Meitä ihmisiä on niin monenlaisia, kuten hiljaisia, miettiväisiä, räväköitä tai äänekkäitä. Voi olla auki uudelle, tai sitten voi olla sulkeutunut omaan rauhaansa syystä tai toisesta. Työpäivän jälkeen minuun sattuu, ja haluan olla kotona hiljaa kissojen kanssa. Hurina, pörinä, kissain karvat. Toiselle uimahallin kaiut, tai rantasauna, pyrähdys, uinti, sauna, ja hällä on verkot siinä. Oma tila on niin kallis.
Mahtaako kukaan yksinäinen etsiskellä netistä turvaverkkoa? Niitä on tarjolla edulliseen hintaan, ja ihan kaiken kokoisien trampoliinien ympärille. Ja tramppa, hyvät ihmiset sentään, se ei sovi aikuisille. Sieltä internetistä löytyvät kuitenkin kaikkein tärkeimmät verkostot, eikä nyt taida olla huono hetki liittyä niihin, jos itsellä on kaikki riittävän hyvin.
Onnekkaille paras ja jokapäiväinen verkko on puoliso. Ihanteellisimmin siinä turvaverkossa voi takertua asioihinsa jo paljon ennen kuin huomaa edes kokevansa isompaa ongelmaa. Puoliso saattaa mieluusti korjata kurssia oikeaan suuntaan.
Jotkut ihmiset ovat luonnostaan tai ammattiuransa takia osa turvaverkkoa.
Jotkut ihmiset ovat luonnostaan tai ammattiuransa takia osa kovin monien turvaverkkoa. Tämä on varmasti tuttua yhdelle jos toisellekin hoitajalle, terapeutille, sossulle ja lääkärille. Siitä ei kai voi olla kuin kiitollinen, ja lopulta vääntää kännykästä äänet pois, ettei sairastu vahvuuteen. Tällä hetkellä monet pakahtuvat ahdistukseen monestakin syystä, ja sitä ahdistusta kantavat ihan liian harvat. Kolmannen sektorin toimijat säätiöinään ja seurakuntinaan pystyvät nyt entistäkin lukemattomimpiin pelastuksiin.
Itänaapurissa tehdään rikoksia ihmiskuntaa vastaan. Suomessakin on jo suositeltu varautumista ensin avustamaan pakolaisia, sitten säästämään energiaa. Meillä Suomessa on järjestäytynyt yhteiskunta, jonka liepeillä osattomaksi silti jääviä varten on monia toimijoita – esimerkiksi säätiöitä ja kirkkoja. Kotihoidon työntekijät saattavat venyä äärimmilleen, ihan kuten vapaaehtoiseen työhönkin omistautuneet. Silti hyvinvointiyhteiskunnan merkit, kuten oikeus hoivaan ja perusturvaan, ovat myllerryksessä ja otsikoiden tekijöiden huomio on jossain aivan muualla. Nämä asiat – hoi! – ovat kaiken kivijalka sittenkin, vaikka niiden päällä tanssittaisiin bikineissä.
Mitkä ne turvaverkot sitten kenellekin ovat? Toiselle läheiset, ystävät, sukulaiset. Toiselle eivät varsinkaan ihmiset, vaan oman kodin hiljaisuus, työt, puurtaminen ja eräpäivästä toiseen selviytyminen. Halutaan pitää katse maalissa, paremmassa. Joillekin työ tuntemattoman ihmisen hyväksi. Vapaaehtoistyöhön osallistumisen tiedetään olevan yksi niistä toimista, jotka luovat tekijälleen eniten onnea.
Katse voi suuntautua kauas, tai sitten oikein lähelle. Häpeähän se taitaa olla, mikä tappaa meikäläiset. Hävetä pyytää apua, hävetä itseään, hävetä epäonnistumista. Jos vain jokainen tuhon partaalle päätynyt avaisi suunsa. Siinä voisi olla ensimmäinen askel uuteen.
Joku ihminen on saattanut olla ihan kummissaan keskellä avioeroa serkkunsa sohvalla nukkumassa, ja ihmetellyt, kuinka paljon sellaista rakkautta on, jota ei ole ollenkaan huomannut. Silloin viimeistään olisi täytynyt ymmärtää, että nythän minua kannatellaan.
Toivon jokaiselle Merimieskirkon tukijalle, lukijalle ja jakajalle parasta syksyä ja talvea.
Kirta Kuusniemi
yleislääkäri
