Suru kertoo, että kuolleen ihmisen elämällä on ollut merkitystä.
Unto Mikkonen
Master of Sociology, deacon
Suru koetaan yksilöllisesti. Useimmiten siihen liittyy monia tunteita. Aluksi asia tuntuu uskomattomalta. Yksinäisyyden ja tyhjyyden tunteet ovat yleisiä. Jos on mahdollista, läheisen kuolema saa ystävät kokoontumaan toistensa tueksi.
Surun ja kaipauksen lisäksi monet tunteet ovat yllättäviä. Alakuloon liittyy voimattomuutta ja aloitekyvyttömyyttä. Usein koetaan syyllisyyttä: olisinko voinut toimia toisin? Miksi en ollut hänen luonaan? Miksi en huomannut jotain oleellista? Suru voi myös turruttaa tunteita siten, ettei itse koe surevansa. Se on osa ihmisen omaa suojausta: suru tulee sitten, kun jaksamme sitä kantaa.
Hautajaisia järjestävä keskittyy edessä oleviin tehtäviin. Hän saattaa kokea suurimman tyhjyyden ja surun vasta hautajaisten jälkeen. Surun vaiheita voi siirtää tulevaisuuteen keskittymällä työhön tai turruttamalla itseään päihteillä. Nämä eivät kuitenkaan poista surua: surusta vapautuu vain suremalla. Pitkään jatkuva surun kieltäminen itseltä tuottaa muuntuneita oireita kuten muuttunutta käytöstä tai ruumiillisia vaivoja. Erilaiset kivut ja toiminnalliset rajoitteet saattavat olla surun aikaansaamia.
Suru tulee sitten, kun jaksamme sitä kantaaUseimmat ihmiset haluavat kertoa surua aiheuttavasta kokemuksestaan kerta toisensa jälkeen. Kertomisen avulla tapahtuma saa lopulta asiaankuuluvan sijan kertojan omassa historiakokemuksessa. Ympärillä olevilta ihmisiltä tämä vaihe vaatii kärsivällisyyttä. Jos lähellä olevat ihmiset eivät ole valmiita kuuntelemaan, apua saattaa löytyä laivan hyvinvoinnista vastaavalta taholta tai teknisten yhteyksien päästä. Ammatillisia kuuntelijoita ovat mm hengellisen työn, sosiaalityön ja terapeuttisen työn tekijät.
Joskus apu voi löytyä kirjoittamisesta: omasta surusta voi kirjoittaa päiväkirjaa. Kun omaa kirjoitusta lukee viikkojen tai kuukausien kuluttua, on mahdollista huomata miten surun kokemus on muuttunut. Se voi antaa rohkeutta kohti tulevaa.
Suru etenee kohti tasapainoa, mutta eteneminen ei ole tasaista. Jonain päivänä huomaa, ettei surua tunnu, mutta seuraavana murhe tuntuu painavan maahan. Tunteet vaihtelevat suuresta surusta vihaan ja riemukkaaseen iloon. Ilon tunne saattaa herättää jälleen syyllisyyden: onko minulla oikeus iloita? Sekin on osa luonnollista surun prosessia.
Ajan kuluessa tunteiden heilahtelu tasoittuu. Erilaiset vuosipäivät nostavat surua voimakkaammin koettavaksi. Aikaisemmin yhdessä vietetyt perinteiset juhlapäivät tuntuvat raskailta varsinkin ensimmäisenä vuotena.
Surusta vapautuu vain suremallaIkääntyneen ihmisen kuolema tuntuu luonnollisemmalta kuin puolison, ystävän tai oman lapsen kuolema. Siksi tunteiden voimakkuudessa ja kestossakin on eroja. Oman lapsen kuolema tuntuu kipeältä vielä vuosien päästä varsinkin, kun joku ikäisensä muistuttaa olemuksellaan. Tällaisia surun vihlaisuja on tavallista kokea, kun mikä tahansa yksityiskohta muistuttaa eläneestä ihmisestä.
Suru kertoo, että kuolleen ihmisen elämällä on ollut minulle hyvä merkitys. Voin olla kiitollinen tästä merkityksestä.
