Petri Laaksosen sävelmät valavat uskoa ja luovat toivoa. Hänen musiikkinsa on puhutellut suomalaisia jo 25 vuotta.
Teksti ja kuvat: Marko Toljamo
Aloitetaan Euroviisuista. Siitähän se alkoi Petri Laaksosenkin menestyksekäs ura lauluntekijänä. Vuonna 1985 Sonja Lumme voitti Suomen euroviisukarsinnat ja edusti maatamme Göteborgissa kappaleella Eläköön elämä. Sävellyksen siihen oli tehnyt vasta parikymppinen nuorukainen.
”Olin haaveillut säveltäjän urasta jo pitkään ja minulla oli haave saada joku laulu levylle. Yleisradio oli julkistanut avoimen sävellyskilpailun ja päätin, tosin aralla mielellä, osallistua kisaan”, Petri taustoittaa.
Sanat lauluun Petri pyysi V.P. Lehdolta, jota Petri ei entuudestaan tuntenut, mutta löysi tämän yhteystiedot puhelinluettelosta.
Syntymäpaikkakunnalla Sauvossa Petri oli laulanut eri tapahtumissa jo 8-vuotiaasta lähtien ja voittanut Karjalan Liiton laulukilpailujakin. Turun seudulla muistetaan myös Petrin ja hänen äitinsä yhteisesiintymiset, joissa Petri lauloi ja äiti esitti runoja. Vanhemmiltaan Petri on saanut niin varsinaissuomalaisen kuin karjalaisen perimän.
Laulu- ja pianotunneilla musiikkiopistossa Petri alkoi käydä perheen muutettua Paimioon. Päästyään tuoreena ylioppilaana Turun opettajankoulutuslaitokseen Laaksonen jatkoi lauluopintoja konservatoriossa. OKL:ssä alkaneesta sävellysharrastuksesta tiesi vain hänen pianosoitonopettajansa. Muutama keskeneräiseksi jäänyt luonnos opintojen aikana syntyi, mutta Petrin ensimmäinen julkaistu sävelmä on juuri tuo voitokas Eläköön elämä.
Menestys Suomen Euroviisuissa oli nuoren ja kilpailuhenkiseksi tunnustautuvan säveltäjän jatkon kannalta ratkaiseva.
”Kyllä voitto oli halolla päähän -kokemus”, Petri muistelee. ”Kaipasin rohkaisua, ja menestys antoi varmuutta jatkaa säveltäjän uraa. Olisin ehkä muuten päätynyt vain pöytälaatikkosäveltäjäksi.”
Ei päätynyt. Euroviisuissa on kuultu ensisävellyksen jälkeen seitsemän Petrin sävellystä – tunnetuimpina niistä Sata Salamaa ja Oot voimani mun. Kaikkiaan Laaksoselta on ilmestynyt noin 20 levyä, joista 13 soololevyä.
Puhuttelevien tekstien sävel
Laaksosen säveltämissä lauluissa, tyylilajista riippumatta, on aina sanoma ja kappaleet ovat monesti tulkinnallisesti haastavia. Dramatiikkaakin niissä kuulee.
”Luulen, että V.P. Lehtokin aisti, että olen hieman syvällisempi kaveri ja kirjoitti sanoihin syvyyttä. Pyrin niin railakkaamilla kuin kaihoisilla kappaleilla ilmaisemaan toivoa. Se kertonee, että kaipaan sitä itsekin.”
Petri kertoo, että hyvä laulu on sellainen, jossa kuulijalle jää tilaa. Musiikin kieli ei ole rajattu.
”Kuulija voi itse päättää, miten laulu puhuu juuri hänelle ja mitä se hänelle tarkoittaa. Toivon, että jatkossakin onnistun tekemään ja esittämään lauluja, jotka puhuttelevat ihmisiä.”
Muutama vuosi sitten säveltäminen tyrehtyi, kun ensin kuoli äiti ja sitten yhdeksän kuukauden päästä pikkuveli. Isä oli kuollut jo Petrin ollessa nuori.
”Oli tyhjä ja tarpeeton olo. Mietin, ettei työlläni ole tämän keskellä merkitystä. Olinko laulanutkin heitä varten”, Petri mietti.
Työ oli kuitenkin se, joka surusta nosti. Petri päätti käsitellä asian musiikin keinoin ja alkoi tehdä levyä kuolemasta, jäähyväisistä ja rakkaudesta edesmenneitä kohtaan. In memoriam -levyä seurasi vuonna 2015 konserttikiertue, johon kansa tuli paitsi kuuntelemaan myös suremaan omien läheistensä poismenoa.
”Asian käyminen läpi toisten kanssa oli voimaannuttava kokemus. Elämän pitää jaksaa elää, vaikka ympärillä asiat muuttuvat.”
On äidin runoharrastuksen perua, että Petri on löytänyt esimerkiksi Eino Leinon, Uuno Kailaan ja Kaarlo Sarkian runoja sävellettäväksi.
”Niissä on syvää inhimillistä viisautta, joissa on kuvattu taitavasti ihmisen tuntoja ja koettua elämää. Niitä voi pysyvyydessään verrata jopa Raamatun kertomuksiin.”
Aloittaessaan laulun säveltämisen Laaksonen kertoo uppoutuvansa ensin sen tunnelmaan, josta lähtee virittelemään siihen sopivia sointuja ja melodioita. Vaikka Petri on puhelias ja leikkii usein sanoilla, lauluja hän ei itse sanoita. Hän säveltää muiden tekstejä, jotka puhuttelevat häntä itseään ja jotka tuntuvat merkitykselliseltä. Niitä löytyy vanhojen klassikoiden lisäksi uusista runoistakin.
Runoilija ja sanoittaja Anne-Mari Kaskisen kanssa Petri on tehnyt enimmäkseen hengellisiä lauluja. Vuoden 1985 läpimurtonsa jälkeen Laaksosen ollessa armeijassa hän soitti sotilaskodin puhelimesta Kaskiselle, jonka afrikkalaisen gospel-messun sanoitukset olivat tehneet Petriin vaikutuksen.
”Sen seurauksena osallistuimme Kansan Raamattuseuran laulukilpailuun ja voitimme sen.”
Laaksosen ja Kaskisen yhteistyö jatkui 1990-luvulla, jolloin syntyivät mm. kolme Tuomaslaulukirjaa ja runsas määrä mukulamessulauluja sekä hengellinen, Hiljaisuuden lauluja -sarjan Sininen hetki -äänite.
”Kaskisella on runoissaan samanlainen ote kuin vanhoilla runoilijoilla. Tekstit innostavat avaruudellaan ja ihmisluonnon ymmärtämisellä.”
Hyppy tuntemattomaan
Ensimmäisten menestyskappaleiden jälkeen Petri Laaksonen toimi vielä vuosina 1987-1994 musiikinopettajana Helsingin Laajasalon yläasteella ja lukiossa, jossa hän tuli perustaneeksi myös suuren sekakuoron.
”En vielä tuolloin rohjennut tähdätä ammattimuusikoksi. Opettajan työt täytti aikani ja latasin musiikilliset intohimoni kuoron johtamiseen.”
Vuonna 1991 kuorolaisista koottiin itsenäisyyspäivän juhlaa varten pienempi Könsikkäät-mieskuoro, jota Petri edelleen johtaa vapaaehtoispohjalta. Kuoron toisena johtajan toimii Ilppo Lukkarinen.
”Pojat toivoivat itse, että kuoro jatkaisi koulun jälkeenkin. Käymme edelleen konsertoimassa. Koen kuoron soundin ja musiikin ilon hyvin palkitsevana.”
Laaksonen liittyi pian mukaan myös Ylioppilaskunnan laulajiin, jossa hän oli vuoden ajan mukana ja lauloi ykköstenorin osaa. Parin vuoden päästä kuoro oli tekemässä levyä, johon Petriltä pyydettiin kahta laulua. Toinen syntyneistä lauluista oli Täällä Pohjantähden alla.
Huippusuositun kappaleen vuoksi ihmiset etsivät kaupoista Petri Laaksosen levyjä, joita ei vielä ollut. Warner-musiikin tuottajan myötävaikutuksesta Petri heittäytyi täysipäiväiseksi muusikoksi ja alkoi tehdä sävellyksiä tulevaan levyynsä.
”Minulla oli hyvä työ ja mietin, uskallanko hypätä tuntemattomaan. Sitten ajattelin, että jos en nyt tartu tilaisuuteen, niin saanko toista mahdollisuutta.”
Ensimmäinen oma levy Täällä Pohjantähden alla ilmestyi 1994, lähes 10 vuotta Petrin ensimmäisestä menestyskappaleesta. Hänen tunnistettava äänensä jäi heti suomalaisten mieleen.
Avoimuus luokittelun sijaan
Levyistään Petri Laaksonen on saanut kultaa ja platinaa, mainetta ja kunniaa. Jalat hänellä on silti pysynyt tukevasti maassa.
”Olen aina ollut oma itseni, enkä ole halunnut vetää mitään roolia. Kiitän vanhempiani, että olen saanut luonnollisuutta ja rehellisyyttä korostavan kotikasvatuksen.”
Ensimmäisen levynsä jälkeen Tuomasmessun laulajanakin tunnettu Laaksonen alkoi saada kutsuja pitämään kirkkokonsertteja. Hän oli ensimmäisiä kirkoissa konsertoivia viihdelaulajia, eikä 1990-luvulla yhdistelmä sopinut kaikille. Toisille Laaksonen oli liian ”maallinen”, toisille liian ”hengellinen”.
”Sisältö on se, joka ratkaisee. Itse olen tarkka siitä, että kirkossa esittämäni musiikki ruokkii ihmisiä juuri siinä tilassa ja tilanteessa. Toisaalta viihdekonsertissa vaikkapa tanssilavalla liika hengellisyys voitaisiin tulkita painostavaksi.”
Avarakatseisuuden puolesta Petri on puhunut myös Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostossa, jossa hän on nyt viidettä kauttaan.
Kirkkoa on ravistellut niin rotu-, naispappi-, seksuaali- kuin turvapaikanhakijakysymykset.
”Toivon, että kirkko näyttäytyy sellaisena, että se on avoinna kaikille, olipa ihminen millainen tahansa, ja että kirkko ei jaottele ihmisiä. Tällaista luokittelua haluan vähentää ja vastustaa.”
”Parhaimmillaan kirkko ja seurakunnat tarjoavat lohtua ja toivoa tasapuolisesti kaikille. Arvostan suuresti myös hiljaista hengellisyyttä. Heitä, jotka eivät tuo hengellisyyttään esille.”
Omaa uskoaan Petri kuvailee kansankirkolliseksi. Uskoon hän sanoo tulleensa 15-kesäisenä rippileirillä Vivamossa.
”Minusta ei ole merkityksellistä määritellä uskoa. Tärkeämpää on se, mitä usko ihmisessä herättää. Saako se auttamaan muita, näkemään toisen hätää ja turvan tarvetta, ottamaan vastuuta lähimmäisestä?”
Kesäkonsertit täynnä elämää
Koronapandemian vuoksi muiden artistien tavoin Petri Laaksosen kevään ja kesän keikat peruuntuivat. Taloudellisesti isku ei ollut Laaksoselle massiivinen, sillä tälle kesälle hän ei poikkeuksellisesti ollut suunnitellut konserttikiertuetta.
Takana on viime vuonna 30 paikkakunnalla pidetty kiertue 25-vuotisen taiteilijanuran juhlistamiseksi.
”Kiertue oli rohkaiseva kokemus. Joka paikkaan tuli enemmän ihmisiä kuin olin odottanut, vaikka en ole säveltänyt uutta tuotantoa vähään aikaan. Ehkä olen näiden vuosien aikana onnistunut tekemään lauluja, joita ihmiset haluavat yhä kuulla.”
Merimieskirkon elokuisessa kesäjuhlassa, joka jouduttiin perumaan, Laaksosen oli määrä pitää iltakonsertti.
”Olin innostunut tästä kesäkonsertista Helsingissä ja olin jo suunnitellut kappalelistaa. Olisin mielelläni esiintynyt kesäjuhlassanne.”
Petri sanoo, että on aina tykännyt kesäkonserteista, jolloin ihmiset ovat iloisia ja täynnä elämää. Suomen suven valo tuo muassaan hyväntuulisuutta ja lämpimiä tunteita.
Laaksosen kesä menee mökillään Paraisilla. Urheilua harrastavana hänellä on rannassa kajakki ja soutuvene, jos ei sulkapalloon löydy vastapelaajaa.
”Olen puuhailija ja mökillä on aina tekemistä puutöistä maalaamiseen. Kaupunkiasunnossani Helsingissä kaipaan luonnon äärelle”, meren rannoilla syntynyt Laaksonen kuvaa.
Kesäkonserttien ohessa Petriä innostavat vuosittaiset joulukonsertit. Sen vuoro tulee ruska-aikaan sijoittuvan Lapin-kiertueen jälkeen.
”Olen pitänyt joulukonsertteja 25 vuotta, mutta innostun niistä yhä uudestaan. Joululaulut kestävät aikaa ja niissä on tartuntapintaa tämänkin ajan ihmisille”, sanoo Laaksonen, joka on julkaissut kaksi joululevyä.
Merimieskirkko on lupaus avusta
Petri Laaksosen ensikontakti Merimieskirkkoon tapahtui 2000-luvun alussa, jolloin ystävänsä Tapani ja Jaana Rantala isännöivät Lontoon merimieskirkkoa. Kirkolla pidetyissä konserteissa Laaksonen sanoo aistineensa, että hänen laulunsa sopivat hyvin merimieskirkolle.
Uudemman kerran Laaksonen konsertoi Lontoon merimieskirkolla kolmisen vuotta sitten. Hampurin merimieskirkollakin muusikko sanoo käyneensä kahvilla.
”Pidän Merimieskirkon työtä tärkeänä. Toivon, että toiminta ei leimautuisi pelkästään sosiaalityöksi, vaan Merimieskirkko pitäisi vastakin kristillisen toivon näkökulmaa esillä.”
”Monet eivät ole kotikirkossaan Suomessa aktiivisia, mutta ulkomailla jo nimi Merimieskirkko tuo ihmisille toivoa ja lupausta avusta. Hienoa, että merimieskirkoilla on ovet avoinna kaikille.”
