Merimieskirkon blogi

Toisessa maassa eläminen voi parhaimmillaan rikastuttaa jopa kristinuskon keskeisimpiin juhliin liittyvää tapakulttuuria ja sen myötä avata myyttisten tapojen sisältöä ja symbolien ymmärtämistä, kirjoittaa Antti Lemmetyinen merimieskirkkoblogissa.

Monet meistä tuntevat syvää ristiriitaa inhimillisyytemme ja sydämellisyytemme kohdatessa uutisointia kovista aihepiireistä, joista tulisi heti olla jotain mieltä.

Kyllä tekoäly tietää, että pikkujoulussa tärkeintä on yhdessä oleminen ja sen meitä kaikkia yhdistävä voima.

Miltä merimiespastorin pitäisi haista? Lauman läheisyys on tehnyt merimieskirkoista tavallisten ihmisten kirkkoja, joissa uskon lujuutta ei mittailla.

Perseidit on meteoriparvi eikä tunnetila. Inhimillisesti ja kyseenalaisella huumorilla tähän meteoriparveen voisi kiinnittää montakin vihaamaansa asiaa, ihan pelkästään nimensä vuoksi. Mutta ei me kiusata itseämme. Tässäkin hetkessä meillä on oltava jotain mistä kiittää, vaikka Perseidit ohi kiitäisivät.

Fuengirolan asemanseutu on karu. Kun katsotaan silmiin sinne ryhmittyneitä nuoria, voidaan nähdä inhimillistä hätää ja turvattomuutta. Moni lähtisi kotiin, jos olisi varaa lentolippuun, tai jos olisi koti, mihin olisi tervetullut. Mikä olisi enemmän kuin Merimieskirkon arkinen työ hädänalaisten parissa?

Riittääkö se, että osaa kertoa mitä Merimieskirkko tekee? On osattava vastata myös kysymykseen: Miksi? Sanotaan, että sitten vasta kun yhteisö osaa vastata kysymykseen ”Miksi se on olemassa”, se voi menestyä. Tämä koskee mitä suurimmassa määrin Merimieskirkkoa, kuten kirkkoa muutenkin.

Onko syntiä kaivaa nenäänsä, entä haukottelu työpaikalla? Onko syntiä tehdä töitä, kun puoliso suree, entä lisämorfiinin vaatiminen kuolevalle äidille? Ihmiset, me olemme aivan mahdottomia nykyään, annetaan vähän armoa.