Kun Anun vuosivapaaehtoisuutta Rotterdamin merimieskirkolla oli syyskuussa takana reilut kolme viikkoa, oli hänen aika kokoilla ajatuksia ja siihenastisia kokemuksia.
Millainen paikka on Rotterdamin Merimieskirkko?
Kiva, avoin, positiivinen, lämminhenkinen. Englanniksi sanoisin, että welcoming. Rotterdamin merimieskirkossa toimii kahvila, sauna ja kirjasto. Erilaisia piirejä ja kerhoja kokoontuu elämänkaaren eri vaiheissa oleville ja toimintaa pyritään järjestämään mielestäni joustavasti ja asiakasyhteisöä parhaan mukaan palvellen.
Merimieskirkon tiloissa toimii Suomi-kauppa, ruisleivän ja suklaan ostajia käy säännöllisesti. Suomalaisia kokoontuu viikoittaiseen yleiseen saunavuoroon ja myös kirkollisiin toimituksiin. Kirkko ja vakaumuksellisuus on talossa läsnä, mutta ei tyrkyllä.
Kenenkään vakaumusta, maailmankatsomusta tai kirkkokuntaa ei kysellä, täällä palvellaan kaikkia suomalaisia tai suomalaisuudesta kiinnostuneita tai suomalaisuuteen jollain lailla kiinnittyneitä. Kristillisyydestä täällä on mielestäni vahvasti lähellä lähimmäisenrakkaus.
Millaisessa työryhmässä toimin?
Meitä vuosivapaaehtoisia on täällä kolme. Toimimme merimiespastorin ja sosiaalikuraattorin apukäsinä, eli ”oikeita” työntekijöitä on täällä Rotterdamissa kaksi. Minä olen ainut vuosivapaaehtoinen, joka on täällä koko toimintakauden, elokuusta seuraavaan juhannukseen. Kaksi kollegaani matkaavat joulun jälkeen kotiin ja loppiaisen tienoilla saan kaksi uutta työ- ja asuintoveria.
Mitä vapaaehtoiset tekevät?
Kapulakielellä sanottuna vapaaehtoiset vastaavat tukiprosesseista ja tukevat ydinprosesseja. Me siivoamme, järjestelemme, pyykkäämme, buukkaamme ja avustamme. Vapaaehtoiset toimivat kahvilan täteinä, järjestelevät kirkkosalin perhekerhon pitopaikaksi ja ottavat vastaan saunavarauksia. Työ on vaihtelevaa ja monipuolista, ja oikeastaan kaikessa korostuu kohtaaminen ja vuorovaikutus.
Seurakuntatyölle tyypillisesti viikonloput ovat työllistetyimmät ajat työviikkoa ja säännölliset vapaapäivät ovatkin maanantai ja tiistai. Erillinen viikonloppuvapaa on mahdollistettu jokaiselle kerran kuukaudessa. Työtä on noin 30 tuntia viikossa.
Miten asuminen toteutuu?
Merimieskirkko, Finse Huis, on nelikerroksinen rakennus. Alhaalla on toimitilat, seuraavassa kerroksessa toimistot, kirjasto ja kirkkosali. Me vapaaehtoiset asumme kolmannessa kerroksessa ja työntekijät ylhäällä nelosessa. Talo on vanha, mutta kivasti remontoitu. Ikkunani ovat kadun puolelle ja istunkin tyytyväisenä aamuisen kahvikupin kanssa vain pihalle tuijotellen.
Jokaisella vuosivapaehtoisella on oma makuuhuone, muut tilat ovat kerroksessamme yhteiset. Yhteisasuminen sujuu hyvin, kunhan me kaikki huomioimme toisemme. Minulla on takanani nyt jo useampi vuosi yhteisasumista eri Lapin kausityökohteissa, joten minulle tämä on tuttua. Moni vieroksuu yhteisasumista ja pitää sitä kuormittavana tai liian haastavana ratkaisuna.
Vaikka olen erittäin epäsosiaalinen ja tarvitsen omaa aikaa yksinäni, ei yhteisasuminen ole mikään voimainponnistus. Täällä pätevät samat säännöt kuin missä tahansa soluasumisessa. Omat huoneet ovat omaa tilaa, eikä niihin mennä. Kun ovi on kiinni, siellä saa olla rauhassa.
Miten vietän vapaa-aikaa?
Lyhyt vastaus: hengailemalla. Aloitetaan ensin korjaavalla havainnolla. Olen moneen otteeseen kertonut, että suunnitelmani vapaa-ajan vietolle täällä Hollannissa oli seuraava: kulttuuria joka viikko ja uusi kaupunki joka kuukausi. Elokuussa en halunnut lähteä vielä minnekään, enkä näköjään nyt syyskuussakaan. Rotterdam lähiympäristöineen tarjoaa niin paljon kulkemista ja näkemistä, että on aivan turha lähteä ahnehtimaan lisäkaupunkeja.
Kulttuuriherkuttelun olen sen sijaan jo aloittanut. Ostin museokortin, eli saan huoletta vaellella museoita läpi minulle sopivissa palasissa. On ihanaa, että voin rauhassa kulkea läpi Taidehallin näyttelyitä vain yhden kerrallaan. Voin hyvällä omallatunnolla tulla seuraavana vapaapäivänä jatkamaan.
Myös konsertteja on tarjolla kaikenlaisia, ja mikä ihaninta, niitä on iltauniselle tarjolla päiväsaikaan, jopa aamupäivisin. Minulta puuttuu vielä sarjalippuvihko elokuvateattereihin, siihen aion ottaantua kunhan ilmat kylmenevät ja sää huononee. Hollantilaisella talvella pelotellaan: se ei ole kylmä, mutta se on märkä, pimeä ja tuulinen. Katsotaan. Jos näin on, tekemistä sisätiloissa näyttäisi kyllä löytyvän.
Vielä kun säät suosivat, istun terasseilla ja teen pitkiä kävelylenkkejä. Puistot ovat rehellisyyden nimissä vähän liian täysiä, ovathan hollantilaiset asunnot ilmeisen pieniä ja tilaa vapaa-ajalle haetaan yhteisiltä viheralueilta. Onneksi meren rannalla on hyvin tilaa.
Duolingo best
Kun kehtaan, teen You tubeen videon omasta hollanninharjoittelustani. Sen verran olen jo kielen rakenteesta ymmärtänyt, että R-kirjain äännetään ranskalaisittain sorauttaen. Paitsi water-sana, jonka lopussa on englannista tuttu pehmeämpi r. Myös G-kirjain on samanlainen sorautus kuin R-kirjain, joten Gouda- niminen juusto ja kaupunki alkavat suomalaisittain selittäen sillä ranskalaisella R-kirjaimella.
Lisäksi ranskalaisen ärrän saa sorauttaa aina, kun sana päättyy gh-yhdistelmään. Joskin tämä gh-pääte ääntyy kurkussa ”hieman pehmeämmin”, kuten ääntämisohje kertoi. Hollannin sanat ovat outo sekoitelma kaikkea tuttua. En tiedä ymmärränkö sanoja siksi, että puhun ruotsia tai ranskaa, vai onko tuttuja sanoja saksan puolelta, ehkä vähän kaikkea. Ihan vieraalta kielen rakenne ei joka tapauksessa tunnu ja sen opiskelu on hauska aamuinen harrastus.
Minulla on erittäin huono tapa avata kännykkä aamulla sängyssä, kun en ole vielä noussut ylös. Selaan toki Ylen uutisetkin, mutta myös kaikkea puppua ja tiedän, ettei tapa tee aivoilleni hyvää. Nyt Duolingo muistuttaa minua aamuisin: on aika aloittaa päivä kielen opiskelulla. Aamuisin selvittelenkin täällä kurkkuani hokiessani ohjelman perässä erilaisia yksinkertaisia lauseita.
En ole vuosiin opiskellut uutta kieltä. Tai siis viimeisen uuden kielen olen aloittanut lukiossa D-kielenä 35 vuotta sitten. Vaikka aivot eivät tunne mitään, olen varma, että tunnen, kuinka pääkoppani sisällä solut etsivät kiivaasti toisiaan. Ja viimeistään nyt allekirjoitan väitteen, että ihan jokainen aivosairaus pysyy kauempana, jos aktiivisesti treenaa jotain itselle uutta kieltä. Lämmin suositus.
Kaikella on varjopuolensa
Tietenkään mikään asia tai vaihe elämässä, ei ole pelkästään positiivinen. Tämä vanha talo narisee ja vaikka oma ”Konttini” on kotoisa ja minulle mieluinen, täällä tuntuu ilma vaihtuvan vähän laiskanlaisesti. Odotan talvea vähän mietteliäänä, vuoteeni on aivan yksilasisen ikkunan vieressä.
Ulkomaille lähtö vaatii muutamaa asiaa. Ei ole helppoa lähteä paikkaan, josta ei tunne ketään ja maahan, jonka kieltä ei puhu. Ei ole aivan yksinkertainen asia sopeutua kokonaan uuteen työryhmään ja tekemään täysin uutta työtä. Eikä todellakaan ole aivan helppo nakki sopeutua yhteisasumiseen ventovieraiden kanssa, varsinkin kun heidän kanssaan tekee myös työryhmänä työtä.
On paljon asioita, joihin ei voi vaikuttaa tai joita ei voi päättää. Mutta oman asennoitumisensa voi aina valita. Saan itse päättää, mihin asioihin kiinnitän huomioita ja mihin keskityn. Kerron yllä olevat haasteet vain siksi, ettei tulisi sellainen vaikutelma, että elämä täällä on pelkkää iloa ja onnea. Sellaista elämää ei ole olemassakaan, ei edes Rotterdamin merimieskirkossa.
Onko vuosivapaaehtoisuus vastannut odotuksiani?
No on! Tai ehkä en toisaalta kovin paljon tiennyt mitä odottaa. Etukäteisoletukseni oli, että työryhmä on luultavasti rentoa ja avarakatseista porukkaa, ja tämä oletus on osoittautunut todeksi. Rotterdam oli minulle kokonaan vieras kaupunki ja Hollannissakin olin vieraillut lyhyesti vain muutaman kerran, joten koko maa on minulle vielä uusi tutustumisen mahdollisuus.
Tai jos rehellisiä ollaan, vuoden alkumetrit ovat ylittäneet odotukseni. Suurin positiivinen yllätys on tämä kaupunki ja sen ympäristö. Kulttuuria, näkemistä ja kokemista on loppumattomiin. Ja koska rakastan kahviloissa retkumista, olen ihan pelipaikoilla, täällä voin toteuttaa harrastustani sydämeni kyllyydestä.
Rehellisyyden nimissä aivan kamalan kiireisiä eivät päivät vapaaehtoisena ole olleet. Työtahtiin voi suhtautua kahdella tapaa: en ole nyt töissä. Olen vuosivapaaehtoinen. Tällöin työtahdin täytyykin olla toisenlainen. Minun pitää opetella pois sellaisesta hektisyydestä, johon olen tottunut. Uransa hoitoalalla ja viime vuosina sesonkitöissä työskennellyt on tottunut siihen, että töitä tehdään koko ajan kilpaa kellon kanssa. Tuo asenne ei ole nyt tarpeen tai hyödyksi kenellekään.
Ehkä kuitenkin koen, että voisin tehdä enemmän. Tämä toiveeni uskoakseni täyttyy, kun syksy tästä kunnolla käynnistyy. Kunhan oma silmä harjaantuu, osaa myös paremmin tarttua sellaisiin tehtäviin, joiden olemassaoloa ei uutena henkilönä näe. Puolisoni oli facetime-puhelussa silmin nähden huolissaan, kun kerroin alkaneeni laittaa täällä ruokaa. ”Muistathan sä laittaa riittävästi suolaa?” Juu juu, olen varovainen maustaja. Lapsilleni en kerro, että kokkailen täällä. He ilmiantaisivat minut välittömästi.
Miltä nyt tuntuu?
Varmasti pöly vielä laskeutuu, koska niin se aina tekee. Olo ehtii toimintavuoden aikana olemaan myös yksinäinen, alavireinen, turhautunut, kyllästynyt ja koti-ikäväinen. Kenenkään maailma ei ole pelkkää auringonpaistetta loputtomiin, ei tietenkään.
Vielä pöly ei ole laskeutunut, olo on hieman puusta pudonnut. Kävelen kadulla kasvoillani hölmö hymy, ehkä näytän tuolla yksinäni kuljeskellessa vastarakastuneelta, en tiedä. Olen kyllä onnentyttö, että minulle avautui mahdollisuus kokonaiseen toimintavuoteen täällä, Eurooapan ytimessä, osana mielenkiintoista ja merkityksellistä organisaatiota.
PS. Jos kuulumiset täältä kiinnostavat enemmänkin, tuben puolella on myös kuulumisvideo.
