Merimieskirkolla nuoret turvapaikanhakijat saavat työelämäkokemusta ja elämänhallintataitoja

Merimieskirkko pyrkii avaamaan nuorille turvapaikanhakijoille ja oleskeluluvan saaneille suomalaisen yhteiskunnan, kulttuurin ja työkulttuurin tapoja, jotta sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan helpottuisi. Vapaaehtoistoiminnan hanke on käynnistynyt 14.3.2022 Oulun merimieskirkolla.

”Olen saanut tavata mahtavia paikallisia vapaaehtoisia ja merenkulkijoita eri puolilta maailmaa. Jo muutamassa päivässä olen oppinut paljon uusia taitoja ja tutustunut merenkulkijoiden vaikeaan, mutta erittäin mielenkiintoiseen elämään”, kertoo Oulun merimieskirkon vapaaehtoinen, jemeniläinen Hajri.

"Hymyilevä nainen, jonka takana kaksi peukuttavaa nuorta miestä".
Oulun merimieskirkolla vapaaehtoisia, jemeniläistä Hajria ja kamerunilaista Louisia, ohjaa satamakuraattori Mia Haapakorva.

Merimieskirkossa tunnistettiin tarve löytää turvapaikanhakijanuorille väylä tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan sekä oppia konkreettisia työelämässä tarvittavia taitoja. EU:n rahoittamassa Euroopan solidaarisuusjoukkojen (European Solidarity Corps) vapaaehtoistoiminnassa nuori saa mielekästä tekemistä osallistumalla Merimieskirkon päivittäiseen toimintaan.

Erityisen Merimieskirkon projektista tekee se, että se on ns. in-country-hanke, joka kohdistuu Suomessa oleviin turvapaikanhakijanuoriin tai jo oleskeluluvan saaneisiin.

Merimieskirkko kehittää uusia, innovatiivisia ja luovia tapoja toimia niin paikallisessa kuin kansainvälisessä työympäristössä. Hakukierroksen yhteydessä opetushallitus arvioi hankkeen korkein pistein ja piti sitä erityisen kiinnostavana myöntäen sille Good Practice -maininnan.

“Asiakaspalvelutaitojen lisäksi nuoret oppivat kielitaitoa, elämänhallintataitoja sekä työelämätaitoja asiakkaita palvellessaan. Meille tärkeää on auttaa nuoria tunnistamaan omia vahvuuksiaan, jolloin he hankkeen jälkeen osaavat etsiä itselleen sopivia koulutus- ja työpaikkoja. Näin hankkeemme edistää nuorten turvapaikanhakijoiden kotoutumista”, kuvailee Suomen Merimieskirkon vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Sanna Puumalainen.

Merimieskirkon hankkeen puitteissa tarjotaan enintään 14:lle 18–29-vuotiaalle nuorelle mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä jossakin Merimieskirkon kotimaan toimipaikassa. Oulun lisäksi toiminta alkaa pian myös Kemissä, Helsingin Vuosaaressa, Haminassa, Raumalla ja Turussa. Kuhunkin toimipaikkaan valitaan hakijoiden joukosta yhdestä kolmeen vapaaehtoista. Vapaaehtoistyöjakso kestää yhden vuoden. Vapaaehtoistyöstä ei makseta palkkaa, mutta hankerahoitus korvaa nuorille siitä aiheutuvat kustannukset.

Nuorten rekrytointi tehdään yhteistyössä turvapaikanhakijoita vastaanottavien tahojen kanssa.

Yksi Merimieskirkon arvoista on vieraanvaraisuus, joka pitää sisällään ajatuksen ihmisten yhdenvertaisuudesta. Osallistumalla hankkeeseen Merimieskirkko panee täytäntöön paitsi omia myös EU:n yhteisiä arvoja ihmisten yhdenvertaisuudesta ja kansainvälisestä solidaarisuudesta.

Euroopan solidaarisuusjoukkoja Suomessa toimeenpaneva Erasmus+ ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmien kansallinen toimisto on osa Opetushallitusta.

Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä.

*

Lisätietoa:

 

Suomen Merimieskirkko, vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Sanna Puumalainen, 040 632 4642 sanna.puumalainen@merimieskirkko.fi

Suomen Merimieskirkko, merenkulkijatyön johtaja Jaakko Laasio, 0400 156 660, jaakko.laasio@merimieskirkko.fi

Luona Oy, Robert Huberintien vastaanottokeskus, johtaja Mari Saari, 050 468 0784 mari.saari@luona.fi

Migri, Oulun vastaanottokeskus, Nanna Mäkelä, nanna.makela@migri.fi

Euroopan solidaarisuusjoukot (OPH)

Lue lisää Solidaarisuusjoukot-sivutamme.