, jonka vuokra sisältyy hankkeeseen.
Alkuvaikeuksista voittoon
”Alussa oli vaikeaa, kun en vielä tiennyt, mitä tehdä. Lisäksi bussilla ei pääse perille saakka, vaan loput kolme kilometriä piti kävellä lumessa ja kylmässä”, Louis muistelee hymyillen ja jatkaa: ”Mutta vaikeuksista voittoon on tultu.”
Vapaaehtoistyötä merimieskirkoilla Suomessa tehdään arki-iltaisin. Päivisin Hajri opiskelee yliopistossa it-alaa nyt toista vuottaan tavoitteenaan aikanaan valmistua tietotekniikkainsinööriksi. Louis käy ammattiopistoa, jossa opiskellaan pääasiassa suomen kieltä. Hänen suunnitelmansa on koulun jälkeen pyrkiä opiskelemaan hoitajaksi tai bussikuskiksi.
Motivaatiota tarvitaan, jotta opintojen jälkeen jaksaa vielä hyvillä mielin lähteä satamaan. Matka taittuu nyt merimieskirkolle hankituilla käytetyillä polkupyörillä, jotka yksi suomalainen vapaehtoinen sai kunnostettua.
”Olemme molemmat hyvin motivoituneita”, Hajri jatkaa aiheesta. ”Tässä tehtävässä täytyy olla tietynlaiset arvot ja osata kuunnella ihmisiä. Olemme yrittäneet oppia mahdollisimman paljon ja nopeasti.”
Etenkin alkuaikojen haasteeksi nuoret nimeävät sen, että toisinaan koko ilta meni odotellessa merenkulkijoita kirkolle. Joskus taas merenkulkijat halusivat kyydin kaupunkiin ostoksille, mutta ajokortittomana kumpikaan ei voinut tätä palvelua toteuttaa.
Nuoret haluavat kuitenkin korostaa hankkeen hyviä puolia.
”Palkitsevaa on ollut saada uusia ystäviä ja oppia suomen kieltä, mikä on auttanut sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan”, Louis kertoo.
“Vapaaehtoisuus merimieskirkolla on ollut palkitsevaa niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisesti”, Hajri jatkaa. ”Olen saanut paljon tietoa asiakaspalvelusta, kirjanpidosta, laivoilla käynneistä ja sataman turvallisuusmääräyksistä jne. Samalla olen oppinut niin viestinnällisiä kuin itseni johtamisen taitoja. Täällä olen pystynyt unohtamaan huoleni ja oppinut keskittymään siihen, mitä minulla on.”
Hajrin vanhemmat sekä kolme siskoa ja kaksi veljeä ovat Jemenissä. Yhteyttä hän pitää mahdollisuuksien mukaan enimmäkseen chattailemalla, sillä netti ei siellä toimi kunnolla. Kamerunissa netti ei toimi juuri ollenkaan ja kuin ihmeen kaupalla Louis sai yhteyden äitiinsä monen kuukauden jälkeen. Ikävä läheisiään on kova.
Yhdessä eteenpäin
Hajri ja Louis kertovat, että huolista ja ongelmista puhuminen niin Oulun merimieskirkon satamakuraattori Mia Haapakorvan kuin paikallisten vapaaehtoisten kanssa on auttanut heitä merkittävästi. ”Merimieskirkolla olemme saaneet olla sellaisia kuin olemme. Merimieskirkosta on tullut toinen kotimme.”
”Jos me ei osata jotain tai tarvitaan jotain, niin kaikki ovat valmiita auttamaan.”
Vaikka Louis ja Hajri ovat persoonaltaan ja temperamentiltaan erilaisia, paikallisten vapaaehtoisten mukaan nuorten kasvaminen sosiaalisessa kulttuurissa näkyy. Nuorten välittömyys, spontaanisuus ja toisten huomioiminen on rikastuttanut koko merimieskirkkoyhteisön elämää.
”Kun jokainen tuo oman tarinansa ja osaamisensa yhteisöön ja saa onnistumisen kokemuksia, on se valtava voimavara kaikille”, Oulun merimieskirkon ainoa työntekijä Mia Haapakorva sanoo. ”Kaikilla” hän tarkoittaa niin itseään, paikallisvapaaehtoisia, opiskelijoita ja harjoittelijoita sekä Euroopan solidaarisuusjoukot -hankkeen vapaaehtoisia.
Me-henki näkyy ja kuuluu, mutta se ei ole itsestäänselvyys. Mia tähdentää, että se rakentuu aidosta kiinnostuksesta toisia ihmisiä ja kulttuureja kohtaan.
Merimieskirkolla juttu luistaa ja yhteistyö toimii, mutta nuoret kokevat haastavana saada suomalaisia ystäviä muualta. Louis arvelee syyksi sen, että suomalaiset ovat melko ujoja ja hiljaisia. Helpommin hän on ystävystynyt muunmaalaisten kanssa.
Hajri luonnehtii suomalaisia muita kunnioittavaksi, mutta kertoo ystävystymisen vievän aikaa. ”Olen saanut joitakin suomalaisia ystäviä opiskeluni kautta, ja he ovat mukavia ja ystävällisiä.”
On Suomessa ja suomalaisissa tavoissa ollut Hajrille ja Louisille ihmettelemistäkin. Esimerkiksi salmiakki ja maitoon tehty kalakeitto ovat vaatineet totuttelemista, niin myös saunominen.
Tulevaisuus on Suomessa
Hanke päättyy Hajrin ja Luisin osalta maaliskuussa 2023. Tänä aikana he molemmat ovat saaneet oleskeluluvan Suomessa ja kumpikin etsii jo kesätöitä. Oma asuntokin on järjestynyt. Tulevaisuus on Suomessa.
”Ei meillä ole vaihtoehtoa palata takaisin”, Hajri lausuu kummankin ajatuksen ääneen.
”Suomessa on turvallista. Nyt tuntuu hyvältä ja kaikki on OK”, Luis jatkaa.
Palautteessaan kumpikin kiittää Merimieskirkkoa mahdollisuudesta osallistua vapaaehtoishankkeeseen ja antavat tunnustusta paikallisille vapaaehtoisille saamastaan niin henkisestä kuin käytännöllisestä tuesta. Erityisesti he kiittävät Miaa, jonka he kokevat olleen paitsi ohjaaja myös kuin äiti.
Mia Haapakorvaa palaute liikuttaa. ”Tärkeintä on ollut saada nuoret tuntemaan olonsa osaksi turvallista yhteisöä ja siten opastaa heitä löytämään oman polkunsa. Minun tehtäväni ei ole tehdä asioita toisten puolesta vaan opettaa, miten tehtävistä selvitään.”
”Vaikka ohjaajana toimiminen vaatii paljon työtä ja byrokratiaa, eikä kaikkea voi ennakoida, on kaikki tämä vaivan arvoista. Parastahan on, kun jaetaan itse kunkin tekemiä mokia ja nauretaan niille yhdessä. Opetushan on se, että kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi ja virheistä oppii ja kaikesta selviää.”
Oulun merimieskirkolla aloitti vain muutama päivä sitten uudet Euroopan solidaarisuusjoukot -hankkeen vapaaehtoiset. Ehkä siitä kehkeytyy Hajrille ja Louisille uusi rooli näiden mentorina pariksi kuukaudeksi.
”Mutta ei se siihen lopu”, Hajri yllättää. ”Aion tulla tänne jatkossakin vapaaehtoiseksi.”
*
