Työharjoittelujaksot antoivat pohjan vahvalle halulle olla tukemassa Merimieskirkon merkityksellistä toimintaa, kirjoittaa Minna Viinamäki.
Lue myös Tarja Ikosen ja Taija Kivistön tarinat Hampurin merimieskirkolta.
Lähtöni Hampurin merimieskirkolle tapahtui lokakuussa 1994, vain muutamia viikkoja Estonian onnettomuuden jälkeen.
Opiskelin Porin diakoniaopistossa ensin sairaanhoitajaksi ja syksyllä jatkoin opiskelua diakonissaksi. Harjoittelupaikkoja mietittäessä opettaja toi esiin mahdollisuuden, joka kiinnosti kovasti. Edeltävästäkin diakonissaopiskelijoiden ryhmästä oli ollut kaksi opiskelijaa Hampurin merimieskirkolla.
Niinpä opettajanhuoneen lankapuhelimesta soittelimme Hampurin merimieskirkolle, jossa Lars-Henrik Höglund oli hiljattain aloittanut johtajan pestissä. Muistan puhelusta sen, että meidät toivotettiin tervetulleeksi opiskelutoverini Annen kanssa ja kerrottiin, että lokakuussa on paljon tehtävää, sillä marraskuussa kirkko muuttuu suureksi basaariksi.
Sinä vuonna en vielä päässyt olemaan mukana joulumyyjäisissä, mutta myöhemmin onnekseni monet kerrat.
Hampurin merimieskirkon väki otti meidät opiskelijat sydämellisesti vastaan, ja pääsimme tutustumaan monenlaiseen toimintaan sekä ihmisiin, jotka työtä kirkolla tekivät. Laivakäynti Kari ”Bunssi” Bonsdorffin kanssa on jäänyt hyvin mieleen.
Kirkolla tapahtui paljon myyjäisvalmistelujen ohella. Leivoimme myyjäisiin erityisesti unelmatorttuja ja joulutorttuja, olimme apuna kontin purkamisessa ja tavaroiden hinnoittelussa sekä muissa valmisteluissa.
Tutustuimme vapaa-aikana Hampuriin ja sen ympäristöön ja kävimme myös Berliinissä. Kirkolta saimme hyvät vinkit, minne kannattaa mennä ja ohjeistukset, miten toimia. Oli turvallinen olo, kun tiesi, että aina voi soittaa ja kysyä neuvoa, jos tarve tulee.
Lokakuu kului nopeasti ja kotiinlähdön aika koitti ihan liian pian. Hampuri merimieskirkkoineen jäi kuitenkin sydämeen!
Takaisin Hampuriin työharjoittelijaksi
Kun opintojen jälkeen Suomen lama-aikana ei löytynytkään vastavalmistuneelle töitä, päädyin työvoimapoliittiselle kurssille opiskelemaan sairaanhoitajana saksaa. Kurssiin liittyvän harjoittelupaikan toivoin järjestyvän Hampurista ja soittelinkin kirkolle, että mistä sairaalasta kannattaisi kysyä.
Paikan hankintaan oli kirkolla emäntänä toimineella Tarjalla ehdotus: Satu Oldendorff toimi sairaalassa osastonhoitajana, joten häneltä kannattaisi kysyä, ottaisiko opiskelijan muutamaksi kuukaudeksi. Ja suureksi ilokseni myöntävä vastaus tuli ja harjoittelupaikka oli löytynyt.
Niiden kuukausien aikana, jolloin tein harjoittelua kirurgian osastolla sairaalassa, vietin paljon aikaa myös merimieskirkolla. Tällä kertaa pääsin heti alkajaisiksi mukaan joulubasaarin tunnelmaan ja auttamaan.
Joulumyyjäiset yllättivätkin monella tavalla! Ei sitä kokonaisuutta voi käsittää ellei siihen pääse itse osallistumaan. Glögimukien tiskaus tuli jo silloin tutuksi.
Myyjäisten jälkeen kirkko palautettiin normitilaan: kahvilatoiminta, majoitukset sekä erilaiset ryhmät ja toiminnot pyörähtivät käyntiin. Pääsin näkemään sitäkin puolta merimieskirkon merkityksellisestä toiminnasta.
Näistä harjoitteluista on jo vuosikausia, mutta ne antoivat pohjan omalle, vahvalle halulleni olla tukemassa tätä merkityksellistä toimintaa. Oma elämäntilanteemme aina määrittelee, missä voimme olla mukana. Olen iloinen ja kiitollinen, että olen voinut vapaaehtoisena matkustaa moniin myyjäisiin ja olla osa glögiporukkaa, osa Merimieskirkon tukijoukkoja. Siinä joukossa on paljon itselle tärkeitä ihmisiä – ystäviä.
Basaarireissusta glöginkeittoon Hampuriin on monena vuonna alkanut oma joulunodotus.
