Oltuaan lähes sata vuotta Albertinkatu 2:ssa ja sitä ennen 20 vuotta Fredrikinkatu 19:ssä Merimieskirkon keskustoimisto muutti uusiin tiloihin Helsingin Herttoniemeen maaliskuussa 2018.
Anomus Suomalaisten merimiesten ulkomaan satamissa sielunhoitoyhtiö -nimisen yhdistyksen perustamisesta sääntöineen jätettiin keisarilliseen senaattiin elokuussa 1874. Senaatin myönteinen päätös on päivätty 22.6.1875, ja seuran perustava kokous pidettiin Helsingissä Nikolain kirkon (nyk. Tuomiokirkko) itäisessä paviljongissa 30.9.1875.
Alkuvuosina säännöissä määritelty kuusimiehinen johtokunta kokoontui eri paikkakunnilla eri paikoissa, joista yksi oli Leppäsuon perhehuvila, jossa pääsihteeri asui. Hänen muutettuaan omaan asuntoon Fredrikinkatu 19:ään myös Merimieskirkon toimintaa johdettiin sieltä vuodesta 1902 lähtien.
Kesäkuussa 1914 seura vuokrasi Sailors Home -säätiöltä käyttöönsä huoneiston samasta osoitteesta. ”Se on sopiva pienempiä kutsuiltoja ja ompeluseurojen kokouksia varten, mutta liian pieni suurempia kokouksia varten”, kirjoitettiin Merimiehen ystävässä 6/1915.
Neljä huonetta käsittävässä toimistossa työskentelivät pääsihteeri, rahastonhoitaja, toimistonhoitaja, vahtimestari ja muutama apulainen. Myös Helsingin Satamalähetys tukeutui vuodesta 1918 lähtien seuran toimistoon, jonka yhteydessä sillä oli lukusali. Merimiesten ruokailupaikaksi, ompeluseuran työskentelypaikaksi sekä seuran johtokunnan kokoontumispaikaksikin ahtaat ja tarkoitukseensa vähemmän soveltuvat tilat venyivät.
Oma puutalo Punavuoresta
Kun omistaja sanoi vuokralaisensa irti, eikä soveltuvaa vuokrahuoneistoa löytynyt, oli seuran hankittava itselleen oma toimitalo. Se osti vuonna 1923 Albertin- ja Sepänkadun kulmauksessa olevan tontin eli Sidensvansen-nimisen korttelin rakennuksineen. Näin seura sai keskustoimistonsa Albertinkatu 2:een.
Talon oli rakennuttanut kaakeliuunintekijästä rakennusmestariksi kouluttautunut urakoitsija Johan Ferdinand Nordberg kaupungilta ostamalleen tontille. Rakennuksen valmistuttua vuonna 1890 talon omistaja Nordberg vuokrasi suurimman osan huoneistoista ja huoneista, mutta muutti itsekin perheineen asumaan talon toiseen kerrokseen. Alempaan kerrokseen hän avasi siirtomaatavaraliikkeen, jonne sisäänkäynti oli talon kulmasta.
Tuolloin Albertin- ja Sepänkadun kulma tuntui olevan etäisessä kolkassa kaupungin keskustasta. Kulmatalosta oli avoin näkyvyys merelle, jonka sittemmin on estänyt Eiran kaupunginosan rakennukset. Matala puurakennusasutus oli tuolloin varsin yleistä ja Sepänkatu 7:n ja Albertinkatu 2:en risteykseen kohonnut arkkitehtonisesti tyylikäs puurakennus edusti vanhaa, alkuperäistä Helsinkiä saaden kehuja ulkomuodostaan.
Suhteellisen aktiivisesta rakennustoiminnasta huolimatta 1890-lukua leimasi lamakausi. Suuri osa tämänkin talon vuokralaisista sai asua maksamatta vuokraa, kunhan huolehtivat asuntonsa lämmittämisestä. Tulisijoja talossa oli kaikkiaan 67. Pian Nordberg möikin taloudellisesti kannattamattoman talon eteenpäin.
Kulmatontilla sijainneet rakennukset Merimieskirkko osti 825 000 markalla, pääosin velaksi. Muutto taloon tapahtui kesäkuun ensimmäisenä päivänä 1923. Seura otti käyttöönsä pienen osan talosta loppujen huoneistojen jäädessä edelleen vuokralle. Kulmassa olevan rakennuksen alempaan kerrokseen muutti myös Helsingin Satamalähetys.
Talon kunnostaminen pääsi käyntiin vasta muuton jälkeen, minkä vuoksi toimisto oli sullottava kesän ajaksi pariin pieneen huoneeseen. Talon velat ja kulut olivat suuret yksin palovakuutuksen ollessa 1 390 000 markkaa. Remonttikustannukset lisäsivät taakkaa 120 000 markalla. Toimitalo saatiin kuitenkin pian rahoitetuksi laivanvarustajaperhe Trobergin kahden miljoonan markan lahjoituksella.
Toimitalon hankinta saatiin rahoitetuksi laivanvarustajaperhe Trobergin lahjoittamalla 2 miljoonalla markalla. Niin ikään sisustamisen mahdollisti ompeluseurojen, yritysten ja yksityishenkilöiden lahjoitukset.
Perusteellisen remontin tuloksena kulmarakennukseen saatiin mm. merimieskirkko, toimistohuoneita, arkistohuone, johtokunnan huone, keittiö ja lukusalihuone. Tämä edellytti mm. monen seinän purkamista tai siirtämistä, katon korottamista, portaiden rakentamista ja sisäänkäynnin leventämistä. Merimieskoti samaan yhteyteen jäi vain toiveeksi.
Sisustamisen mahdollisti pitkälti niin ompeluseurojen (merimieskirkkopiirien), yritysten kuin yksityishenkilöiden lahjoitukset. Kirkkosaliin saatiin mm. Saksan Oberammergausta hankittu arvokas puinen krusifiksi sekä vanhasta hopeasta taotut ehtoollisastiat.
Oman talon, kirkon ja lähetyshuoneiston vihkiäisjuhlaa vietettiin parinsadan hengen voimin illalla 27.10.1923. Merimiehen ystävä 11/1923 kertoo, että Piispa Jaakko Gummerus vihki kirkon herran temppeliksi Jeesuksen sanoilla: ”Älkää peljätkö! Minä olen.” Tapahtuma ja seuran toiminta saivat osakseen suurta julkisuutta sanomalehdissä.
Tilat nähtiin etenkin alkuvaiheessa kuitenkin ylimenokauden tiloina. ”Yksi merimiesten ja meidänkin kauneimpia toiveita on tarkoitustaan varten rakennettu ja tarpeeksi avara merimieskirkko, jonka yhteydessä olisi sopivat lukusalit, oleskeluhuoneet ja kristillinen merimieskoti. Se pitäisi sijaita joko Eteläsataman tai Jätkäsaaren sataman läheisyydessä”, lukee Merimiehen Ystävässä 6-7/1924.
Toisaalta lehdessä 10/1924 eräs merimies kuvailee näkemäänsä ylistävin sanoin: ”Suuri huone on kerrassaan miellyttävä. Ihmeellinen, reipas ja toverillinen mieliala vallitsee. Viereisessä huoneessa on kuin kotonansa. Varmasti tulemme tänne uudelleen!”
Kahden vuoden kuluttua muutosta rakennusta laajennettiin, jolloin mm. ompeluseurat saivat käyttöönsä avaran salin. Vuonna 1926 aloitti seuran omistamissa tiloissa myös Suomen Kokki- ja stuerttikoulu, joka rahoitti toimintansa itsenäisesti. Oppilaitoksessa ”voitiin kouluttaa merimieslähetyksen hengessä ammattitaitoisia ja tavoiltaan kunnollisia stuertteja ja kokkeja.”
Pommitukset vaurioittavat rakennuksen
Helsingin ankarissa pommituksissa helmikuussa 1944 rikkoutuivat ensiksi Merimieskirkon toimitilan ikkunat ja 26.2. jälkeisenä yönä putosi pommi merimieskirkon viereen Albertinkadulle aiheuttaen ympäristössä suurta hävitystä. Osa kirkon seinää kaatui sisälle, ja koko rakennus tuli käyttökelvottomaksi. Muun muassa vanha puinen krusifiksi löydettiin seuraavana aamuna rikkoutuneena alttarilta. Toimisto oli siirrettävä merimieslähetysjohtajan virka-asuntoon Huvilakadulle.
Seuran toimitalon korjaaminen pantiin alulle heti sodan päätyttyä, ja rakennus oli valmis kesällä 1945. Krusifiksikin korjautettiin. Merimieskirkon vihki uudelleen käyttöön vastikään Tampereen piispaksi valittu Eelis Gulin seuran 70-vuotisjuhlien yhteydessä 4.10.1945.
Kokonaan uuden toimitalon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi 1950-luvun lopulla. Pommituksen heikentämiä vanhoja puurakennuksia ei kannattanut enää perusteellisesti korjata eikä niiden ylläpito ollut taloudellista. Seuran johtokunta hyväksyi vuonna 1960 ja ylimääräinen kokous vuonna 1961 suunnitelman purkaa puutalot ja pystyttää niiden tilalle osakeyhtiön omistama asuinrakennus, josta seuralle varattiin riittävät toimitilat. Vanha puinen toimitalo purettiin vuoden 1962 alussa, eikä sen vuoksi kyseisenä vuonna seuralla ollut lukusalia Helsingissä.
Rakennusliike Otto Wuorio Oy:n pystyttämä rakennus Albertinkatu 2:een valmistui keväällä 1963, ja seuran toimisto muutti uusiin tiloihin vapuksi. Lukusalihuoneisto sekä kokous- ja toimistohuoneet käsittivät yhteensä 680 neliömetriä. Tilat vihki käyttöön piispa Ilmari Salomies 9. lokakuuta samana vuonna.
Kokki- ja stuerttikoulu sai tässä yhteydessä uudet tilat Käpylästä. Maamme neljästä kokki- ja stuerttikoulusta tämä lopetti viimeisenä toimintansa vuonna 1966. Kokkien ja stuerttien koulutus siirtyi valtion ylläpitämiin merimiesammattikouluihin.
Lukusali suljettiin vuonna 1969, joten Helsingin merimieslähetysaseman toiminta päättyi, mutta keskustoimisto jäi paikoilleen. Alakerran jäätyä tyhjilleen se vuokrattiin 1970-luvun alussa Insalco Oy:lle, joka toimi tiloissa aina 1980-luvun loppupuolelle. Tästä oli Merimieslähetykselle sekin etu, että Insalcolla oli telex-laite, jolla saatettiin pitää yhteyksiä kaukaisiinkin merimieskirkkoihin Suomen konsulaattien ja edustustojen kautta. Esim. Puolaan ja Argentiinaan oli ajoittain muutoin liki mahdotonta saada viestiä nopeasti perille, mutta konsulaatin teleks toimi aina.
Viimeisin vuokralainen oli vuonna 1990-luvun puolivälissä tiloihin tehdyn ilmastointi- ja pintaremontin jälkeen Helsingin kaupunki ja käyttäjänä oli päiväkoti. Ruotsinkielisen ”dagiksen” muutettua talosta pois vuonna 2012 alimmat kerrokset jäivät tyhjilleen.
Keskustoimiston rooli muuttuu
2000-luvulla keskustoimiston rooli ja sen tekemä työ muuttui yhä enemmän varsinaisen toiminnan tukipalveluiksi ja hallinnolliseksi työksi. Niinpä esimerkiksi meripuoti, jossa myytiin kannatustuotteita ja muuta tavaraa, lopetettiin keskustoimistolta ja tavaroiden myynti siirtyi kokonaan Vuosaaren merimieskirkolle.
Vuonna 2016 alkoi Merimieskirkko etsiä uusia pienempiä tiloja keskustoimistolle. Albertinkadun tiloista keskustoimiston käytössä oli enää ylin kerros ja sekin oli käynyt turhan isoksi paitsi keskustoimiston roolin muuttumisen myös henkilökunnan vähenemisen vuoksi. Tiedossa oli, että Albertinkadun ja Sepänkadun kulmakiinteistöön oli tulossa myös linjasaneeraus lähivuosina.
27. marraskuuta 2017 allekirjoitettiin Merimieskirkon keskustoimiston tilojen kauppasopimus, jossa Merimieskirkko myi omistamansa tilat Albertinkatu 2:ssa Elysion kiinteistökehitys Oy:lle. Kauppasopimuksen allekirjoitti Merimieskirkon puolelta pääsihteeri Hannu Suihkonen ja Elysion Oy:n puolelta Varpu Mäntylä. Välittäjänä kaupassa toimi LKV Anne Tauschi Kahdeksas päivä Oy:stä. Rakennuttaja alkoi kesällä 2018 remontoida tiloja asuinhuoneistoiksi.
Oltuaan lähes sata vuotta Albertinkatu 2:ssa Merimieskirkon keskustoimisto muutti uusiin tiloihin Helsingin Herttoniemeen maaliskuussa 2018. Hitsaajankatu 4:n reilun 170 neliömetrin toimitila, joka sijaitsee rakennuksen ylimmässä eli kuudennessa kerroksessa, on vuokrattu Nordea Henkivakuutus Suomi Oy:ltä. Lukuun ottamatta pääsihteerin huonetta työpisteet sijaitsevat kahdessa tiimihuoneessa.
Tilojen käyttöön siunaamisen toimitti Helsingin piispa Teemu Laajasalo 13.9.2018.
