Kesäinen Sälgrundin majakkasaari hurmaa luonto- ja elämysmatkailijat

Ilmasta otettu kuva, jossa aurinko laskee meren horisonttiin ja etualla maassa on majakka ja muutama pieni rakennus.

Sälgrundin saarella, Kaskisten kaupungin edustalla, sijaitseva majakka ja luotsiasema avautuvat vierailijoille taas kesäkaudeksi Merimieskirkolle tutun yrittäjäpariskunnan voimin.

Pääkuva: Kosti Keistinen. Muut kuvat: Mari Kinnunen ja Markus Pietikäinen.

Sälgrundin saaren rantoja pitkin kiertää noin runsaan kilometrin pituinen luontopolku, joka on helppo ja kiertää omatoimisesti. Koskematon luonto, meri ja rauha tarjoavat ainutlaatuisen elämyksen kokeneellekin matkustajalle. Saari sopii mainiosti myös lintujen bongaukseen, etenkin keväällä ja syksyllä. Ulkoilun jälkeen voi nauttia vaikka sumpit saaren omassa kahvilassa.

Päivävierailun lisäksi saarella on mahdollisuus myös majoittua majataloon entiselle luotsiasemalle tai sen pihapiirissä sijaitsevaan aittarakennukseen.

Etualla kivikkoinen kalliomaasto, jonka takana vihreä kasvusto, josta pilkottaa punavalkoinen majakka.
Sälgrundin merellisissä maisemissa saa tuntumaa siihen, miten ankarissa olosuhteissa luotsit ovat talviaikaan aikoinaan asuneet.

Majatalossa on kuusi kahden hengen huonetta ja aittarakennuksessa on kaksi isoa kuuden hengen huonetta sekä yksi kahden henkilön huone. Tähän kahden henkilön Kihu-nimiseen aittahuoneeseen matkailija saa tuoda mukanaan myös koiran. Aitassa on lisäksi erillinen minikeittiö, joka on yhteiskäytössä kaikkien aitassa yöpyvien kesken. Myös wc:t ovat yhteiskäytössä, mutta niitä on useita.

Tuttu yrittäjäpariskunta

Tänä kesänä Sälgrundissa aloittaa uusi yrittäjäpariskunta, Mari Suomalainen ja Markus Pietikäinen. Mari on Merimieskirkosta tuttu. Hän on työskennellyt emäntänä Lontoon merimieskirkolla vuosina 1998–2004 ja Antwerpenin merimieskirkolla 2004–2006. Hän oli myös Merimieskirkon hallituksen jäsen vuosina 2010–2013.

Talvivaatteissa olevat nainen ja mies lumisen kuusen edessä.
Lontoon merimieskirkolla 1990-luvun lopussa tavanneet Mari Suomalainen ja Markus Pietikäinen toimivat kesäkauden 2024 Sälgrundin majakkasaaren yrittäjinä.

”Olimme vieraina Sälgrundissa elokuussa 2023 ja ihastuimme paikkaan ensisilmäyksellä. Kun kuulimme, että Kaskisten kaupunki etsii sinne uusia yrittäjiä kesäkaudelle 2024, oli päätös hakemisesta helppo tehdä nopeasti, vaikka Kaskinen oli meille täysin uusi tuttavuus ja itse asiassa koko Pohjanmaa aika vierasta seutua”, Mari taustoittaa.

Markuksen isä on nuoruudessaan työskennellyt hetken majakkalaivalla, ja Markus on harrastanut meriveneilyä aikoinaan omalla veneellään ja on kiinnostunut mereen liittyvistä asioista.

”Tämän vuoksi olimme vuonna 2022 yöpymässä Kylmäpihlajassa ja viime kesänä valikoitui kesälomareissun yöpymispaikaksi Sälgrundin luotsiasema. Meillä olisi ollut muitakin vaihtoehtoja, mutta sattumalta tulimme menneeksi saarelle, jonne etsittiin uusia yrittäjiä”, Mari kertoo.

Kun tähdet ovat kohdallaan, niin asiat etenevät omalla painollaan. Hakijoiden joukosta kaupunginhallitus valitsi yrittäjiksi Marin ja Markuksen.

Yhteistyötä lähiseudun yrittäjien kanssa

Työ saarella tarkoittaa myös muuttoa Helsingistä Kaskisiin kesäkaudeksi. Ja koska töitä luotsiasemalla majoitus- ja kahvilatoiminnan parissa on vaikea sijoittaa säännöllisen työajan piiriin, asuvat yrittäjät itsekin Sälgrundin saarella, turvallisuudenkin nimissä.

Yrittäjille saarella oleminen ei käy lomailusta, vaan edessä on työntäyteinen kesäkausi. Majoitusvarauksista ja majoitustiloista huolehtiminen siivouksineen ja pyykkäyksineen, kahvituvan pyörittäminen leipomisineen ja ruoanlaittoineen sekä saunan lämmitys halkojen tekemisineen pitävät kiireisenä.

”Työhön liittyy myös sosiaalinen funktio. Tärkeä osa työstä on huolehtia, että vieraat viihtyvät kaikin tavoin”, Mari lisää.

Auringonlasku meren ulapalle.
Sälgrundin saari on luonto- ja elämysmatkailusta kiinnostuneille täydellinen kohde: koskematon luonto, meri ja rauha! Saari sijaitsee Kaskisten edustalla alle kilometrin merimatkan päässä Kalasatamasta.

Työnjako on mietitty niin, että Mari vastaa keittiöstä ja majoitustoiminnasta ja Markuksen vastuulla on saunaan liittyvät tehtävät, kiinteistöhoito, tavaroiden ja ruokatarpeiden kuljetus mantereelta saarelle ja vastaavasti jätteiden vienti mantereelle.

Mari kertoo, että kaikki mahdollinen hankitaan lähiseudun yrittäjiltä. ”Nyt on jo tiedossa lähiseudun kalastaja, kanala, tomaatti-, kurkku- ja perunatila, joista tuotteita haetaan. Toivottavasti saamme myyntiin myös lähiseudun pienen jäätelötehtaan jäätelöt kesäksi.”

Mari ja Markus laskevat, että saavat tehtyä pääosan töistä kahdestaan, mutta ovat varautuneet palkkaamaan kiirepäiviksi myös muuta työvoimaa.

Majoitus-, kahvila- ja kokouspalveluja

Majoituspalvelu sisältää venekuljetuksen Sälgrundin saarelle ja takaisin. Merimatkan pituus noin 10 minuuttia. Venekuljetukset majoittujille lähtevät Kaskisten kalasatamasta (Kalasatamantie 162). Tarkempia tietoja venekuljetuksesta saa majoitusvarauksen yhteydessä. Kesällä 2024 saarelle järjestetään lauantaisin 25.5.–31.8. myös säännöllisiä venekuljetuksia, joita ei tarvitse varata etukäteen.

Majatalon ja Aitan majoitushinnat sisältävät valmiiksi pedatut sängyt ja pyyhkeet, edestakaisen kuljetuksen saarelle, aamupalan, saunomisen yleisillä saunavuoroilla ja sisäänpääsyn majakkaan.

Varattavana on lisäksi isompi, max. kuuden henkilön Lohi-huoneisto. Sen majoitushinta ei sisällä aamiaista, mutta aamiainen on mahdollisuus valmistaa itse huoneiston omassa keittiössä. Aamupalan saa myös lisäpalveluna majatalosta.

Kaikille majoittujille on tarjolla lisäpalveluna myös illallinen, yksityinen saunavuoro tai grillimakkaraa saunan jälkeen. Puulämmitteisen saunan lauteille mahtuu noin 6–8 henkilöä kerrallaan. Saunassa peseydytään perinteiseen tapaan sekoittamalla pesuvesi vateihin. Saunasta on lyhyt matka meren rantaan.

Saarella toimiva Veran kahvitupa on avoinna tilausasiakkaille ja majoittujille huhtikuun lopusta syyskuun loppuun. Päiväkävijöille kahvila on avoinna lauantaisin kesäkauden ajan 25.5.–31.8.

Sälgrundin majakka- ja luotsiasema on myös yksi Pohjanmaan rannikkoseudun kiinnostavimmista kokous- ja virkistyspäivätiloista. Kokoustilat sijaitsevat entisen luotsiaseman päärakennuksessa ja soveltuvat pienille 6–15 hengen ryhmille. Virkistyspäivän tarkoitukseen tilat sopivat myös suuremmille, jopa 30 hengen ryhmille.

Punavalkoinen majakka lumisessa talvimaisemassa.
Vuonna 1875 valmistuneen Sälgrundin majakan korkeimmalla porrastasanteella asti on mahdollista vierailla, mutta turvallisuussyistä pääsy linssistöön tai ulkotasanteelle ei ole mahdollista.

Matkustaminen on elämyksiä

Mari kertoo, että hänellä on hyviä muistoja Merimieskirkosta. ”Kahdeksan vuotta Merimieskirkon emäntänä on yhä työurani parhaita vuosia. Mahdollisuus asua ja työskennellä ulkomailla oli ollut haaveeni pitkään, ja se toteutui Merimieskirkon leivissä parhaalla mahdollisella tavalla.”

Merimieskirkolla Mari ja Markus myös tapasivat 1990-luvun lopussa, kun Mari toimi siellä emäntänä ja Markus tuli joulumyyjäisten vapaaehtoiseksi.

Heillä oli entuudestaan kummallakin samanikäinen tytär. He ovat nyt 21-vuotiaita. ”Molemmat ovat opintojen vuoksi muuttaneet pois kotoa, joten sen suhteen Markukselle ja minulle oli helppo päätös muuttaa puoleksi vuodeksi Kaskisiin”, Mari sanoo.

Meren välitön läheisyys muistuttaa meitä ihmisen pienuudesta ja samalla myös meren ja luonnon valtavasta merkityksestä ihmisiin.

Mari on ollut koko työuransa palvelualalla. Merimieskirkon jälkeen hän työskenteli mm. Sol-palveluiden kohdepäällikkönä Helsingin Messukeskuksessa vuoteen 2020 saakka. Sen jälkeen hän oli vuoden ajan Fennialla toimitilapäällikkönä ja sittemmin Senaatti-kiinteistöllä palvelupäällikkönä.

Markuksen ammatti on sairaanhoitaja. Hän työskentelee freelancerina toimien julkisen sektorin lisäksi potilasasiamiehenä yksityisellä sektorilla.

Sälgrund on avioparille rohkea hyppy uuteen. ”Tulevaisuus selviää kesän jälkeen”, he sanovat.

Lumitalvinen kuva, jossa muutama pieni mänty ja punaisia puisia rakennuksia.
Talvinen Sälgrundin luotsiaseman pihapiiri aittoineen odottaa keväällä tulevia vierailijoita.

Mari ja Markus sanovat matkustavansa aina kun siihen on mahdollisuus ja matkailua he suosittelevat muillekin. Miksi kannattaa matkustaa juuri Sälgrundiin?

”Suomen kaunis luonto ja Sälgrund tarjoavat paatuneellekin matkailijalle aina elämyksiä. Sälgrundin luotsiasema on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja paikan päällä voi kuvitella, miten ankarissa olosuhteissa luotsit ovat talviaikaan aikoinaan asuneet. Meren välitön läheisyys muistuttaa meitä ihmisen pienuudesta ja samalla myös meren ja luonnon valtavasta merkityksestä ihmisiin.”

Koska Mari ja Markus innostuivat Sälgrundista ensisilmäyksellä, he haluavat tarjota tämän elämyksen myös Merimieskirkon artikkeleiden lukijoille.

”Tarjoamme tutuille ja tuntemattomille lukijoille mahdollisuuden tulla tutustumaan ainutlaatuiseen Sälgrundin luotsiasemaan ja sen villiin ja luonnontilaiseen ympäristöön myöntämällä 20 prosentin alennuksen majoitushinnasta Sälgrundissa.”

*

20 % alennus kaikille Merimieskirkko-artikkeleiden lukijoille majoitushinnasta Sälgrundin majakkasaarella (Kaskinen) kesäkaudella 2024, kun varaus tehdään sähköpostilla info@salgrund.fi tai puhelimella +358 40 350 9370. Tutustu saaren palveluihin tarkemmin: https://salgrund.fi/