Merenkulkijat ja varustamot osallistuvat hyväntekeväisyyteen monin tavoin.
Kuvat: Godby Shipping, Therese Andersson
Monessa suomalaisessa aluksessa on maailmantilanne puhuttanut miehistöä messeissä, konehuoneissa ja komentosillalla. Sanat ovat muuttuneet teoiksi, kun laivoilla on haluttu olla mukana tuottamassa hyvää oman työpaikan rautaisten laitojen ulkopuolelle. Muun muassa ahvenanmaalaisen Godby Shipping -varustamon laivoilla on viime aikoina nähty monenlaista hyväntekeväisyyttä.
Kun yksi varustamon aluksista, M/S Link Star, vaihtoi omistajaa, lahjoitti sen miehistö laivan vapaa-aikakassaan kertyneet rahat Lastensairaalan kummeille ja Suomen Meripelastusseuralle.
Reilu vuosi sitten alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on koskettanut läheltä myös monia suomalaisia merenkulkijoita. Moni on uransa varrella ehtinyt tutustua ukrainalaisiin merenkulkijoihin osana alusten kansainvälisiä miehistöjä.
Godby Shipping -varustamon kahdessa aluksessa niiden miehistöt päättivät pian sodan alettua lahjoittaa vapaa-aikakassastaan rahaa sodan jalkoihin jääneiden ukrainalaisten auttamiseksi.
Ensimmäiseksi lahjoituksen teki Pohjanmerellä ja Pohjois-Atlantilla seilaavan M/S Mistralin 15-henkinen monikansallinen miehistö. He päättivät lahjoittaa tuhat euroa Suomen Punaisen Ristin katastrofiapurahaston kautta hädänalaisten auttamiseksi Ukrainassa.
Heti perään aktivoitui Karibialla liikennöivän M/S Mimerin miehistö, joka niin ikään lahjoitti tuhat euroa Ukrainan hyväksi.
–Oli todella hienoa, että Mistralin ja Mimerin miehistöt tekivät lahjoitukset Ukrainan hyväksi. Me olemme tehneet samoin varustamona muutamaan kertaan. Tilanne Ukrainassa on niin kauhistuttava, että se on vähintä mitä voimme tehdä, toteaa Godby Shipping -varustamon varatoimitusjohtaja Eva Mikkola-Karlström.
Merenkulun päivästä massajuoksuun
Aina toukokuun lopulle osuu Godby Shipping -varustamon arkeen jo monina vuosina toteutunut hyväntekeväisyystempaus, kun Sjöfartens Dag – Merenkulun päivän alla Maarianhaminassa järjestetään hyväntekeväisyyteen rahaa keräävä juoksutapahtuma Mercy Ships Race.
Eva Mikkola-Karlström tuntee tapahtuman juuret ja kertoo, miten hyvään tarkoitukseen rahaa keräävä massajuoksu liittyy Maarianhaminassa järjestettävään Sjöfartens Dag -tapahtumaan.
–Sjöfartens Dag alkoi rekrytointitapahtumana vuonna 2001. Olin silloin henkilöstöjohtajana, ja Ahvenanmaan kolme merikoulua oli useaan otteeseen toivonut, että varustamot olisivat enemmän läsnä oppilaitoksissa ja tapaisivat opiskelijoita. Itse pidin tärkeänä myös merenkulkualan markkinointia positiivisessa hengessä.
Vierailuista kehittyi pian Sjöfartens Dag – Maritime Day, joka kokoaa yhteen merenkulunalan eri toimijat meriteollisuuden edustajista merenkulun järjestöihin ja varustamoista opiskelijoihin. Tänäkin vuonna päivän mittaisessa tapahtumassa kokoonnuttiin yhteen näyttelyjen, seminaarien ja keskustelujen ääreen.
Päivän merkitys on vuosien mittaan kasvanut. Vuonna 2023 Sjöfartens Dag kokosi jo 115 näytteilleasettajaa ja yli 500 rekisteröitynyttä osallistujaa. Ahvenanmaalaisten lisäksi mukana on osallistujia Manner-Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja jopa muualta Euroopasta.
– Tänä vuonna kaukaisin osallistuja saapui Singaporesta, kertoo Mikkola-Karlström.
Merenkulun Päivän järjestäjä on Ålands Sjöfart -yhdistys, jonka puheenjohtajana Eva Mikkola-Karlström on toiminut jo vuosia.
Rahaa kerätään juosten ja kävellen
Yksi kansainvälisistä osallistujista on jo vuodesta 2017 ollut Mercy Ships -organisaatio, kristillisiin arvoihin perustuva kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestö, joka operoi suuria sairaala-aluksia muun muassa Afrikan rannikolla humanitaarisen avun nimissä.
Mercy Ships -organisaatio saa Sjöfartens Dag -tapahtumassa näkyvyyttä toiminnalleen. Päivän aikana on järjestetty myös hyväntekeväisyyshuutokauppa, jonka tuotto on luovutettu Mercy Ships -toimintaan.
–Heille osallistuminen on luonnollisesti maksutonta. Tänä vuonna he myös pitivät esitelmän toiminnastaan.
Mercy Ships Race järjestettiin Maarianhaminassa ensimmäisen kerran vuonna 2019. Eva Mikkola-Karlsström kertoo, että massajuoksutapahtuman taustalla on oma juoksuharrastus.
–Olimme juosseet muutamien kollegojen kanssa puolimaratonia. Totesimme, että 22 kilometriä on usein kova suoritus, kun harjoitteluun ei ole aikaa. Pohdinnan jälkeen syntyi ajatus juoksutapahtumasta Merenkulun päivää edeltävänä päivänä.
–Jo ensimmäisenä vuonna osallistui 330 juoksijaa. Se ylitti odotukseni täysin!
Vuoden 2022 keväänä Mercy Ships Race -tapahtuman osallistujia Maarianhaminan kaduilla oli niin ikään kolmisen sataa. Tapahtuman on tarkoitus sopia kaikille, siksi jokainen voi valita juokseeko vai käveleekö. Matkankin voi valita, viisi tai kymmenen kilometriä.
–Pointti on, että kaikki voivat tulla mukaan. Se on hauskaa ja hyväksi omalle kunnolle. Ssamalla kerätään rahaa hyvään tarkoitukseen. Win-win-win, toteaa Mikkola-Karlsström.
Juoksun osallistumismaksut tilitetään suoraan Mercy Ships -organisaatiolle.
–Vuosina 2019-2022 he ovat saaneet 45 000 euroa. Kun mukaan luetaan huutokaupan tuotto ja Ålands Sjöfart -yhdistyksen muu tuki, nousee summa yli 70 000 euroon, Mikkola-Karlström kertoo.
Pandemiavuonna 2020 jäivät niin Sjöfartens Dag kuin Mercy Ships Race järjestämättä.
–Keksimme silloin, että jokainen voi kävellä siellä missä sattuu olemaan ja tukea vapaaehtoisella summalla Mercy Ships-keräystä. Käytäntöä päätettiin jatkaa, ja nyt kannustamme yrityksiä sponsoroimaan työntekijöidensä osallistumista missä tahansa he ovatkin.
Godby Shipping sponsoroi Mercy Ships Race -tapahtumaa, mutta se sponsoroi myös kaikkien työntekijöidensä osallistumista tapahtumaan. Toukokuussa 2023 koko varustamon konttorin väki ja yhtiön hallitus osallistuivat juoksuun. Juoksuun osallistuvat tänä keväänä tahoillaan myös laivojen miehistöä Mimeriltä sekä Lysvik Seawaysiltä.