Merimiesten historia löytyy Merimieshuoneiden arkistosta

Teksti Taina Saarinen

Sukupuun merimies on usein kadonnut merimies. Moni merille lähtenyt kuoli tai jäi muuten sille tielleen. Sukututkijalla on kuitenkin keinoja jäljittää merille lähteneitä.

"Etualla pöydän ääressä naurava nainen ja taempana nojatuolissa vanhemoi hymyilevä nainen. Olohuone, jossa ikkunan edessä suuri viherkasvi".
Äiti ja tytär, Sirkka ja Niina Salovuori ovat merenkulkijoitten sukua. Jotain tuttua on vuosisatojen takaisissa sukulaisissa. ”Neuvokkuutta löytyy molemmista”, Niina Salovuori sanoo. Kuva: Taina Saarinen.

Sirkka Salovuoren suku on kustavilainen merenkulkijoitten suku. Suvussa ollaan merimieshistoriasta ylpeitä, merillä olleista kerrotaan ja tarinoita on paljon.

Salovuoren eno Alfred Aleksander ”Santeri” Nylund (1884–1915) oli merikapteeni, joka johti komeaa kolmimastoista fregattia King Edwardia vain kolme vuotta. Laiva tunnettiin nopeutensa takia lempinimellä Flying Finn. Laiva oli pitäjän yhteishanke, joten varustamisella oli kestävä ja laaja pohja. Aina kun kapteeni oli yksi omistajista, hän oli huolellinen ja purjehti nopeasti.

– Vähän jokaisella oli omat pienet osuutensa laivoista, Sirkka Salovuori sanoo.

King Edward purjehti 77 päivässä Rotterdamista Kap Hornin kautta Peruun.  Muut tarvitsivat siihen 100 päivää. Nopeus ei auttanut, kun hirmumyrsky osui kohdalle Meksikonlahdella 18. elokuuta vuonna 1915. Santeri kuoli 30-vuotiaana, kun meri vei koko 20-henkisen miehistön. Heistä kuusi oli suomalaisia.

– Nämä tiedot ovat mummoltani Evi Marialta, Santerin siskopuolelta, Sirkka Salovuori kertoo.

Toisten kohtalosta on vain oletus. Kuten Alfredin isästä, Sirkan isoisä Samuel Alfred Nylundista, (1858–1884) kapteeni hänkin.

– On arvelua, että hän olisi kuollut laivaonnettomuudessa.

Työ merellä oli puulaivojen aikana vaarallista. Merimiessuvuissa saattoi perheestä kuolla useita. Salovuoren isän enon Ludvig Albin Alénin (1857–1933) laiva Taimi haaksirikkoutui Tanskan rannikolla. Koko miehistö hukkui ja Albinin kolme pientä tytärtä jäivät täysorvoiksi.

Toisen isoenon Johan Gustafin jäljet päättyvät, kun hän karkasi 19-vuotiaana laivasta Port Elizabethin satamassa Etelä-Afrikassa vuonna 1866.

– Hänen sukunimeään ei ole tiedossa, Sirkan tytär Niina Salovuori sanoo.

Niina on googlannut suvun merimiehiä ja löytänyt kuvia tutuista laivoista museolaiva Suomen Joutsenen seinältä. Uudenkaupungin paattirannan uusissa infotauluissa kerrotaan King Edwardistakin.

"Nuori mies tummaan pukuun pukeutuneena oikea käsi housun taskussa ja vasen käsi pitää tikapuista kiinni".
30-vuotias Alfred Nylund parhaimpiinsa pukeutuneena. Kuva on otettu sen kunniaksi, että hänestä on tullut King Edwardin kapteeni. Sirkka Salovuoren albumi.

Tauti, seikkailu, karkumatka

Kun kauppamerenkulku kasvoi 1800-luvulla räjähdysmäisesti, kasvoi myös merityövoiman kysyntä. Tuhansittain suomalaisia lähti merille. Moni jäi sille tielleen.

– Karkaaminenkin oli yleistä, sanoo Suomen sukututkimusseuran palveluvastaava Juha Vuorela.

Jos pesti oli päättynyt, merimies saattoi vaihtaa nimeä ja ottaa pestin toiseen laivaan. Eri syistä voitiin menneisyys myös tahallisesti häivyttää ja aloittaa kaukomailla kokonaan uusi elämä.

– Laivoilla myös riehui tauteja, jolloin merimiehiä voitiin jättää vieraaseen satamaan toipumaan, Vuorela toteaa.

Jos merimies kuoli, tieto ei kulkenut. Yhteydenpito kotimaahan oli hankalaa.

Suomalaisilla merimiehillä on hyvinkin ympäri maailmaa jälkeläisiä, jotka eivät tiedä suomalaisista sukujuuristaan mitään – ja toisaalta Suomessa on sukua, joka ei koskaan saanut tietää, mitä merenkulkijaenoille tapahtui.

Merimiesten oma arkisto

Kirkonkirjat eivät kerro mitä miehille tapahtui pestin ottamisen eli monstrauksen jälkeen.

– Ensisijainen lähde elämänvaiheitten tutkimuksessa on Merimieshuoneiden arkisto, kun tutkitaan merenkulkualan ammateissa toimineita, Juha Vuorela sanoo.

Merimieshuoneet huolehtivat pestauksesta yhdessä kapteenien ja varustajien kanssa, ja pestaamiset kirjattiin kansiin.

– Tietoa on runsaasti, Vuorela sanoo. On äidinkieli, kotiosoite, merellä kuoleminen, ulkomaille siirtyminen ja myös karkaaminen.

– Arkistosta selviävät pestautumispäivä, tehtävät laivoilla, laivan tiedot ja kotisatama. Vanhoista sanomalehdistä voi sitten etsiä kyseisen laivamatkan tarkempia vaiheita. Lehdissä kirjoitettiin ahkerasti laivojen lähdöistä ja paluusta satamaan.

Pestuut ja sotareservi

Merimieshuoneen kirjoihin eli ”rulliin” kuuluminen oli merimiehelle pakollista. Merimieshuoneet olivat valtion virastoja, jotka vastasivat työnvälityksen lisäksi merimiesten eläkkeistä. Kotipaikkakunnan merimieshuone oli työnsä tai työkykynsä menettäneen merimiehen ja myös hänen leskensä pieni turva, jos aikansa ensisijainen turvaverkko oli perhe ei kyennyt auttamaan.

Merimieshuonejärjestelmä perustettiin vuonna 1752 Ruotsissa, jonka osa nykyinen Suomi silloin oli. Järjestelmän juuret ovat vuoden 1748 ohjesäännössä, jossa määrättiin kirjaamaan kauppakollegion valvomaan kirjanpitoon kaikki Ruotsin valtakunnan merimiehet. Samalla kun seurattiin työvälitystä, muodostettiin reservi sotalaivastoa varten.

Ensimmäiset merimieshuoneet perustettiin Turkuun, Tukholmaan ja Göteborgiin. Pakolliseksi järjestelmä tuli vuonna 1874 kaikissa kauppamerenkulkua harjoittavissa kaupungeissa, myös sisävesillä. Kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, merimieshuoneet otettiin Merenkulkuhallituksen ja sitä kautta kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuuteen. Järjestelmä oli käytössä vuoteen 1937 saakka.

Merimiestiedot hyvin arkistoitu

Suomalaisia koskevia merimieshuonearkistoja oli 32. Niistä suurin osa on Kansallisarkistossa. Helsingin merimieshuoneen arkistoa säilytetään Helsingin kaupunginarkistossa, Viipurin arkistoa Leningradin oblastin valtiollisessa arkistossa Viipurissa ja Rauman arkistoa Rauman merimuseossa.

Arkistotiedot ovat 1930-luvulle asti avoimesti luettavissa. Juha Vuorela kertoo, että 1700-luvun tiedoissa on puutteita, mutta 1800-luku on hyvin kirjattu ja tallessa. Merimiesluetteloiden lisäksi arkistoon kuuluu laivapäiväkirjoja, erilaisia työtodistuksia, pöytäkirjoja, sekalaisia matrikkeleita ja lausuntoja.

– Lokikirjoja on säilynyt äärimmäisen vähän. Ennen vuotta 1870 vain muutama yksittäinen, Juha Vuorela sanoo.

Ne ovat Åbo Akademin merihistoriallisessa kokoelmassa, jota säilytetään Forum Marinum -museossa Turussa.

"Pystyovaalin muotoinen kyltti, jossa purjelaiva keskellä ja reunoja kiertää kultaisin kirjaimin sanat Sjömanshuset ja Merimieshuone".
Merimieshuoneen peltinen kyltti. Kuva Forum Marinum.

Alkuperäiset Kansallisarkistossa

Merimiesluetteloita ei ole digitoitu, mutta niiden sisältöön löytyy Suomen Sukututkimusseuran jäsenpalvelu SukuHausta hakukone. Sen antaman, ns. signumin avulla löytää Kansallisarkistosta oikean luettelon.

Vuorela sanoo, että arkistotietojen lukeminen on helppoa. Haku tehdään merimiehen nimellä, jolloin ohjelma antaa kansallisarkiston koodin. Sen avulla löytyy tiedot paperisesta tiedosta.

– Asiakirjat on sitten käytävä lukemassa arkistossa, ja kaukolainoja saa, Vuorela sanoo.

Myös Internetin MyHeritage- eli kansainvälisessä sukupuupalvelussa on mielenkiintoista aineistoa sukututkijalle.

Merimiehet ottivat aika ajoin jalat alleen ja karkasivat satamassa laivasta. Esimerkiksi New Yorkin sataman osalta löytyy jalat alleen ottaneitten ja palveluksesta vapautettujen merimiesten luettelo. Lähes 1,3 miljoonaa nimeä käsittävä kokoelma kattaa vuodet 1917–1957.

Merimies voi kadota

Löytyikö laivasta vuonna 1866 karanneen Salovuorten suvun Johan Gustafista tietoja? Ei löytynyt, kertoo Juha Vuorela. Sekään tieto ei auta, että Johanin vanhempien nimet olivat Johan Aspblom ja Anna Elisabet Björklund. Länsi-Suomessa ei ollut tavatonta vaihtaa sukunimeä ja eri syistä perheen sisälläkin saattoi olla eri sukunimiä, vaikka vanhemmatkin olivat samat.

Ehkä nuorukainen ei hakeutunut enää laivoille uudellakaan sukunimellä, ehkä hän kuoli Etelä-Afrikan satamaan jäätyään zulujen taistelussa valloittajia eli brittejä vastaan, tai aloitti vain elämän maanviljelijänä tai kullankaivajana.


Katso myös:

Suomen Sukututkimusseura
Merimieseläkekassa
Kansalliskirjaston Finna-hakupalvelu, merimieshuone