Suomen Merimieskirkko

Kumppanisi kotona ja maailmalla

Merimieskirkko on kaikille avoin kohtaamispaikka. Kohtaamme lähimmäisiä ulkomailla, Suomen sata-
missa ja laivoilla. Meille voit tulla sellaisena kuin olet. Meillä saat juttuseuraa, arjen palveluita ja tukea silloin kun tarvitset.

Olemme tehneet työtä merenkulkijoiden sekä ulkomailla asuvien ja liikkuvien suomalaisten hyväksi jo vuodesta 1875. Toiminnassamme syntyy vuosittain yli 200 000 kohtaamista.

Työmme tarkoituksena on ylläpitää ihmisten henkistä hyvinvointia ja siten lievittää ikävää, ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja laivoilla myös inhimillisen virheen ja onnettomuuden mahdollisuutta.

Liity työmme tukijoiden joukkoon! Pienikin lahjoitus auttaa.

Reissussa rähjääntyy, mutta Merimieskirkko auttaa – Sinuakin. Tue työtämme tekemällä lahjoitus, niin autat meitä auttamaan.

Toimipaikat ulkomailla

Merimieskirkot Euroopassa

Suomalaisia merimieskirkkoja on tällä hetkellä Euroopassa Hampurissa, Rotterdamissa, Brysselissä ja Lontoossa. Ateenassa toimimme ruotsalaisella kirkolla ja Aurinkorannikon Fuengirolassa on käynnissä sosiaalityön hanke. Toimintaa on kirkkopaikkakunnan lisäksi muuallakin ao. maassa ja monesti naapurimaassakin.

Toimipaikat kotimaassa

Kemistä Haminaan

Suomessa on merimieskirkko seitsemässä satamassa: Kemi, Oulu, Kokkola, Rauma, Turku, Vuosaari ja Hamina. Kaikkien toiminta-alueella on useampia satamia, myös naapurikaupungissa. Turkuun ja Vuosaareen pääsee julkisilla kulkuvälineillä helposti, muut ovat satama-alueella ja pääsyyn tarvitaan työntekijältä saatava kulkulupa.

Uusimmat uutiset

Alla näet viimeisimmät ja ajankohtaisimmat uutiset ja lehdistötiedotteet.

Kategoriat

Papiksi Atlantin toiselle puolen Kanadaan?

New Hope Lutheran -seurakunta Ontarion Sudburyssä etsii pastoria johtamaan ja palvelemaan monimuotoista ja kaksikielistä (suomi, englanti) seurakuntaa. Mikäli papin työ Kanadassa kiinnostaa, hae mukaan muovaamaan New Hope Lutheran -seurakunnan tulevaisuutta!
16 hengen hymyilevä ryhmä punatiilisen Hampurin merimieskirkon ulkoportailla.
Kategoriat

Kirkon ulkosuomalaistyö siirtyy kokonaan Merimieskirkolle vuonna 2025

Kirkon ulkosuomalaistyön yksikkö lopettaa toimintansa 31.12.2024. Samalla ulkosuomalaistyön operatiivinen vastuu siirtyy kokonaan Merimieskirkolle. Muutos ei vaikuta palveluihin, vain hallinto keventyy.
Kuuden ihmisen kädet pitävää toisen ranteesta kiinni muodostaen kehän.
Kategoriat

Ennaltaehkäisevä työ uhattuna

Suomen Merimieskirkko on jo 150 vuotta tukenut suomalaisia maailmalla. Toimimme edelleen, ettei kukaan joutuisi pulaan tai jäisi yksin, mutta tarjoamamme avun ja tuen rahoitus on nyt vaakalaudalla.

Osallistu Merimieskirkon tapahtumiin ja tilaisuuksiin

Tervetuloa mukaan!