Merenkulku on ansainnut oman juhlapyhänsä, onhan merenkulku läpi historian yhdistänyt ihmisiä ja edistänyt hyvinvointia eri puolilla maailmaa. Merisunnuntaita, Sea Sundayta, vietetään Suomessa tulevana sunnuntaina 23:tta kertaa.
Merenkulku on elintärkeää monelle kansakunnalla. Esimerkiksi Suomi on riippuvainen meriliikenteestä ja sen sujuvuudesta. Suomen viennistä ja tuonnista kulkee 90 prosenttia meriteitse. Lisäksi merioteollisuus on Suomelle merkittävä vientiala.
Paitsi ihmiset myös eläimet, tavarat, elintarvikkeet ja uudet ajatukset ovat kulkeutuneet meriä pitkin mantereelta toiselle. Merisunnuntaina, jota Suomessa vietetään tänä vuonna 15.9., juhlistetaan meren ja merenkulun myönteisiä puolia ja hyötyjä sekä huomioida niitä, jotka ansaitsevat elantonsa merellä ja merestä.
Merisunnuntaina muistettavia ammattiryhmiä ovat esimerkiksi merenkulkijat ja kalastajat. Oman elämänsä kompromisseista huolimatta he huolehtivat osaltaan meidän kaikkien hyvinvoinnista. Myös raskaan liikenteen kuljettajat liittyvät Merisunnuntain teemaan, jatkavathan he siitä, mihin merikuljetus päättyy.
Meri liittyy vahvasti myös vapaa-ajan viettoon. Vesistöjen laineilla ja rannoilla miljoonat ihmiset viettävät aikaa unohtaen hetkeksi arjen kiireen ja stressin. Vedessä on myönteistä ja elämää ylläpitävää voimaa, joka pitää ihmisen liikkeellä.
Merisunnuntaita alettiin viettää anglosaksisessa maailmassa yli 200 vuotta sitten. Nykyisin Merisunnuntain vietto on kansainvälinen tapa, jota vietetään kristillisissä kirkoissa eri puolilla maailmaa. Merisunnuntai on siten myös ekumeeninen perinne, joka muistuttaa kirkkojen välisestä yhteydestä.
Suomessa Merisunnuntain vietto on reilun 20-vuotisen historiansa saatossa vakiintunut syyskuun kolmanneksi sunnuntaiksi. Pyhä on nimenomaan elämän sunnuntai, kun taas mereen menehtyneitä muistetaan pyhäinpäivänä. Merellinen kirkkopyhä muistuttaa siitä, että meistä jokainen on elämän meren kulkija.
Merisunnuntaina Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa kerättävä kolehti kannetaan Suomen Merimieskirkon toiminnan tukemiseen kotimaassa ja ulkomailla. Merimieskirkon työ on omalta osaltaan edistää merenkulkijoiden henkistä hyvinvointia.
Lue lisää Merisuununtaista.
Lue täältä Merenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sundaysta