Merimieskirkolla marraskuu on ihmisen parasta aikaa

 

"Kaksi iloista naista kahden pitkän, punaisella liinalla ja runsailla makeisilla ja joulukoristeilla varustetun pöydän välissä, pitelee käsisään suklaakonvehtirasioita."
Joulumyyjäisten valmistelua Lontoon merimieskirkolla 2022.

 

Marraskuu on se aika vuodesta, kun kaipaan merimieskirkkoelämää kaikista eniten.

Marraskuu tarkoittaa Suomessa aikamoista pimeydessä rämpimistä. Kun muutimme Suomeen, yksi lapsistamme kysyi marraskuussa: ”Äiti, miksi Suomessa on melkein aina yö?” Ihmetykseen oli todellakin aihetta, sillä kotimainen marraskuu oli jäänyt esittelemättä pienelle paluumuuttajalle, kun kotimaan lomamme ajoittuivat aina kesäaikaan.

Marraskuu on marraskuu myös Lontoossa, mutta samalla se on vuoden hauskinta aikaa. Keskellä marraskuun apeutta merimieskirkko laitetaan yhdessä juhlakuntoon. Suomalaista tavaraa täynnä olevat myyjäiskontit puretaan käsipelillä, tavarat asetellaan oikeisiin hyllyihin ja varastoihin. Tortut ja korvapuustit paistuvat keittiössä, joku graavaa lohta. Joululaulumuusikot virittelevät ääniään ja soittimiaan. Makkara ja poronkäristys kärisevät grillissä.

Joulumyyjäiset ovat vuoden kohokohta

Ja kun merimieskirkko alkaa näyttää joulumaalta, ovet avataan ja tuhannet ihmiset kutsutaan myyjäisiin. On joulubasaarin aika.

Joulumyyjäiset ovat monen merimieskirkon vuodenkierron suurin ja tärkein tapahtuma. Ne ovat tärkeä osa varainhankintaa, mutta samalla ne eivät ole vain varainhankintaa.

Monelle ulkosuomalaiselle joulumyyjäiset ovat vuoden kohokohta ja kenties ainoa kerta, jolloin kirkolle jaksaa lähteä taipaleiden takaa. Joulumyyjäisissä tehdään ostoksia, mutta myös tavataan ystäviä, nautitaan suomalaisista herkuista ja tutuista joululauluista, virittäydytään joulun tunnelmaan.

Monelle joulumyyjäiset ovat ensimmäinen kerta merimieskirkolla. Siksi tunnelmalla on väliä. Ostosten teon lomassa voi saada kokemuksen välittävästä ja vieraanvaraisesta kohtaamispaikasta, jonne on tervetullut myös myyjäisten välissä.

Tapahtuma vaatii valtavasti resursseja

Kun omiin merimieskirkkovuosiin kertyy etäisyyttä, muistot alkavat saada nostalgisia sävyjä. Paikan päällä oleville vastuunkantajille joulumyyjäiset tarkoittavat kuitenkin myös taloudellista huolta, byrokratian selvittelemistä, temppuilevia kassoja, tukkeutuneita vessoja, sairaustapauksien aiheuttamaa säätämistä, katteiden laskemista ja vapaaehtoisten rekrytointia.

Varainhankinta voi näyttää kauempaa katsottuna helpolta hommalta. Suomessakin kirkon taloudellisiin haasteisiin on helppo tarjota ratkaisuksi vaikka majatalon ja kahvilan pitämistä, kuukausilahjoittajien värväämistä tai muuta varainhankintaa.

Ei uusia ideoita kannata kokeilematta tyrmätä. Samalla on hyvä muistaa, että hauskaltakin näyttävä varainhankinta vaatii toteutuakseen valtavasti osaamista, ajankäyttöä ja vaivannäköä. Sekä tietysti Merimieskirkon tavaramerkkejä: sisua ja siunausta.

"Hymyilevä silmälasipäinen keski-ikäinen nainen, jolla on papin panta kauluksessa, seisoo järven rannalla laiturilla".

Anna Hälli
Pappi ja piispan erityisavustaja
(Lontoon merimieskirkolla 2007-2015)


Joulumyyjäiset ja -kauppa ulkomaan merimieskirkoilla 2022.