”Asiat olisivat voineet mennä toisin ilman Merimieskirkon apua”

Nuori nainen ja mies meren rannalla.

”Olen henkilökohtaisesti loputtoman kiitollinen, että meillä oli sosiaalikuraatorin apu käytettävissämme elämämme suurimman tragedian äärellä”, sanoo Staffpointin tiiminvetäjä Emilia Jääskivi.

Hoitoalan koulutuksen saanut Emilia Jääskivi, 32, muutti Aurinkorannikolle tammikuussa 2018 miehensä Karri Jääskiven ja kolmen koiran kanssa tehtyään sitä ennen Suomessa kaupan alan töitä. Alku ei ollut ihan helppoa.

Turkulaislähtöinen Emilia kertoo, että perhettä kohtasi äkillinen tragedia vuonna 2021, jolloin he menettivät esikoisensa raskauden lopussa sattuneeseen hoitovirheeseen: lapsi syntyi kuolleena.

”Espanjan käytännöt tulivat minulle valtavana shokkina sairaalassa. Yritin saada apua konsulaatista ja eri tulkeilta, kun minun olisi pitänyt jo muutama tunti synnytyksen jälkeen päättää valtavasti asioita aina hautauksesta lähtien. Kaikki tapahtui hirveän äkkiä, ja minulla itselläni oli sillä hetkellä vain kysymyksiä ja hätä.”

Emilia kertoo, että konsulaatin päivystyksessä ei osattu auttaa kaikissa kysymyksissä, eikä hän itse tiennyt, mistä oisi saanut luottamuksellista apua ja tukea herkässä tilanteessaan. Lopulta konsulaatin virkailija ohjasi Emilian soittamaan Merimieskirkon sosiaalikuraattorille.

Tia Raunio auttoi meitä kaikessa. Hän oli kannatteleva apu ja tuki kaikissa niissä asioissa, joita pojan kuolemasta seurasi. Hän auttoi hautausjärjestelyissä, ruumishuoneella käytännön asioissa, byrokratian kiemuroissa jne.”, Emilia kiittää.

”Minulla ja miehelläni ei ollut voimavaroja eikä tietoa, mistä lähteä edes asioita selvittämään.”

”Olen henkilökohtaisesti loputtoman kiitollinen, että meillä oli tällainen apu käytettävissämme elämämme suurimman tragedian äärellä. Minusta Merimieskirkon toiminta on ehdottoman tärkeää, ja sosiaalikuraattoreita todellakin tarvitaan. Asiat olisivat voineet mennä todella eri lailla ilman Tiaa ja tätä toimintaa.”

Etualla kivinen ranta, merenlahden toisella puolella kaupungin silhuetti.
Fuengirola on suomalaisten suosima loma- ja asuinkohde. StaffPointin Aurinkorannikon toimisto sijaitsee Mijaksessa, aivan Fuengirolan rajalla.

Haasteista selviää

Työssään Staffpointilla Emilia vastaa tiimien palveluntuotannosta asiakkaille ei-kaupallisissa B2C toiminteissa eli erilaisista tietoteknisistä palveluista kuluttajille.
”Meillä on tiivis ja iso työyhteisö. Pidän kollegoistani, tämä on kuin toinen perhe täällä työpaikalla. Parasta työssäni on se, kun pääsen osaksi muuttuvaa ja alati kehittyvää ICT-alaa.”

”Pidän haasteista ja siitä, miten omalla työlläni tiiminvetäjänä saan vaikuttaa tiimini menestykseen, se on äärimmäisen palkitsevaa. En osaa nimetä haastavinta asiaa työssäni, sillä pidän siitä kaikkine erilaisine puolineen kovasti, ja työ on minulle merkityksellistä.”

Haasteita sen sijaan on tullut vastaan arkisissa asioissa.

”Alkushokkina minulle tulivat muun muassa asuntojen lyhyet vuokrausajat ja käytäntö vuokrata asuntoja kalustettuina sekä vuokranantajien kielteinen suhtautuminen lemmikkeihin. Lisäksi myöhäinen elämänrytmi sekä pyhäpäivien vaikutukset kaikkiin palveluihin vaativat alkuun myös totuttelemista.”

”Nykyään minusta on ihanaa, kun sunnuntait ja pyhät todellakin on oikeita vapaita, eikä silloin ole mitään velvoitteita tai edes mahdollisuuksia hoitaa mitään asioita!”

Emilia kertoo, että kulttuurishokit ovat liittyneet enimmäkseen käytännön asioihin. Suomen digiasiointiin tottuneena hänelle tuli yllätyksenä, miten vaikeaa Espanjassa on hoitaa asioita sähköisesti. ”Toisinaan myös kasvotusten asiat tuntuvat monimutkaisilta”, hän lisää.

”Onneksi koronan jälkeen sähköinen asiointi on jo edistynyt, ja erilaisten kopioiden ja dokumenttien toimittaminen virastoasioinnin yhteydessä alkaa tuntua jo normaalilta, vaikka alkuun ihmetyttikin”, hän huomauttaa.

Kaerrtakuva Etelä-Espanjasta.
Etelä-Espanjan Andalusian karttaan punaisella merkitty alue on Costa del Sol eli Aurinkorannikko.

Kielen osaamisesta on hyötyä

Kokemuksiinsa perustuen Emilia näkee, että espanjan kielen osaaminen ei ole välttämätöntä, jos muuttaa Aurinkorannikolle, mutta hän tähdentää, että ”on tiedostettava, että kielitaidon puuttuessa tulee varautua maksullisen avun hankkimiseen – käytännössä minkä tahansa asian hoitamiseen”.

Emilia sanoo, että hänen espanjan kielen taitonsa ei ole kovin hyvä, mutta sanoo tulevansa sen kanssa toimeen arkisissa asioissa. Ulkopuolista apua hän itse on käyttänyt virastoasioiden hoidossa sekä lääkärissä raskauksien aikana, jotta mikään asia ei jäisi kielimuurin takia ymmärtämättä.

Emilian ja miehensä perheeseen kuuluu tätä nykyä kaksi koiraa ja kaksivuotias vilkas taapero. Tiimi, jonka elämää Aurinkorannikolla Emilia luonnehtii hektiseksi.

”Ruuhkavuosissa ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia.”

Emilia myöntää, että paluumuutto Suomeen käy aina välillä mielessä, mutta tunne on yleensä mennyt nopeasti ohi.

”Olemme puolisoni kanssa vitsailleet, että onneksi ei ole vielä käynyt niin, että molemmilla tulisi samaan aikaan sellainen olo, että Suomeen olisi päästävä.”

Emiliasta parasta Aurinkorannikolla on ilmasto ja lapsiystävällinen kulttuuri. ”En voisi kuvitella parempaa ympäristöä kasvattaa lastani.”

Nuori nainen ja mies meren rannalla.
Emilia ja miehensä Karri Jääskivi nauttivat Aurinkorannikon ilmastosta ja arvostavat alueen lapsiystävällistä kulttuuria. Kuva: Teemu Laitinen

***

StaffPoint

StaffPoint-konserni kuuluu Suomen suurimpiin työnantajiin ja on myös yksi suurimmista henkilöstöpalveluyrityksistä Suomessa. Konsernilla on Suomessa 10 toimipaikkaa ja lisäksi yhtiö Espanjan Aurinkorannikolla. Konsernin kuusi palvelualuetta ovat rekrytointi, henkilöstövuokraus, henkilöstövalmennus, työllistämis- ja urapalvelut, HR-asiantuntijapalvelut ja konsultointi sekä HR-prosessien hallintatyökalut.