Vuosivapaaehtoiset ovat merimieskirkkojen sykkivä sydän

Vapaaehtoiset ovat merimieskirkkojen sykkivä sydän, jota ilman mikään ei toimisi ja mitään ei tapahtuisi.

Kun ihmiset puhuvat Merimieskirkon toiminnasta, mainitaan usein papit, sosiaalikuraattorit, palveluvastaavat ja kaikki mahdollinen toiminta, mitä eri merimieskirkoilla tapahtuu. Harvoin pysähdytään miettimään, keitä ne ovat ne arjen salaiset sankarit, joiden ansiosta kaikki toiminta on mahdollista. Kulisseissa hyörii joukko vuosivapaaehtoisia, jotka ovat kuin sykkivä sydän, jota ilman mikään ei toimisi ja mitään ei tapahtuisi.

Istahdin Lontoon merimieskirkon kahvilaan keskustelemaan entisten ja nykyisten vuosivapaehtoisten kanssa ja kyselin heiltä ajatuksia vapaaehtoisuudesta: mikä on saanut heidät kiinnostumaan toiminnasta ja mitä vuosivapaaehtoisuus heille on antanut.

Keskusteluissa ilmeni, että vuosi merimieskirkolla on haluttu vaihtoehto, kun halutaan miettimisaikaa koulujen ja työpaikkojen välillä. Toisaalta ulkomaille asumaan suunnittelevat kokevat turvallisena vaihtoehtona kokeilla siipiään aluksi merimieskirkon suojissa, josta on sitten vuoden jälkeen helpompi ponnistaa muihin töihin ja itsenäiseen asumiseen.

Sen lisäksi, että vuosivapaaehtoisena halutaan tehdä jotain hyvää suomalaisen yhteisön eteen, Lontoo kiehtoo jo paikkana. Suurkaupungin syke ja sen rajattomat mahdollisuudet esim. kulttuuripuolella ovat suuri vetonaula. Koska monilta suomalaisilta sujuu englannin kieli ilman ongelmia, se auttaa vapaaehtoispaikan valinnassa. Vuosi merimieskirkolla antaa mahdollisuuden myös kielitaidon parantamiseen.

Osalle Lontoon vuosivapaaehtoisista merimieskirkko on entuudestaan tuttu paikka opiskeluihin liittyviltä harjoittelujaksoilta taikka joulu- tai pääsiäismyyjäisistä, joissa on oltu vapaaehtoisina. Taloon on turvallista palata, vaikka tulisikin eri rooliin kuin ennen. Entiset Lontoon vuosivapaaehtoiset toteavat kuin yhdestä suusta, että vuosi kirkolla sai ajatukset laajenemaan muihinkin kuin ennalta arvattaviin suuntiin: osa on jäänyt töihin Britaniaan, osa palannut Suomeen, mutta usein eri tehtäviin kuin mistä ovat tulleet. Vuosi merimieskirkolla opettaa paljon asiakaspalvelusta, antaa rohkeutta erilaisten ihmisten ja tilanteiden kohtaamiseen ja tietenkin parantaa kielitaitoa usein merkittävästikin.

Kun kysyin, mikä vuoisivapaaehtoisvuodessa on ollut parasta, esiin nousee ensisijaisesti yhteisöllisyys, positiivisuus ja yhdessä tekemisen henki. Lisäksi maininnan saavat monipuoliset ja vaihtelevat tehtävät ja ihmisten kohtaamiset. Tapahtumista erityisesti myyjäiset, juhannusjuhlat, Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet sekä jouluruokailut herättävät lämpimiä ajatuksia ja onnistumisen tunnetta.

Haastaviksi ja välillä hankaliksikin tilanteiksi koettiin resurssipula sekä henkilökunnan että materiaalien suhteen. Se vaikeutti entisten vuosivapaaehtoisten mukaan heittäytymistä eri haasteisiin, sillä pelkästään normiarjen pyörittämisessä oli välillä enemmän kuin tarpeeksi tekemistä. Lontoon merimieskirkon arkea hankaloitti viime kesänä kellarissa tapahtunut vesivahinko ja siitä aiheutuneet kunnostustyöt.

Toisaalta se, että juuri juhannuksen kynnyksellä tapahtunut vesivahinko ei onnistunut pilaamaan mahtavia juhannusjuhlia ja yhteishenkeä, vaikka vessatkin olivat väliaikaisesti pihalla ja monessa asiassa jouduttiin joustamaan, koettiin huippuhetkenä. Yhteen hiileen puhaltaminen ja tiimihenkisyys saavat kirkolla aivan omanlaisensa merkityksen.

Kun mietimme yhdessä, millaisia ohjeita antaisimme henkilölle, joka harkitsee  lähtemistä vuodeksi merimieskirkolle, kokevat kaikki tärkeäksi avoimen mielen ja joustavan asenteen. Vuosivapaaehtoiseksi lähtijän tulee valmistautua arjen rutiineiden tylsyyteen, mutta myös siihen, että lähes päivittäin eteen tulee myös yllättäviä tilanteita ja suunnitelmien muutoksia.

Merimieskirkkoa ei pidetä työleirinä, mutta ”ei se mikään lepokotikaan ole”, sanoo yksi entisistä Lontoon vuosivapaaehtoisista. ”Täällä pitää oppia tekemään hommia ja kantamaan niistä vastuu. Ei saa olettaa, että muut tekevät kaikki hankalat hommat ja itse voi vaan raapia hillot päältä.”

Vuosivapaaehtoisen työtehtävät ovat monipuolisia, ja omaa erikoisosaamistaan pääsee aina harjoittamaan. Vuoden aikana jokainen oppii varmasti myös jotain uutta. Huumorintaju auttaa kaikessa, jopa siinä kulttuurishokissa, joka vääjäämättä odottaa, kun suihkusta tulee lirittämällä vain kylmää vettä ja kesälläkin sisätiloissa tarvitsee villasukat. Kaikki ei todellakaan toimi niin kuin Suomessa, ja yllätyksiä tulee.

Kiireiset ajat, kuten pääsiäinen, vappu, juhannus ja joulunalusaika ovat täynnä toimintaa. Vastineeksi kesä-heinäkuu on hiljaisempaa aikaa, jolloin akkujen latauskin onnistuu.

Kaikki antavat uusille Lontooseen tulijoille neuvoksi tutustua ennakkoon Englantiin ja Lontooseen niin Googlen kuin Facebookin erilaisten suomalaissivustojen sekä tietysti kirkon omien Facebook-sivujen kautta.

Se, mitä halutaan antaa tulijalle päällimmäiseksi ajatukseksi, on se, että merimieskirkko huolehtii omistaan: tukea ja turvaa, neuvoja ja ohjeita saa aina. Me olemme täällä ihmisten kanssa ja ihmisiä varten.

 

Mervi Mattila
palveluvastaava, Lontoon merimieskirkko

Kiinnostuitko vuosiavaapehtoiseksi lähetemisestä johonkin Euroopan toimipaikoistamme? Lue lisää ja täytä hakemus.


 width=Vuosivapaaehtoiseksi Brysselin merimieskirkolle?

Viereisessä kuvassa ovat Elina (vas.), Anna ja Virpi. He työskentelevät parhaillaan viimeisiä viikkoja vuosivapaaehtoisina Brysselin merimieskirkon palveluporukassa. Takana on vauhdikas välivuosi monikulttuurisessa kaupungissa ja mukavassa työyhteisössä.

Suunnitteletko sinäkin välivuotta ulkomailla? Brysselin merimieskirkko etsii kolmea uutta vuosivapaaehtoista keittiö- ja asiakaspalvelutyöhön. Vapaaehtoiset työskentelevät kahvilassa, keittiössä ja Suomi-kaupassa. Työtehtäviin kuuluu mm. kahvilatuotteiden valmistaminen (mm. korvapuustien leipominen), talon siisteydestä huolehtiminen, kassatyöskentely, asiakaspalvelu, saunan vuokraaminen, roudaus, varastotyö, kokouskahvitukset, erilaisten tapahtumien (esim. suuret suomalaiset joulumyyjäiset)  toteuttaminen.

Kokemus kahvila-, keittiö- ja kassatyöskentelystä on plussaa. Työssä tarvitaan riittävää kielitaitoa (vähintään suomi ja englanti). Työ edellyttää itsenäistä otetta.

Brysselin merimieskirkko on aktiivinen kansainvälinen kohtauspaikka keskellä EU-kortteleita. Kirkolla vierailee päivittäin n. 150 asiakasta: kerhoissa, kokouksissa, lounaalla, Suomi-kaupassa. Tärkeä osa työtä on ihmisten kohtaaminen.

Merimieskirkko maksaa vapaaehtoisen meno-paluulennot Suomesta, oman huoneen soluasunnossa sekä ruoat. Työstä ei voida EU-säädösten vuoksi maksaa rahallista korvausta. Hakijan tulee olla vähintään 18-vuotias.

Bryssel on monikulttuurinen, loistavien kulkuyhteyksien kaupunki: Lontooseen, Pariisiin ja Amsterdamiin on kahden tunnin matka.

Työ alkaa sovitun mukaan elokuun puolivälissä ja jatkuu heinäkuuhun 2017 – lyhyempikin kausi on mahdollinen; toivomme kuitenkin vähintään puolen vuoden sitoutumista. Pikaiset vapaamuotoiset hakemukset + cv:n voi lähettää suoraan osoitteeseen: heidi.kvist@merimieskirkko.fi, puh: +32 473 867 813.

Heidi Kvist
palveluvastaava, Brysselin merimieskirkko