Vietetään messua ja juhlitaan vappua

Kun muutimme vuosia sitten Lontoosta Suomeen, lapset aloittivat koulutiensä Turun kansainvälisessä koulussa. Koulussa oli alkanut myös uusi oppiaine, jonka nimi oli religion (Lutheran). Yksi lapsista oli tästä kovin hämmentynyt. Hän kun oli aina luullut olevansa Christian (kristitty), ei Lutheran (luterilainen).

Lapsen ihmetys herätti kotonamme hyvän keskustelun luterilaisuudesta, merimieskirkkoelämästä ja siitä, millaisia asioita kristilliseen elämään lapsen mielestä kuuluu. Yhtäkkiä pieni ihminen oivalsi, mistä tässä kaikessa on kysymys: ”Me luterilaiset vietetään messua ja juhlitaan vappua.”

Ihan looginen ajatus Lontoon merimieskirkolla kasvaneelta lapselta. Hänen maailmassaan kirkko on paikka, jossa vietetään messut ja vaput, ristiäiset ja euroviisut, juhannusjuhlat ja hautajaiset. Ja jonne voi tulla myös ilman mitään erityistä syytä lukemaan lehtiä, tapaamaan ystäviä, juomaan pullakahvit ja saunomaan.

Yhteisölliset juhlat kuuluvat elämään

Merimieskirkossa elämää rytmittävät ilot, surut ja tavallinen, juhlat ja arki. Tätä kokonaisvaltaisuutta olen monesti kaivannut. Sitä, että ei eletä vain hengellistä elämää, vaan elämää.

Yhteisölliset juhlat kuuluvat ihmisen elämään. Korona-aika on opettanut meille, kuinka arvokasta on saada jakaa elämän suuria taitekohtia ja vuotuisia juhlia yhdessä toisten kanssa.

Juhlan järjestäjällä on monesti huoli, pääsevätkö ihmiset paikalle. Tämä koskee niin festarien kuin pienimuotoisten kodin piirissä vietettävien juhlien järjestäjiä.

Arvokkain lahja juhlaansa viettävälle on, että tuo juhlaan itsensä.

Lehdessä kerrottiin vastikään, että jotkut vanhemmat ovat luoneet someen kanavan, josta voi löytää juhlaseuraa perheelleen, jos kukaan kutsutuista ei ilmoittaudu lapsen syntymäpäiville.

Lapselle on musertava kokemus, jos kukaan kutsutuista ei tule paikalle. Ja kyllä aikuinenkin tavoittaa saman kokemuksen. Serpentiinit ja kakut eivät paljoa lohduta, jos vieraat jäävät tulematta.

Arvokkain lahja juhlaansa viettävälle ystävälle tai yhteisölle on aina se, että tuo juhlaan itsensä.

 

"Hymyilevä silmälasipäinen keski-ikäinen nainen, jolla on papin panta kauluksessa, seisoo järven rannalla laiturilla".

Anna Hälli
Pappi ja piispan erityisavustaja
(Lontoon merimieskirkolla 2007-2015)