Laivakuraattorityö 40 vuotta

Kaksi miestä seinälle ripustetun ruorin edessä.

Laivakuraattorityössä kohtaavat varustamoiden henkilöstöhuollon tavoitteet ja Merimieskirkon kristilliset perusarvot.

Merimieskirkon laivakuraattorityön aloittamisesta tuli vuonna 2023 kuluneeksi 40 vuotta. Aikanaan laivapappityön kokeilusta vakinaistettu toimintamalli on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen merenkulun parissa ja herättää edelleen kiinnostusta merimieskirkkojen kansainvälisessä yhteisössä.

Juhlavuosi huipentui lokakuiseen juhlaviikonloppuun, johon sisältyi entisten ja nykyisten laivakuraattoreiden tapaaminen illallisen merkeissä sekä seminaari seuraavana päivänä.
Seminaarissa laivakuraattorityön pioneerit Ari Lindqvist ja Jorma Virtanen kertoivat toiminnan alkuajoista. Lindqvist työmuodon historiasta ja Virtanen kokemuksistaan laivoilla.

”Toiminta alkoi laivapappityökokeiluna. Aloittamisen taustalla olivat Kauko Purasen seilauskokemukset risteilyaluksella ja Seppo Leveelahden lyhytseilaukset Italiassa sekä Nesteen isojen tankkereiden kapteenien pyyntö saada Merimieskirkon työntekijä laivoille”, Lindqvist muistelee.

Kokeiluseilauksien jälkeen työ aloitettiin laivapappityö-nimisenä. Kysynnän kasvaessa lisätyövoimaksi tuli Pertti Ruotsalainen rahtilaivoille sekä seurakuntien työntekijöitä parin viikon seilauksille. Laivoilla seilaaville alettiin järjestää myös koulutusta.

Pian laivapappeja kysyttiin myös Ruotsin-laivoille. Tehtävään palkattiin Kurt Edlund, joka aloitti seilaukset Silja Linen laivoilla.

Vuonna 1990 laivapappityö-nimi muutettiin laivakuraattorityöksi, kun seilauksille pääsivät koulutuksen jälkeen muutkin kuin papit. Joulun jälkeen sattunut Finn-Puskun kaatuminen toi debriefing- eli jälkipuinnin mukaan koulutukseen ja työhön.

Estonia-onnettomuus vuonna 1994 ja siitä johtunut laivakuraattorityön kysyntä johtivat kuraattoritoiminnan laajenemiseen seurakuntien tukemana. Varustamoiden kanssa tehtiin sopimukset debriefing-palvelusta, ja Merimieskirkolla alkoi toimia ympärivuotinen kriisipäivystys.

”Ajatukseni oli tuolloin, että Merimieskirkon työ olisi luonteva osa varustamon toimintaa”, Lindqvist kertoo.

Tällaiseksi tuli debriefing-palvelu ja toisaalta merenkulkualalla uutena käyttöön otettu laatujärjestelmä, jonka yhtenä tärkeänä osana oli henkilöstöhuolto eli henkilöstön hyvinvointi osana merenkulun turvallisuutta.

”Huomasin, että tuollaista henkilöstöhuoltoa olimme tehneet koko ajan, mutta emme vaan olleet määritelleet tavoitettamme merenkulun ammattisanastolla!”

Siinä se oli: motivoitunut, hyvin voiva merenkulkija antaa paremman työpanoksen ja terve sielu terveessä ruumiissa vähentää inhimillisen erehdyksen ja virheiden määrää ja siten parantaa meriturvallisuutta.

”Siinä kohtasivat varustamoiden tavoitteet ja Merimieskirkon kristilliset perusarvot.”

”On tärkeää nähdä laivakuraattorityö Merimieskirkon palvelutuotteena ja varustamot palvelun asiakkaina. Tämä edellyttää laivakuraattorityön olemista niin laadukkaana ja ammattimaisena, että varustamoiden kannattaa siihen satsata”, Lindqvist tähdentää.

Kaksi miestä seinälle ripustetun ruorin edessä.
”Olemme olleet yhdessä tukemassa niin yksittäisen merenkulkijan elämää kuin merenkulun turvallisuutta. Kiitos teille kaikille entisille ja nykyisille laivakuraattoreillejoille ja sen työn tukijoille”, lausuivat Jorma Virtanen ja Ari Lindqvist seminaaripuheissaan.

Jorma Virtanen, joka toimi laivakuraattorina 1990-luvun puolivälissä kolmen vuoden ajan seilaten 20 eri laivalla, kertoi muistiinpanojensa perusteella, että ei alkuun itse osannut arvostaa laivakuraattorityötä. Vaikka hän kävi hyviä keskusteluja heti ensimmäisistä päivistä lähtien, hän koki työn ja sen tuloksen varsin näkymättömäksi.

”Myöhemmin keskustelut muuttuivat itsellenikin merkityksellisiksi ja nyttemmin psykoterapeuttina näen yksittäisenkin kohtaamisen merkityksen arvokkaaksi.”

Virtasen periaatteena oli, että mahdollisimman nopeasti työn alettua hän tapasin koko laivan henkilöstön ja ilmoittautui viralliseksi apulaiseksi mihin vaan tehtävään. Aivan kuten Ari Lindqvist oli koulutuksissaan opastanut.

”Yritin tehdä kaikilla osasoilla konkreettista, fyysistä työtä henkisen työn ohella. Se oli keino olla lähellä merenkulkijan arkea ja rakentaa luottamusta”, Virtanen kertoi.

Ja kun jotain ei osannutkaan, Virtanen ei empinyt kysyä neuvoa heiltä, jotka olivat sen alan ammattilaisia.

”Neuvoa kysyminen näyttäytyy meille kaikille asiantuntijuuden arvostamisena”, hän rohkaisee meitä jokaista pyytämään apua matalalla kynnyksellä.

Yksi erityispiirre laivakuraattorityössä on vertaiskokemus. ”Kun lähtee mukaan toisen ihmisen kanssa samoihin olosuhteisiin mahdollisimman lähelle hänen elämänkokemustaan, ymmärtää paljon hänen arjesta ja sen mukanaan tuomista haasteista.”

”Tämän kokemuksen myötä olen osannut jälkeenkin päin arvostaa erilaisia vertaistyhmiä ja erilaista vertaistyötä”, Virtanen totesi.

Jorma Virtanen muistutti, että laiva ja etenkin rahtilaiva on suljettu yhteisö, jossa ollaan samojen ihmisten kanssa yhtäjaksoisesti pitkiäkin aikoja. Niinpä keskustelut sivusivat usein ihmissuhteita joko laivalla tai kotona.

”Ulkopuoliselle jokin murhe saattoi tuntua pieneltä, mutta merenkulkijalle se saattoi olla suuri – etäisyyden tai läheisyyden takia.”

”Merimieskirkkotyö opetti minulle, ei mikään murhe tai onni ole liian pieni tai suuri, jottei sitä voisi kuunnella tai käsitellä.”

Varsinaisen työn lisäksi laivakuraattorin tehtävänä saattoi olla vapaa-ajan toiminnan järjestäminen laivalla tai vaikkapa tulkkaus mitä erilaisimpien tavaroiden ostosmatkoilla. ”Koin, että Merimieskirkon tuli palvella ihmistä niissä tarpeissa, joita ihmisellä juuri sillä hetkellä on. Ja näinhän se on edelleenkin.”

Virtanen toi esille, että nykytietämyksen mukaan eri työpaikoilla olisi hyvä olla kuuntelija, olipa se sitten kuraattori, terapeutti tai työnohjaaja, koska työtahti on monilla paikoilla hektinen.

”Merimieskirkko on oivaltanut vastata tähän tarpeeseen merenkulkijatyössä resurssiensa puitteissa. Uskon vahvasti laivakuraattorityöstä olleen ja olevan hyötyä merenkulkijoille.”

Kolmisenkymmentä henkilöä istuu ja juttelee pöytiensä ääressä salissa.
Laivakuraattorityön 40-vuotisseminaariin osallistui niin nykyisiä kuin entisiä laivakuraattoreita sekä yhteistyökumppaneita.

Johtaja Marina Paulaharju Merimieseläkekassasta toi tervehdyksessään kiitokset Merimieskirkolle sen tekemästä ”ansiokkaasta ja arvokkaasta, 40 vuotta kestäneestä merenkulkijatyöstä erityisesti merenkulkijan henkisen hyvinvoinnin eteen”.

”Kohtaamiset laivoilla ja satamissa ovat hyvin tärkeitä, sillä kuraattori on neutraali ja ulkopuolinen kuuntelija ja merenkulkijan elämää ymmärtävä olkapää. Kynnys tulla juttelemaan on pidetty matalana.”

Paulaharju antoi kiitosta myös hyvästä yhteistyöstä. ”Yhdessä olemme enemmän. Sen ovat osoittaneet monet projektit, kuten Formare-hyvinvointiohjelma ja Lobas, laivatyön johtamisvalmennushanke sekä monet muut yhteistyöt vuosien varrella.”

Huom! Artikkelin loppuosaa täydennetään lähipäivinä.

Laivakuraattorityön seminaarin iltapäivällä Merimieskirkon palkattu laivakuraattori Mia Haapakorva ja nimikkolaivakuraattori Esa Pyöriä kertoivat nykypäivän laivakuraattorityöstä.

Lisäksi Finnlinesin henkilöstöjohtaja Jan Lauréll kertoi varustamon työkaluista henkilöstön huollossa ja Terveystalon työterveyshoitaja Tuire Husu työterveyden välineistä.