Osallistumme tänä syksynä villasukkien kutomiseen tuntemattomalla merenkulkijalle ja olemme mukana Vuosaaren merimieskirkon vapaaehtoisissa. Merimieskirkon moninaisessa toiminnassa on ilo olla mukana, kirjoittaa Taija Kivistö.
Lue myös Minna Viinamäen ja Tarja Ikosen tarinat Hampurin merimieskirkolta.
Opiskelin 1990-luvun puolivälissä Järvenpään seurakuntaopistolla kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Toiseksi viimeisenä opiskeluvuotena oli kahdeksan viikon harjoittelu edessä. Opettaja laittoi listan kiertämään mahdollisista harjoittelupaikoista. Siitä listasta silmiini osui Hampurin merimieskirkko.
Ja niin kävi, että syksyllä 1995 Finnairin sinivalkoisin siivin lensin Hampuriin. Työharjoittelusta alkoi rakkaus Merimieskirkkoa ja Hampuria kohtaan.
Valmistuin keväällä 1996. Kun olin kesätöissä Savonlinnassa ja rippikoululeirillä, silloinen Hampurin merimiespastori Lars-Henrik Höglund soitti minulle ja kysyi vuosivapaaehtoiseksi. Muita töitä ei silloin ollut tiedossa kesän jälkeen, ja huomasin puhelimessa sanovani, että ”kyllä minä tulen”.
Vasta puhelun päätyttyä mietin, että mihin oikein olinkaan lupautunut. Se oli minun urallani nopein rekrytointi ikinä!
Hampuriin vapaaehtoiseksi seilasin laivalla syyskuussa 1996. Kotiin palasin kesällä 1997.
Minuun teki vaikutuksen se, miten Merimieskirkossa kohdattiin ihminen. Sainhan jo perehdytyksen yhteydessä elämäni yhden kaikkein tärkeimmän opin: kättele aina kun se on mahdollista. Nyt korona-aikana tuo opittu asia on toki pitänyt laittaa jäähylle. Kävelipä kirkon ovesta sisään kuka tahansa, hänet otettiin vastaan juuri sellaisena ja toivotettiin tervetulleeksi.
Merimieskirkolla on katto korkealla ja seinät leveällä!
Työ ja elämä Suomessa vei nuorta naista kokemuksesta toiseen. Merimieskirkon opit ja ihmiset olivat muistoissa ja mielessä.
Sitten vuonna 2010 tapasin tulevan mieheni Jukan, joka halusi tutustua mielenkiintoiselta kuulostavaan Merimieskirkkoon. Siitä alkoi meidän yhteinen matkamme Merimieskirkon toiminnassa. Olemme vierailleet monta kertaa Hampurissa, ja minun ystävistäni siellä on tullut meidän yhteisiä ystäviämme. Eikä Merimieskirkolta voi olla saamatta uusia ystäviä.
Nykyisessä työssäni Janakkalan seurakunnan aikuis- ja lähetystyönsihteerinä olen saanut aloittaa merimieskirkkotoimintaa uusin tuulin. Järjestimme Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa kuluvana syksynä Merisunnuntain messun ja kirkkokahvit.
Merimieskirkon hallituksen varapuheenjohtaja Paula Raitis saarnasi ja Satu Oldendorff luki tekstit sekä piti infon. Tuossa messussa juhlistimme myös Pyhän Laurin kirkon 500 vuotista olemassaoloa.
Merimieskirkkotyömme jatkuu. Osallistumme tänä syksynä myös villasukkien kutomiseen tuntemattomalla merenkulkijalle ja olemme mukana Vuosaaren merimieskirkon vapaaehtoisissa. Merimieskirkon moninaisessa toiminnassa on ilo olla mukana!
Lue täältä koko lehden pdf-muotoinen näköisversio.
