Viime helmikuusta asti olemme seuranneet lähes henkeä pidätellen uutisia Ukrainan sodasta. Suomen naapurimaa käy raakaa valloitussotaa toista naapuriaan vastaan. Suomalaiset haluavat julmuuksien paljastuttua hakeutua turvaan. Nyt ihmettelemme, miten Nato-hakemuksellemme käy.
Vaarat ja uhkat luovat turvattomuutta. Suuri turvattomuuden tunne syntyy niin suurista asioista, että me tavalliset ihmiset emme voi niille mitään. Puhutaan Euroopan ja jopa maailman turvallisuusarkkitehtuurin järkkymisestä. Miten meille käy? Uutiset ja kuvat sodan kauheuksista tunkeutuvat joka kotiin ja yöuniin. Näille asioille me isät, äidit, isovanhemmat emme voi juuri mitään. Turvattomuus voi iskeä meihin kaukaa.
Arkkitehtuuri on ympäristö, joka tekee ihmiselle hyvää.
Kyse turvattomuudesta ja turvallisuudesta ei olekaan niin yksiselitteistä kuin äkkiseltään voisi päätellä. Arkkitehtuuri sanan varsinaisessa mielessä on suunnitelmia, piirustuksia, neuvotteluja, sopimuksia ja lainsäädäntöä. Arkkitehti ja akateemikko Juha Leiviskä sanoo, että arkkitehtuuri on väärin ymmärretty, jos se ymmärretään muuna kuin ympäristönä, joka tekee ihmiselle hyvää.
Tämän tulisi aivan erityisellä tavalla koskea myös nyt murroksessa olevaa turvallisuusarkkitehtuuria. Kyse on kokonaisuuksista, joiden avulla tulisi pitää poissa vaarat ja uhat. Näihin piirustuksiin, arkkitehtuurisiin kokonaisuuksiin ei tavallinen ihminen voi juurikaan vaikuttaa. Tuntuu kuin uhkakuvat vain lisääntyisivät ja näin turvattomuuden tunne sen kun syvenee.
Turvallisuuden tunne syntyy itseään lähellä olevista asioista
Mielenkiintoinen ja paljon ajatuksia herättävä on se tutkijoiden esiin saama tieto, että turvallisuuden tunne puolestaan syntyy pienistä, ihmistä itseään lähellä olevista asioista. Ehkä kaikkein vakavin asia onkin turvallisuuden puute. Viimeisiltä työvuosiltani Helsingin Diakonissalaitoksella ovat mieleeni syöpyneet työtoverini sanat huostaan otettujen nuorten osastolla: ”Tämän osaston kaikkia nuoria yhdistää se varhaislapsuuden kokemus, että äitiä pahoinpideltiin kotona.” Perusturvallisuus oli järkkynyt elämän ensi metreillä. Turvallisuuden puute oli tullut heille myöhemmin monesta muustakin syystä tutuksi mutta kipeästi koetuksi tunteeksi.
Vain koettu turvallisuus voi poistaa turvattomuuden tunteen.
Jokaisen tulisi kysyä, onko minun lähelläni hyvä olla. Tämän voi jokainen tehdä. Miten on, onko lähelläni muilla turvallinen olo? Vai pitääkö minua varoa tai jopa pelätä? Olenko lähemmilleni, puolisolleni, lapsilleni, lastenlapsilleni turvallinen ihminen? Entä työtovereilleni? Vakavaa kysymystä ei tule kiertää.
Elämän perusturvallisuus on kiinni hyvin läheisistä asioista. Sotauutisista pelkoa kokevaa lasta pidetään lujasti sylissä ja kerrotaan, että me rakastamme sinua ja pidämme sinusta aina hyvää huolta, vaikka mitä tapahtuisi. Vain koettu turvallisuus voi poistaa turvattomuuden tunteen.
Turvallinen kohtaaminen ja armon ilmapiiri
Merimieskirkon arvoihin kuuluu ”turvallinen kohtaaminen”. Ollessani lähdössä aikoinaan merimiespapiksi Hampuriin opasti silloinen pääsihteeri Jorma Louhivuori: ”Muista toivottaa jokainen merimieskirkolle tuleva kädestä pitäen tervetulleeksi. Älä tee eroa ihmisten välillä. Jokaisen tulee kokea olevansa tervetullut. Mene myös lukusalin perällä sanomalehden takana piilossa istuvan luokse. Ehkä juuri hän odottaa tulevansa nähdyksi.”
Turvallinen kohtaaminen on Merimieskirkolle hyvä arvo, kun sen yhteyteen liitetään toinen merkittävä sana eli ”armo”. Olipa tulija kuka tahansa tai millainen tahansa on merimieskirkolla hyvä muistaa Jeesuksen lupaamat sanat aikojen lopussa: ”Sen minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette tehneet minulle.” Turvallinen kohtaaminen ja armon ilmapiiri luovat pohjan sille, että merimieskirkosta voi tulla toinen koti, jonne haluaa yhä uudelleen tulla.
Kristityn itseymmärrykseen kuuluu myös se, että elämämme on viime kädessä Jumalan kämmenellä. Ja hyvä niin. Vaikka turvattomuus maailmassa yhä kasvaisi, saamme pyytää lähellemme tulevaa turvallisuutta. Vapahtajamme viimeiset sanat oppilailleen hänen noustessaan taivaaseen kuuluvat meillekin: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti.”
Antti Lemmetyinen
Merimieskirkon kunniapuheenjohtaja