Historia

Vuosaaren merimieskirkon historiaa

Vuosaaren merimieskirkko tunnetaan myös merimieskeskuksena. Nimi tulee rakennuksen englanninkielisestä nimestä Helsinki Seafarers’ Centre, joka valittiin molemmille rakennuttajatahoille, Merimieskirkolle ja Merimiespalvelutoimistolle sopivana.

Suomessa olevista merimieskirkoista uusin

Vuosaaren merimieskirkko on ensimmäinen Suomeen rakennettu merimieskirkkorakennus. Se on myös ensimmäinen, joka on alusta asti ekumeeninen sekä kirkollisen ja valtiollisen palvelujärjestön rakentama.

Muut Suomessa käytössä olevat (ja olleet) merimieskirkot ovat kaikki olleet alun perin muuhun tarkoitukseen tehtyjä tai sitten on rakennettu isompi kiinteistö, josta on merimieskirkolle osoitettu tilat.

Tuumasta toimeen

Helsingin satama- ja laivapappiprojekti käynnistettiin vuonna 1983. Tavoitteena oli saada sekä seilaavia Merimieskirkon työntekijöitä suomalaislaivoille että merimieskirkko Helsingin satamaan. Seilaustyö käynnistyi heti, mutta merimieskirkkorakennuksen suunnittelu lähti toden teolla liikkeelle vasta 20 vuotta myöhemmin, kun Vuosaaren sataman rakentaminen aloitettiin.

Vuosaaren merimieskirkko alkaa kohota Gate Housen läheisyyteen.

Suunnittelu tehtiin tiiviissä yhteistyössä Helsingin sataman kanssa ja hankkeeseen osallistui joukko Merimieskirkon yhteistyökumppaneita. Helsingin satama osoitti tontin, joka lopulta jäi ainoaksi lähes luonnontilaiseksi kohdaksi koko rakennusalueella. Talon suunnittelukilpailun voitti arkkitehtitoimisto ARK-house Oy, pääsuunnittelijana professori Pentti Kareoja.

Noin 1,75 miljoonaa euroa maksanutta hanketta rahoittivat Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Helsingin seurakuntayhtymä, The ITF Seafarers’ Trust, Merimiespalvelutoimisto, Espoon ja Vantaan seurakuntayhtymät, Suomen Varustamot ry sekä Rahtarit ry.

Tila avattiin 19.1.2009 ja vihittiin käyttöön ekumeenisessa jumalanpalveluksessa 27.1.2009.

Työntekijät

Kari-Björn Bonsdorff
Jaana Rannikko
Heli Lomu
Ville-Pekka Nieminen
Ben Thilman
Katarina Lindbohm
Heikki Huttunen
Liinamaria Roos
Päivi Tuomi
Sirpa Tolppanen (-2017)
Matias Heikkilä
Hanna Vuollo (2017-2020)
Mona Valtonen (2020-2022)
Taija Kivistö (2022-)