Perseidit on meteoriparvi eikä tunnetila. Perseidien meteoriparvesta on tehty havaintoja jo kahden tuhannen vuoden ajan, ja varhaisimmat havainnoista ovat Itä-Aasiasta. Tämä kaunis taivaan revyy ei tietenkään Itä-Helsinkiin näkynyt, mutta olipa haave ja odotus. Lämpimiä juomia, vilttejä ja meitä ihmisiä kasvot taivasta päin.
Inhimillisesti ja kyseenalaisella huumorilla tähän meteoriparveen voisi kiinnittää montakin vihaamaansa asiaa, ihan pelkästään nimensä vuoksi. Mutta ei me kiusata itseämme. Pelkästään kahden vuosituhannen perintö panee polvilleen. Tämä ei voi olla, ei ole, eikä saa olla pelkästään Perseidistä. Tässäkin hetkessä meillä on oltava jotain mistä kiittää, vaikka Perseidit ohi kiitäisivät.
Luotettavan Wikipediamme mukaan tähtitieteellisessä navigoinnissa määritetään taivaankappaleen korkeus ja sitten käytetään sekstanttia, atsimuuttia, suuntimakompassia, ja määritetään taivaankappaleen sijainti sekä tuntikulma. Sen jälkeen ilmeisesti plarataan almanakkaa ja muistellaan koulun matikantunnilta trigonometriaa, jotta päästään seuraavaan ongelmaan, joka on toinen sijoittaja. Tuskin ehditään edes tutustua sijoittajakumppaniin, ennen kuin hänen arvonsa pitää laskea samoin välinein. Sitten kai viihdytään, jos algoritmi suo, ellen vahingossa sekoittanut tähti- ja ihmissuhdeasioita keskenään.
Kun ei ole ihminen matematiikkaa, ei biologiaa, ei sivistystä, ei taidetta, sijoitus eikä pelkkää kemiaa. Sellainen verkostojen viidakko on ihminen kaikkineen, kokonainen havaintoyksikkö tieteessä, taiteessa, tunteessa, uskossa ja toivossa. Tämä havaintoyksikkö Vuosaaressa tänä myrskyisenä iltana on kiitollinen ja samalla kykenemätön kiittämään niin paljosta.
Minulla on uskomattoman paljon hyvää, ihanasta puolisosta alkaen. Koti ei heilu eikä huoju, vaikka miten myrsky pauhaisi. Viisaita ja hauskoja ystäviä on, jos vain ehtisin nähdä. Miksi en ymmärrä kiittää tavallisesta arjesta, Perseidistä enkä revontulista? Kuinka paljon rikkaampaa tämän havaintoyksikön elämä olisi, jos osaisi erottaa tärkeän turhasta? Kuinka kiitollinen olisin maan kamaralla, jos elämä opettaisi asumaan pari kuukautta laivassa?
Olen usein kaivannut navigaattoria. Oletko sinäkin? Olen välillä aivan eksynyt. Tähdistäkö pitäisi suunnistaa? Opit ja taidot ovat arvokkaita, tietenkin. Tärkeimpiä tekoja rakkaudessa tehdään kai silti ihan paljaimmillaan. Erityisen rikastuttavaa on tutkimuksissa vapaaehtoistyö, varsinkin tekijälle.
Herkkää syksyä, tarkkaillaan taivaan valoja!
