Merimieskirkon historiaa

Suomen Merimieskirkko on vuonna 1875 toimintansa aloittanut yhdistys. Se perustettiin auttamaan suomalaisia merimiehiä ulkomailla, mutta jo varsin pian yhdistyksen tarjoamia palveluja käyttivät merenkulkijoiden lisäksi myös siirtolaiset ja muut matkustavaiset.

Aloitus

Suomen Merimieskirkon syntysanat lausuttiin Suomen Lähetysseuran vuosijuhlassa 1874. Keisarillinen senaatti hyväksyi yhdistyksen säännöt seuraavana vuonna 22. kesäkuuta. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin Helsingissä Nikolain kirkon eli nykyisen tuomiokirkon itäisessä sivukappelissa 30.9.1875.

Yhdistyksen perustamiseen vaikutti merkittävästi norjalaisen merimiespastorin Johan Cordt Harmens Storjohannin Suomen Lähetysseuraan tekemät yhteydenotot, joissa hän vetosi suomenkielisten kielitaidottomien merimiesten tarvitsemaan apuun ulkomailla.

Merimieslähetyksen syntyyn vaikutti olennaisesti teollisuuden, kaupan ja merenkulun alalla 1800-luvulla tapahtunut kehitys. Muuttoliike lisääntyi, kaupungit alkoivat kasvaa ja koko yhteiskunta uudistui. Maailmanhistorian tapahtumien vuoksi merenkulku lisääntyi, kansainvälistyi ja muutti muotoaan. Tätä vauhditti höyrylaivojen voittokulku 1860-luvulla.

Merimieskirkon nimi oli alkuvuosina ”Suomalaisten merimiesten ulkomaan satamissa sielunhoitoyhtiö” (Föreningen till beredande af själavård åt finska sjömän i utländska hamnen).

1800-luvulla elämä laivoilla oli kovaa ja yksitoikkoista, satamissa levotonta ja raakaa. Merenkulun ja merenkulkijoiden lukumäärän yhä kasvaessa alkoi merimiesten keskuudessa ilmetä sosiaalisia, taloudellisia ja kielitaidottomuuteen liittyviä ongelmia.

Jotta varsinainen työ voitaisiin aloittaa, seuran tunnetuksi tekemiseksi ja varojen keräämiseksi koottiin asiamiesverkosto tätä tehtävää hoitamaan. Eri puolilla maata toimineet asiamiehet jakoivat kiertokirjeitä ja keräyslistoja sekä hankkivat jäseniä. Heidän välityksellä yhdistys sai julkaistua myös merimiesammatista ja merimieslähetystä kertovia lehtiuutisia ja -kirjoituksia lähes kaikissa maan lehdissä. Asiamiesten lisäksi työn tunnetuksi tekemiseen aloitettiin matkasaarnaajatyö, jossa papit tekivät matkoja seurakuntiin eri puolille maata.

Jäsen- ja kannatusmaksuina saadut tulot muodostivat seuran toiminnan alkuaikoina kolehtien ja ompeluseurojen tuoton jälkeen tärkeimmän tulolähteen. Ompeluseurojen (nykyisin merimieskirkkopiirien) tuen merkitys säilyi seuraavalla vuosisadallakin.

Euroopasta muualle maailmaan

Ensimmäinen suomalainen merimiespappi oli 25-vuotias Porvoon tuomiokirkon apulaispastori Elis Bergroth, joka aloitti työnsä huhtikuussa 1880 Grimsbyssä. Asemapaikkana hänellä oli vuonna 1875 valmistunut Grimsbyn pohjoismainen merimieskirkko. Grimsbystä Bergroth teki työmatkoja mm. Hulliin, Liverpooliin, Gooleen ja Lontooseen.

Palattuaan kesällä 1882 lähes vuoden kestäneeltä saarnamatkalta Suomeen Bergroth asettui Lontooseen ruotsalaiselle kirkolle. Seuraavana vuonna Englannissa aloitti toinenkin merimiespappi (Grimsby ja Hull). Ensimmäinen suomalainen merimieskirkko rakennettiin Lontooseen 1894, toinen vuonna 1887 Hulliin, missä oli toisin ollut lukusali jo vuodesta 1884.

Suomalainen merimieslähetys keskittyi aluksi Englantiin, kunnes 1880-luvun lopulta lähtien työ laajeni muuallekin Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Kolmas toimipaikka (1886) oli vuoden kestänyt kokeilu Bordeauxissa Ranskassa. Ensimmäinen suomalainen merimiespastori New Yorkissa aloitti työnsä heinäkuussa 1887.

Seuran toiminta sai nopeasti ne muodot, jotka ovat yhä tänään samantapaiset. Käytiin laivoilla, vierailtiin sairaaloissa ja vankiloissa tapaamassa suomalaisia. Aloitettiin kahvilatoiminta ja järjestettiin saunomismahdollisuus. Toimipaikkojen lukusaleihin perustettiin kirjasto, jossa oli tarjolla myös suomalaisia lehtiä. Lehtiä sekä kirjoja toimitettiin myös laivoille. Lukusaleissa järjestettyjen jumalanpalvelusten ja hartauksien lisäksi hartaushetkiä pidettiin myös laivoilla. Merimieslähetys alkoi hoitaa myös merimiesten raha-asioita, kirjeenvaihtoa ja kuolemantapausten ilmoittamista omaisille.

Merimiesten lisäksi kaikkia näitä palveluja käyttivät myös siirtolaiset ja muut matkustavaiset. Merimiesten ja siirtolaisten haasteet olivat samantapaisia. Oli kielitaidottomuutta, köyhyyttä, epävarmuutta tulevaisuudesta, irrallisuuden tunnetta, kaipausta Suomeen sekä yhteinen kieli, kulttuuri ja uskonto.

Vuonna 1888 yhdistyksen nimi muutettiin ”Suomen Merimieslähetysseuraksi” (Finska Sjömansmissionssällskapet). Vuonna 1898 seuran sääntöihin tuli pykälä, jossa siirtolaislähetyksestä tuli virallisesti osa sen toimintaa.

Vuonna 1916 Merimieslähetysseura aloitti työnsä myös Australiassa ja sittemmin 1950-luvulla myös Etelä-Amerikassa.

Toiminta laajenee Suomeen

1900-luvun alussa Merimieslähetyksen työ laajeni myös kotimaan satamiin, kun vuonna 1908 seuran sääntöihin lisättiin kohta, joka mahdollisti työntekijöiden palkkaamisen Suomessa. Työ merenkulkijoiden hyväksi kotimaassa oli kuitenkin alkanut 1880 Turun Merimieslähetysyhdistyksessä, joka muuttui 1892 Turun kaupunkilähetykseksi. Sen laantuessa syntyi 1909 Turun satamalähetysyhdistys, joka liittyi 1910 Merimieslähetysseuran jäseneksi, hankki lukusalihuoneiston. Työhön palkattiin oma maallikkosaarnaaja.

Ennen maailmansotaa toiminta ehdittiin aloittaa myös Helsingissä, Oulussa ja Hangossa.

Seura muutti nimensä nykyiseen muotoon ”Suomen Merimieskirkko ry:ksi” (Finlands Sjömanskyrka rf) vuonna 1994.

Kotimaan merimieskirkkojen suurin asiakasrymä on koostunut ulkomaisista merenkulkijoista. Tällä hetkellä toimipaikkoja maassamme on seitsemän. Merimieskirkkojen satamakuraattorit palvelevat myös alueensa lähikaupunkien satamissa.

Suomen Merimieskirkon lisäksi Porin Mäntyluodossa on toiminut Saksan Merimieskirkko, jonka toiminta maassamme loppui vuoden 2019 syksyllä. Porin satamassa merenkulkijoita on palvellut vuoden 2020 alukupuolelta lähtien Rauman merimieskirkon satamakuraattori.

Suomessa merenkulkijoita palveli myös Kalajoen seurakunnan ylläpitämä satamakirkko vuosina 2013-2021.

Toiminta muuttuu 1960-luvulta lähtien

Merenkulku alkoi muuttua 1960-luvulta lähtien. Tonnisto kasvoi, alukset olivat entistä suurempia, mutta suomalaisen miehistön koko pieneni. Uudet isot satamat perustettiin kauaksi kaupunkien keskustasta. Satamissa ja laivoilla toteutetut tekniset ratkaisut lyhensivät purkaus- ja lastausaikoja, joten laivojen miehistö ei enää ehtinyt merimieskirkoille vapaa-aikaansa kuluttamaan. Niinpä Merimieskirkon työntekijät alkoivat lisätä käyntejään laivoilla tarpeen mukaan.

Samalla matkailu ja kansainvälinen kanssakäyminen lisääntyi, mikä toi merimieskirkoille uusia kävijäryhmiä työkommennuksella olevista päiväturisteihin jne. Tilannetta muutti oleellisesti myös Suomen liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1995, jonka jälkeen toiminta alkoi myös ei-satamakaupungissa Brysselissä vuonna 2000.

Merimieskirkko on kehittynyt ja monipuolistunut kaikkia liikkeellä olevia ihmisiä palvelevaksi kulttuurikeskukseksi ja sosiaalista hyvinvointia edistäväksi monitoimitaloksi. Merimieskirkoilta on aina tehty myös liikkuvaa työtä eri puolilla kyseisiä alueita.

Ajan tasalla oleminen on toimivan ja joustavan Merimieskirkon elinehto. 150-vuotisen historiansa aikana merimieskirkkoja on paitsi avattu myös tilanteen niin vaatiessa suljettu. Ulkomailla suomalaisia merimieskirkkoja on avattu kaikkiaan 30, joista toiminnassa on tällä hetkellä viisi. Ne kaikki sijaitsevat Euroopassa.